Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 116



 

Opetussuunnitelmaan perustuvat vuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2022-2023

 

Sivistyslautakunta 26.10.2022 § 116  

1815/12.00.01/2022  

 

 

 Valmistelija: opetuksen kehittämispäällikkö Heli Kivelä, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Koulut ovat toimittaneet perusopetus- ja lukiolainsäädännön mukaisesti valmistellut opetussuunnitelmaan perustuvat lukuvuosittaiset suunnitelmat lukuvuodeksi 2022-2023. Asiakirjasta on säädetty perusopetusasetuksen 9 §:ssä ja lukioasetuksen 3 §:ssä.

 

Perusopetusasetusten mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Lukioasetuksen mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta, työajoista, koulutuksen järjestäjän yhteistyöstä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa, koulutuksen hankkimisesta muulta koulutuksen järjestäjältä sekä muulta yhteisöltä tai säätiöltä, itsenäisestä opiskelusta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Perusopetuksen suunnitelmat sisältävät mm. kodin ja koulun yhteistyöpäivän ja vastaavan vapaapäivän:

 

 

Työpäivä

Vapaapäivä

Ihalan koulu, Konsan yksikkö

24.9.2022

19.5.2023

Ihalan koulu, Krookilan yksikkö

25.3.2023

19.5.2023

Kuloisten koulu

29.9.2022

5.12.2022

 

Suunnitelmat ovat nähtävissä kokouksen oheismateriaaleissa.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmaan perustuvat suunnitelmat lukuvuodeksi 2022-2023 sekä perusopetuksen lauantaityöpäivät ja vastaavat vapaapäivät.

Lukuvuosittaiseen suunnitelmaan 2022-2023 sisältyvään ulkomaille suuntautuvaan ryhmien matkoihin lautakunta myöntää hakemuksesta suunnitteluluvan ja hyväksyy matkasuunnitelman erikseen.

Kotimaan leirikouluista päätöksen tekee sivistysjohtaja. Leirikoulujen ohjelma kustannusarvioineen on toimitettava sivistyskeskukseen hyvissä ajoin ennen toiminnan toteutusta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.