Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 01.11.2021/Pykälä 166

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 991/12.06.00/2021

§ 166

Varhaiskasvatusverkon tulevaisuus 2030, palveluverkkoselvityksen hyväksyminen

 

Päätöshistoria

 

Sivistyslautakunta 19.10.2021 108 §

 

Sivistysjohtaja Leena Laakso 11.10.2021:

 

Raision sivistystoimessa on aloitettu palveluverkkoselvitystyö vuonna 2018 kaikkien toimintojen auditoinnilla. Palveluverkkoselvitys toiminnan kuvauksilla ja kehittämissuunnitelmilla valmistui ja hyväksyttiin 2019. Palveluverkkoselvitystä jatkettiin keväällä 2021 kouluverkkoselvityksellä ja sen rinnalla osana koko palveluverkkoa varhaiskasvatusverkon selvityksellä, Kouluverkkoselvitys hyväksyttiin valtuustossa 24.5.2021 § 66.

 

Varhaiskasvatusverkon palveluverkkoselvitys vaihtoehtoineen esiteltiin kaupunginhallitukselle, valtuustolle, infralautakunnalle ja sivistyslautakunnalle keskiviikkona 22.9.2021 iltaseminaarissa konsulttiyhtiö WSP:n Finland Oy yksikön päällikkö Johanna Tschokkisen toimesta. Selvityksessä on kartoitettu nykytila, analysoitu ylläpidon ja toiminnan kulut ja esitetty neljä vaihtoehtoista palveluverkko-mallia varhaiskasvatuksen tulevaisuudelle Raisiossa. Vaihtoehtoisista malleista on tehty analyysi, jossa malleja on vertailtu keskenään kumulatiivisten kustannusten, investointien, säästöpotentiaalin ja bruttoneliöiden suhteen. Lukuja verrataan selvityksessä nykytilanteeseen. Selvityksessä on esitetty alustava rakentamisen aikatauluohjelma kouluverkon ja varhaiskasvatusverkon A-mallin pohjalta. Myös poistotarkastelu on tehty käytöstä mahdollisesti poistuvien yksilöiden osalta.

 

Varhaiskasvatuksen palveluverkosta pidettiin tiedotustilaisuus kuntalaisille 6.10.2021 klo 18.00 Teams Live –lähetyksenä. Kuntalaisille on keskustelutilaisuus kaupungintalon valtuustosalissa 18.10.2021. Henkilöstö- ja lapsivaikutusten arvioinnin tulokset on toimitettu sivistyslautakunnan jäsenille 8.10.2021.

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

1. Sivistyslautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan Varhaiskasvatuksen tulevaisuus 2030 palveluverkkoselvityksen ja mallin A toteutettavaksi/tulevaisuuden suunnittelun pohjaksi sekä

 

2. esittää kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi Varhaiskasvatuksen tulevaisuus 2030 palveluverkkoselvityksen ja mallin A toteutettavaksi/tulevaisuuden suunnittelun pohjaksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

Päätös                                            Sivistysjohtaja muutti päätösehdotustaan niin, että poisti päätösehdotuksen kohdista 1 ja 2 sanan toteutettavaksi.

 

Sivistyslautakunta hyväksyi muutetun päätösesityksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

Kaupunginhallitus 26.10.2021 360 §

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Varhaiskasvatuksen tulevaisuus 2030 palveluverkkoselvityksen ja mallin A tulevaisuuden suunnittelun pohjaksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                            Jukka Rantala esitti Niina Äikkään kannattamana, että päätökseen lisätään ”ja uudet yksiköt toteutetaan tarveharkinnan mukaan”.

 

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Varhaiskasvatuksen tulevaisuus 2030 palveluverkkoselvityksen ja mallin A tulevaisuuden suunnittelun pohjaksi, ja uudet yksiköt toteutetaan tarveharkinnan mukaan.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

Sivistysjohtaja Leena Laakso ja va. tekninen johtaja Timo Oja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 14.12.

