Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.09.2023/Pykälä 90



 

Opetussuunnitelmaan perustuvat vuosisuunnitelmat lukuvuodelle 2023-2024

 

Sivistyslautakunta 27.09.2023 § 90  

1278/12.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija: opetuksen kehittämispäällikkö Heli Kivelä, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Koulut ovat toimittaneet perusopetus- ja lukiolainsäädännön mukaisesti valmistellut opetussuunnitelmaan perustuvat lukuvuosittaiset suunnitelmat lukuvuodeksi 2023-2024. Asiakirjasta on säädetty perusopetusasetuksen 9 §:ssä ja lukioasetuksen 3 §:ssä.

 

Perusopetusasetusten mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Lukioasetuksen mukaan koulutuksen järjestäjän tulee laatia vuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, josta määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta, työajoista, koulutuksen järjestäjän yhteistyöstä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa, koulutuksen hankkimisesta muulta koulutuksen järjestäjältä sekä muulta yhteisöltä tai säätiöltä, itsenäisestä opiskelusta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Perusopetuksen suunnitelmat sisältävät mm. kodin ja koulun yhteistyöpäivän ja vastaavan vapaapäivän:

 

 

Työpäivä

Vapaapäivä

Friisilän koulussa

26.8.2023

28.3.2024

Ihalan koulussa, Krookilan yksikössä (luokat 1.C, 2.C ja kummiluokka 3.B Ihalasta)

23.3.2024

10.5.2024

 

Suunnitelmat ovat oheismateriaalina.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmaan perustuvat suunnitelmat lukuvuodeksi 2023-2024 sekä perusopetuksen lauantaityöpäivät ja vastaavat vapaapäivät.

Lukuvuosittaiseen suunnitelmaan 2023-2024 sisältyvään ulkomaille suuntautuvaan ryhmien matkoihin lautakunta myöntää hakemuksesta suunnitteluluvan ja hyväksyy matkasuunnitelman erikseen.

Kotimaan leirikouluista päätöksen tekee sivistysjohtaja. Leirikoulujen ohjelma kustannusarvioineen on toimitettava sivistyskeskukseen hyvissä ajoin ennen toiminnan toteutusta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.