Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 19.10.2021/Pykälä 109

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1027/12.00.01/2021

§ 109

Opetussuunnitelmaan perustuvat vuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2021-2022

 

 

 

 

                                                          Sivistysjohtaja Leena Laakso 11.10.2021:

 

Koulut ovat toimittaneet perusopetus- ja lukiolainsäädännön mukaisesti valmistellut opetussuunnitelmaan perustuvat lukuvuosittaiset suunnitelmat lukuvuodeksi 2021-2022. Asiakirjasta on säädetty perusopetusasetuksen 9 §:ssä ja lukioasetuksen 3 §:ssä.

 

Perusopetusasetusten mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Lukioasetuksen mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta, työajoista, koulutuksen järjestäjän yhteistyöstä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa, koulutuksen hankkimisesta muulta koulutuksen järjestäjältä sekä muulta yhteisöltä tai säätiöltä, itsenäisestä opiskelusta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Perusopetuksen suunnitelmat sisältävät mm. kodin ja koulun yhteistyöpäivän ja vastaavan vapaapäivän:

 

Työpäivä           Vapaapäivä

 

Friisilän koulu                                                       23.4.2022         27.5.2022

Ihalan ja Konsan koulut                                        5.2.2022           27.5.202

Krookilan koulu                                                        26.3.2022          27.5.2022

 

Suunnitelmat sisältävät koulujen varautumissuunnitelmat Korona-pandemian aiheuttamiin poikkeusoloihin ja siitä palautumiseen. Suunnitelmat ovat nähtävissä kokouksen oheismateriaaleissa.

 

 

 

Oheismateriaali

13

Friisilän koulun lukuvuosisuunnitelma 2021-2022.pdf

 

14

Ihalan koulun vuosisuunnitelma 2021- 22.pdf

 

15

Kaanaan lukuvuosisuunnitelma 2021-2022.pdf

 

16

Kerttulan lukuvuosisuunnitelma 2021-2022.pdf

 

17

Kuloisten koulun lukuvuosisuunnitelma 2021-2022.pdf

 

18

Tahvion ja Tikanmaan koulujen lukuvuosisuunnitelma 2021-2022.pdf

 

19

Vaisaaren koulun lukuvuosisuunnitelma 2021-2022.pdf

 

20

Lukion lukuvuosisuunnitelma 2021-2022.pdf

 

21

Raision kaupungin perusopetuksen liite 2 koronatilanteeseen varautuminen ja siitä palautuminen.pdf

 

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmaan perustuvat suunnitelmat lukuvuodeksi 2021–2022 sekä perusopetuksen lauantaityöpäivät ja vastaavat vapaapäivät.

 

Lukuvuosittaiseen suunnitelmaan 2021–2022 sisältyvään pandemiatilanteen salliessa ulkomaille suuntautuvaan ryhmien matkoihin lautakunta myöntää hakemuksesta suunnitteluluvan ja hyväksyy matkasuunnitelman erikseen.

 

Kotimaan leirikouluista pandemian salliessa päätöksen tekee sivistysjohtaja. Leirikoulujen ohjelma kustannusarvioineen on toimitettava sivistyskeskukseen hyvissä ajoin ennen toiminnan toteutusta.

 

 

Päätös                                           

Sivistyslautakunta hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.

 

Päivi Rantanen, Satu Ojala ja Ari Jalonen poistuivat klo 17.50 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Koulut ja lukio

 

 

Kiinteistönhoito

 

 

Siivoustyönjohto

 

 

Ruokapalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa