Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 01.11.2021/Pykälä 165

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Asianro 993/12.00.00/2021

§ 165

Tiedonpuiston koulu, hankesuunnitelman hyväksyminen

Päätöshistoria

Sivistyslautakunta 19.10.2021 107 §

Sivistysjohtaja Leena Laakso 13.10.2021:

Raision sivistystoimessa on aloitettu palveluverkkoselvitystyö vuonna 2018 kaikkien toimintojen auditoinnilla. Palveluverkkoselvitys toiminnan kuvauksilla ja kehittämissuunnitelmilla valmistu ja hyväksyttiin vuonna 2019. Palveluverkkoselvitystä jatkettiin keväällä 2021 kouluverkkoselvityksellä, joka hyväksyttiin valtuustossa 24.5.2021 § 66. Vaisaaren koulun korvaavan koulurakennuksen tarveselvitys hyväksyttiin valtuustossa 12.10.2020 § 84. Hankesuunnitelmaa on valmisteltu vuoden 2021 aikana. Hankesuunnitelman nykytila ja Vaisaaren koulurakennuksen korvaavan Tiedonpuiston koulun tilasuunnitelmat esiteltiin kaupunginhallitukselle, valtuustolle, infralautakunnalle ja sivistyslautakunnalle keskiviikkona 22.9.2021 iltaseminaarissa kiinteistöpäällikkö Ari Jalosen, Vaisaaren koulun rehtori Janne Ahlqvistin, konsulttiyhtiö ARK Takala Oy arkkitehti Juha Vesterin ja WSP Finland Oy yksikön päällikkö Johanna Tschokkisen toimesta.

Tiedonpuiston koulun suunnitelmista pidettiin kuntalaisille infotilaisuus verkossa Teams Live-lähetyksenä 6.10.2021. Kuntalaisille on keskustelutilaisuus 18.10.2021 kaupungin valtuustosalissa. Henkilöstö- ja lapsivaikutusten arvioinnin tulokset on toimitettu sivistyslautakunnan jäsenille 8.10.2021.

Nykyisen koulurakennuksen peruskorjaustarve ja sisäilmatilanne ovat luoneet tarpeen uudisrakentamiselle. Palveluverkkoselvityksessä päätetty aluemalli ja ikärakennemalli 5-9 luokkien yhtenäiskouluista antoivat raamit suunnittelulle. Tilasuunnittelu aloitettiin WSP Finland Oy:n fasilitoiman osallistavan palvelumuotoiluprosessin avulla kartoittamalla nykytilojen toimivuutta ja mahdollisia puutteita, asettamalla tavoitteet tuleville tiloille ja luomalla visio ja tärkeimmät pedagogiset ja toiminnalliset tilaratkaisut tulevalle yhtenäiskoululle.

Hankesuunnitteluvaiheessa on yhteistyössä käyttäjien edustajien, tukitoimintojen, tilapalvelujen henkilöstön sekä konsulttien kanssa täsmennetty hankkeen tavoitteet, selvitetty tilojen toteutus- ja hankintatapa sekä tarkennettu hankkeen kustannusarvio tilaohjelman perusteella. Hankesuunnitteluvaiheessa on määritelty myös toiminnan ja palvelujen kehittämisestä aiheutuvat uudet tilantarpeet (tilaohjelma), tekniset ratkaisut, rakennuspaikka sekä tarkennettu toteuttamisajankohta.

Sivistyslautakunta kävi lähetekeskustelun 29.9.2021 kokouksessa § 98. Lautakunta on yksimielisesti sitä mieltä, että saattaisi olla tarkoituksenmukaista, että liikuntahallin tilat olisivat yli 1000m2 ja että ulko-ovien / sisäänkäyntien lukumäärä tulisi olla enemmän kuin yksi. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää turvallisuuteen.

Infralautakunta antoi lausunnon kokouksessaan 12.10.2021 § 28 ja kiinnitti huomiota seuraaviin asioihin:

” Tilaratkaisut

-          keskusaukion turvallisuuteen kiinnitettävä huomiota toteutussuunnitteluvaiheessa (2. kerroksen kaiteet)

-          liikuntasalin kooksi on alustavasti suunniteltu 800 m² (20*40 m) ja korkeus 9 m. Liikuntasalin suurentamisesta on tehty myös erillinen suunnitelma, jolloin liikuntasalin koko olisi 1056 m².  Infralautakunta puoltaa sivistyslautakunnan ehdotuksen mukaista liikuntasalin koon kasvattamista siten, että salibandykentän kansallisen tason vaatimukset täyttyvät (riittävä reuna-alue).

-          sisäaukion turvallisuus 2. kerroksen kohdalla

-          tilojen iltakäytön huomiointi toteutussuunnitteluvaiheessa (kulkemisen rajoittaminen koulun muissa tiloissa)

-          oppilaiden tavaroiden säilytyskaappien riittävyys tulee huomioida toteutussuunnitteluvaiheessa

-          koulun käyttöaste tulisi olla mahdollisimman tehokasta.

Rakenne

Hankesuunnitelmassa esitettyä betoni-/kivirakenteista vaihtoehtoa pidetään elinkaarikustannusten ja hankesuunnitelmassa esitettyjen vertailujen perusteella parempana vaihtoehtona (sääolosuhteiden kesto, ääni- ja palotekniset perusteet, kerroskorkeus, sisäpintojen huollettavuus). Puurakenteisen koulun ylläpitokustannusten (energian kulutus, kunnossapito) arvioidaan olevan korkeammat rakennuksen elinkaaren aikana. Alustavan kustannusarvion mukaan koulun rakentaminen puurunkoisena lisää investointikustannuksia n. 1,8 M€.

Lämmitysratkaisu

Rakennuksen lämmönlähteen lopullinen valinta tehdään toteutussuunnittelun yhteydessä. Valinnassa huomioidaan hankinta-, ylläpito- ja käyttökustannusten lisäksi tekniset toteutusmahdollisuudet sekä lämmitystehon riittävyys kaikissa olosuhteissa. Vaihtoehtoisina ratkaisuina tutkitaan kaukolämmön, maalämmön, sekä vesi-ilma -lämpöpumppujärjestelmien käyttöä. Mikäli maalämmön tai vesi-ilma -lämpöpumppujen käytölle ei löydy riittäviä toteutusmahdollisuuksia, lämmönlähteeksi valitaan kaukolämpö tai em. lämmönlähteiden yhdistelmä.

Pohjavesi

Paineellisen pohjaveden esiintyminen tulevan koulun alueella ja sen vaikutus maalämpökaivoihin sekä paalutukseen/perustamiseen tulee selvittää jatko-suunnittelun yhteydessä tarkemmin.

Hankesuunnitelman hyväksyminen

Hankkeen toteutusmuodosta päätetään hankesuunnitelman hyväksynnän yhteydessä.

Hankkeen toteutusmuodoiksi parhaiten soveltuu hankkeen aikataulun ja kou-lurakennuksen suunnittelun teknisten, toiminnallisten ja laadullisten ratkaisujen vaikuttamismahdollisuuksien puolesta kokonaisurakka tai KVR-urakka. ”

Lisäksi Infralautakunta päätti yksimielisesti, että

-       ” oppilashuollon tilojen sijoittamista rakennuksen alakertaan tulee tutkia jatkosuunnitelmien yhteydessä

-       koulun toiminnalliset piha-alueet suunnitellaan erikseen

-       hankkeen toteutusmuodosta päättää infralautakunta hallintosäännön mukaisesti. ”

Kaupunginhallituksen 15.6.2020 § 203 hyväksymien Tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeiden mukaan hankesuunnitelman hyväksyy merkittävissä hankkeissa kaupunginvaltuusto ja muutoin kaupunginhallitus.

Hankkeen aikataulusta ja rahoituksesta päättää kaupunginvaltuusto vuosittain talousarviokäsittelyn yhteydessä viisivuotista talonrakentamisohjelmaa käsitellessään.

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

1.    Sivistyslautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman ja

2.    ehdottaa kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että liikuntasali toteutetaan 1056 m² suuruisena,

3.    sekä esittää Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

Päätös                                            Sivistyslautakunta päätti yksimielisesti Jukka Rantalan ehdottamana ja Tuija Ason kannattamana palauttaa asian valmisteluun.

Sivistyslautakunta haluaa selvitykset rakennuksen turvallisuussuunnitelmasta, liikenteen järjestelyistä, ulkopuolisen tahon tekemän selvityksen urakkamuotojen vaihtoehdoista ja ulkopuolisen tahon tekemän selvityksen energiaratkaisuista.

Juha Vester poistui klo 17.38 tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.

Kaupunginhallitus 26.10.2021

                                                          Kaupunginjohtaja Eero Vainio 22.10.2021:

Tiedonpuiston hankesuunnitelmaa on käsitelty sekä sivistyslautakunnassa että infralautakunnassa. Lautakuntien käsittelyssä on ollut osittain epäselvyyttä siitä, mihin kysymyksiin eri lautakunnat ottavat hankesuunnitelmaa käsitellessään kantaa. Tämän takia kaupunginhallitukselle esitetään, että se käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen 19.10.2021 § 107 ja tekee tarvittavat linjaukset, jotta hankesuunnitelma voidaan saattaa kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi siten, ettei hankkeen edistäminen tarpeettomasti viivästy.

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

Kaupunginhallitus päättää

1.    käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen 19.10.201 § 107, jolla sivistyslautakunta on päättänyt palauttaa Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman valmisteluun

2.    hyväksyä Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman omalta osaltaan seuraavin ehdoin:

a.    Rakennushanke toteutetaan kokonaisurakkana. Kokonaisurakka mahdollistaa sen, että suunnitteluvaiheessa voidaan tarkemmin selvittää ja tarvittaessa ottaa kantaa lautakuntakäsittelyissä esiin nousseisiin huolenaiheisiin ennen rakennusurakan kilpailuttamista.

b.    Hanke toteutetaan omaan taseeseen.

c.     Rakennus tulee toteuttaa ympäristöystävällisesti ja muuttuvan ilmaston aiheuttamia kosteusrasituksia kestävästi. Rakennuksessa tulee käyttää mahdollisimman paljon puuta. Ulkoseinärakenteessa tulee pyrkiä kosteusteknisesti toimintavarmoihin ratkaisuihin kuten yksiaineisiin ulkoseinärakenteisiin (esimerkiksi puu tai kennotiili), mutta rakennuksen ensimmäinen kerros voidaan tehdä myös betonisena.

d.    Rakennuksen lämmöntuotantomuodon tulee olla ekologisesti ja kokonaistaloudellisesti järkevä. Jatkosuunnittelussa tulee huomioida maalämpö-, ilmavesilämpöpumput sekä kaukolämpö; lämmönlähteen lopullinen valinta tehdään toteutussuunnittelun yhteydessä.  Rakennuksen tulee hyödyntää aurinkopaneeleita sähköntuotantoon.

e.    Liikuntasali toteutetaan 1056 m² suuruisena.

3.    ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman edellä kuvatuin ehdoin.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

Päätös                                            Kaupunginjohtaja teki kokouksessa seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus päättää

1. käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen 19.10.201 § 107, jolla sivistyslautakunta on päättänyt palauttaa Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman valmisteluun

2. hyväksyä Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman omalta osaltaan seuraavin ehdoin:

a.    Infralautakunta valmistelee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi esityksen hankkeen toteutusmuodosta.

b.    Hanke toteutetaan omaan taseeseen.

c.     Rakennus tulee toteuttaa ympäristöystävällisesti ja muuttuvan ilmaston aiheuttamia kosteusrasituksia kestävästi. Rakennuksessa tulee käyttää mahdollisimman paljon puuta. Ulkoseinärakenteessa tulee pyrkiä kosteusteknisesti toimintavarmoihin ratkaisuihin kuten yksiaineisiin ulkoseinärakenteisiin (esimerkiksi puu tai kennotiili), mutta esimerkiksi rakennuksen ensimmäinen kerros voidaan tehdä myös betonisena.

Voimassa olevan hallintosäännön ja rakennushankkeita koskevien suunnitteluohjeiden mukaisesti luonnossuunnitelmat ja pääpiirustukset hyväksyy infralautakunta hankittuaan käyttäjälautakunnan lausunnon.

d.    Rakennuksen lämmöntuotantomuodon tulee olla ekologisesti ja kokonaistaloudellisesti järkevä. Jatkosuunnittelussa tulee huomioida maalämpö-, ilmavesilämpöpumput sekä kaukolämpö; lämmönlähteen lopullinen valinta tehdään toteutussuunnittelun yhteydessä.  Rakennuksen tulee hyödyntää aurinkopaneeleita sähköntuotantoon.

Voimassa olevan hallintosäännön ja rakennushankkeita koskevien suunnitteluohjeiden mukaisesti luonnossuunnitelmat ja pääpiirustukset hyväksyy infralautakunta hankittuaan käyttäjälautakunnan lausunnon.

e.    Liikuntasali toteutetaan 1056 m² suuruisena.

f.      Suunnitteluvaiheessa selvitetään tarkemmin turvallisuustekijät ja muut sivistyslautakunnan esille nostamat huomiot.

3. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman edellä esitetyin ehdoin.

4. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että hallintosäännön liitteenä 1 olevaa taulukkoa muutetaan seuraavasti:

Hankkeen toteuttamismuodon päättää

-       infralautakunta vuosittain työohjelman käsittelyn yhteydessä hankkeista, joiden kokonaiskustannus on enintään 1.000.000 euroa

-       yli 1.000.000 euron hankkeista kaupunginhallitus infralautakunnan esityksestä

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

Jonni Moislahti esitti Mika Koiviston ja Mikko Kangasojan kannattamana, että kohta c muutetaan kuulumaan seuraavasti:

”Rakennus tulee toteuttaa ympäristöystävällisesti, energiatehokkaasti ja muuttuvan ilmaston aiheuttamia kosteusrasituksia kestävästi. Ulkoseinärakenteessa tulee pyrkiä rakennus- ja kosteusteknisesti toimintavarmoihin ratkaisuihin.

Voimassa olevan hallintosäännön ja rakennushankkeita koskevien suunnitteluohjeiden mukaisesti luonnossuunnitelmat ja pääpiirustukset hyväksyy infralautakunta hankittuaan käyttäjälautakunnan lausunnon.”

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: kaupunginjohtajan ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Jonni Moislahden ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 3 jaa-ääntä (Kristiina Engström, Emma Lindqvist, Jukka Rantala) ja 8 ei-ääntä (Jari Salonen, Jonni Moislahti, Tanja Parkko, Jarmo Rosama, Annika Ollila, Niina Äikäs, Mika Koivisto, Mikko Kangasoja). Puheenjohtaja totesi, että Jonni Moislahden ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen:

1. käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan päätökseen 19.10.201 § 107, jolla sivistyslautakunta on päättänyt palauttaa Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman valmisteluun

2. hyväksyä Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman omalta osaltaan seuraavin ehdoin:

a.    Infralautakunta valmistelee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi esityksen hankkeen toteutusmuodosta.

b.    Hanke toteutetaan omaan taseeseen.

c.     Rakennus tulee toteuttaa ympäristöystävällisesti, energiatehokkaasti ja muuttuvan ilmaston aiheuttamia kosteusrasituksia kestävästi. Ulkoseinärakenteessa tulee pyrkiä rakennus- ja kosteusteknisesti toimintavarmoihin ratkaisuihin.

Voimassa olevan hallintosäännön ja rakennushankkeita koskevien suunnitteluohjeiden mukaisesti luonnossuunnitelmat ja pääpiirustukset hyväksyy infralautakunta hankittuaan käyttäjälautakunnan lausunnon.

d.    Rakennuksen lämmöntuotantomuodon tulee olla ekologisesti ja kokonaistaloudellisesti järkevä. Jatkosuunnittelussa tulee huomioida maalämpö-, ilmavesilämpöpumput sekä kaukolämpö; lämmönlähteen lopullinen valinta tehdään toteutussuunnittelun yhteydessä.  Rakennuksen tulee hyödyntää aurinkopaneeleita sähköntuotantoon.

Voimassa olevan hallintosäännön ja rakennushankkeita koskevien suunnitteluohjeiden mukaisesti luonnossuunnitelmat ja pääpiirustukset hyväksyy infralautakunta hankittuaan käyttäjälautakunnan lausunnon.

e.    Liikuntasali toteutetaan 1056 m² suuruisena.

f.      Suunnitteluvaiheessa selvitetään tarkemmin turvallisuustekijät ja muut sivistyslautakunnan esille nostamat huomiot.

3. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman edellä esitetyin ehdoin.

4. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että hallintosäännön liitteenä 1 olevaa taulukkoa muutetaan seuraavasti:

Hankkeen toteuttamismuodon päättää

-       infralautakunta vuosittain työohjelman käsittelyn yhteydessä hankkeista, joiden kokonaiskustannus on enintään 1.000.000 euroa

-       yli 1.000.000 euron hankkeista kaupunginhallitus infralautakunnan esityksestä

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

Liitteet

4

Tiedonpuiston koulu hankesuunnitelma.pdf

5

Liite 1. Arkkitehtisuunnitelmat ja tilaohjelma.pdf

6

Liite 2. Työpajat, loppuseminaarin ryhmien vastaukset.pdf

7

Liite 3. Työpajat, uusi yhtenäiskoulu - tulokset tulevaisuustyöpaja.pdf

8

Liite 4. Työpajat, uusi yhtenäiskoulu 2. työpaja - tulokset.pdf

9

Liite 5. Työpajat, Vaisaaren koulun käyttäjäkävely.pdf

10

Liite 6. Hiilijalanjälkiraportti.pdf

11

Liite 7. SWOT - analyysi, urakkamuodot.pdf.pdf

12

Liite 8. Esiselvitys geoenergian hyödyntämisestä.pdf

13

Liite 9. Alustava luonnos energiakaivoista.pdf

14

Liite 10. Kustannusarvio.pdf

15

Äänestysluettelo valtuusto 1.11.2021 § 165

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että

1. valtuusto hyväksyy Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman seuraavin ehdoin:

a.    Infralautakunta valmistelee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi esityksen hankkeen toteutusmuodosta.

b.    Hanke toteutetaan omaan taseeseen.

c.     Rakennus tulee toteuttaa ympäristöystävällisesti, energiatehokkaasti ja muuttuvan ilmaston aiheuttamia kosteusrasituksia kestävästi. Ulkoseinärakenteessa tulee pyrkiä rakennus- ja kosteusteknisesti toimintavarmoihin ratkaisuihin.

Voimassa olevan hallintosäännön ja rakennushankkeita koskevien suunnitteluohjeiden mukaisesti luonnossuunnitelmat ja pääpiirustukset hyväksyy infralautakunta hankittuaan käyttäjälautakunnan lausunnon.

d.    Rakennuksen lämmöntuotantomuodon tulee olla ekologisesti ja kokonaistaloudellisesti järkevä. Jatkosuunnittelussa tulee huomioida maalämpö-, ilmavesilämpöpumput sekä kaukolämpö; lämmönlähteen lopullinen valinta tehdään toteutussuunnittelun yhteydessä.  Rakennuksen tulee hyödyntää aurinkopaneeleita sähköntuotantoon.

Voimassa olevan hallintosäännön ja rakennushankkeita koskevien suunnitteluohjeiden mukaisesti luonnossuunnitelmat ja pääpiirustukset hyväksyy infralautakunta hankittuaan käyttäjälautakunnan lausunnon.

e.    Liikuntasali toteutetaan 1056 m² suuruisena.

f.      Suunnitteluvaiheessa selvitetään tarkemmin turvallisuustekijät ja muut sivistyslautakunnan esille nostamat huomiot.

2. hallintosäännön liitteenä 1 olevaa taulukkoa muutetaan seuraavasti:

Hankkeen toteuttamismuodon päättää

-       infralautakunta vuosittain työohjelman käsittelyn yhteydessä hankkeista, joiden kokonaiskustannus on enintään 1.000.000 euroa

-       yli 1.000.000 euron hankkeista kaupunginhallitus infralautakunnan esityksestä

Päätös                                           

Niko Toivonen ehdotti Erkki Haaviston, Jukka Rantalan, Saila Rinteen ja Jonni Moislahden kannattamana, että päätösehdotuksen kohtaan c lisätään virke ”Rakentamisessa tulee suosia puun käyttöä ja ainakin sisätiloissa tulee käyttää mahdollisimman paljon puuta”.

Niko Toivonen ehdotti Saila Rinteen kannattamana, että päätösehdotuksen kohtaan d lisätään virke "Rakennukselle asetetaan tavoitearvoksi energiatehokkuusluokka A, jolloin myös lämmitysjärjestelmään tehtävät investoinnit ja lämmityskustannukset jäävät rakennuksen elinkaaren aikana pienemmiksi".

Janne Aso ehdotti, että päätösehdotuksen kohta 2 palautetaan valmisteluun. Ason ehdotus raukesi kannattamattomana.

Valtuusto päätti hyväksyä Niko Toivosen ehdotuksen kohtaan c yksimielisesti.

Päätösehdotuksen kohdan d osalta puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: kaupunginhallituksen ehdotusta kannattava äänestävät jaa ja Niko Toivosen ehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 36 jaa-ääntä ja 7 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kohdan d-osalta kaupunginhallituksen päätösehdotus on tullut kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

Valtuusto päätti:

1. hyväksyä Tiedonpuiston koulun hankesuunnitelman seuraavin ehdoin:

a.    Infralautakunta valmistelee kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi esityksen hankkeen toteutusmuodosta.

b.    Hanke toteutetaan omaan taseeseen.

c.     Rakennus tulee toteuttaa ympäristöystävällisesti, energiatehokkaasti ja muuttuvan ilmaston aiheuttamia kosteusrasituksia kestävästi. Ulkoseinärakenteessa tulee pyrkiä rakennus- ja kosteusteknisesti toimintavarmoihin ratkaisuihin. Rakentamisessa tulee suosia puun käyttöä ja ainakin sisätiloissa tulee käyttää mahdollisimman paljon puuta.