 

 

Liitteet

16

Raision varhaiskasvatusverkko 2030-palveluverkkoselvitys WSP Finland Oy

 

17

Äänestysluettelo valtuusto 1.11.2021 § 166

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy Varhaiskasvatuksen tulevaisuus 2030 palveluverkkoselvityksen ja mallin A tulevaisuuden suunnittelun pohjaksi, ja uudet yksiköt toteutetaan tarveharkinnan mukaan.

 

Päätös                                           

Ari Korhonen ehdotti Saila Rinteen, Anneli Kivijärven, Jukka Rantalan ja Jari Pulkkisen kannattamana, että kaupunginvaltuusto päättää palauttaa varhaiskasvatusverkon uudelleen valmisteluun. Perusteena palautukselle ja uudelleenkäsittelylle valtuusto toteaisi seuraavat selvitystä vaativat asiat:

 

1. Nykyisen valtuuston tulee tehdä periaatepäätös kouluverkosta (kaupunginvaltuusto 10.5.2021 § 151), joka ohjaa kuluvan valtuustokauden päätöksentekoa niin varhaiskasvatusverkon kuin kiinteistöinvestointienkin osalta.

 

2. Kiinteistöjen alaskirjausten kustannukset tulee laskea mukaan verkkotarkasteluun molemmissa verkoissa.

 

3. On esitetty, että uusien kiinteistöjen ylläpidon kustannus on 10 %-yks. pienempi kuin nykyisten kiinteistöjen. Mihin taustatietoon kyseinen arvio perustuu?

 

4. Pyydämme esittämään vaihtoehtoisen laskelman, jossa kiinteistöjen ylläpidon kustannuksessa ei huomioida kerrointa 0,9 eli kiinteistöjen ylläpidon kustannus arvioidaan samaksi kuin nykyisten kiinteistöjen ylläpidon kustannus sekä kouluverkon että varhaiskasvatusverkon osalta. Arvioidun kustannustason riskienhallinta kuuluu valtuustolle, jolloin valtuuston on saatava riittävä tieto asian merkityksellisyydestä.

 

5. Varhaiskasvatus- ja kouluverkkotarkastelun myötä varhaiskasvatuksen ja alakoulujen välinen välitön yhteys katkeaa joissakin osissa kaupunkia. Huomioiden suuntauksen, jossa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välinen raja pyritään poistamaan, pyydämme arvioita siitä, onko nyt tehtävä ratkaisu tasapuolinen kaikkien raisiolaisten lasten ja nuorten kannalta? Tuleeko kouluverkkopäätös arvioitua merkittävästi kalliimmaksi, jos myöhemmät valtuustot päättävät poiketa siitä ja rakentaa Raisioon yhtenäisen varhaiskasvatus- ja kouluverkon toisin kuin nyt ehdotetuissa verkkoselvityksissä.

 

6. Pyydämme selvittämään yksityiskohtaisemmin arvion varhaiskasvatuksen toiminnallisesta säästöstä ja siitä, mihin syntyvä säästö perustuu ja miten säästön edellytyksenä oleva toiminnallinen muutos vaikuttaa ryhmäkokoon ja henkilökunnan määrään.

 

7. Kouluverkkoselvityksen esittelytekstissä todetaan: ”Selvityksen perusteella kouluissa tapahtuvan toiminnan kustannukset muodostuvat merkittävimmäksi tekijäksi vertailtaessa investointi-, ylläpito- ja toiminnan kuluja keskenään.” Säästöjen syntyminen kouluissa tapahtuvan toiminnan kustannuksissa edellyttää pienempää opettajamäärää, isompia ryhmiä ja pienempää oppituntimäärää. Pyydämme yksityiskohtaisempaa selvitystä, mistä asioista toiminnallisten kustannusten säästöjen arvioidaan syntyvän ja onko se laskettu samanlaiseksi eri verkkomalleissa. Miten tämän on arvioitu vaikuttavan vaikuttaa ryhmäkokoon ja opettajien määrään tehdyissä laskelmissa?

 

8. Jos jossakin ehdotetuista verkkomalleista järjestämiseen liittyvissä kustannuksissa syntyy enemmän säästöä kuin nykyrakenteessa, niin mihin tämä säästö perustuu ja onko verkon muutos edellytys säästölle vai voitaisiinko sama säästö tavoittaa myös nykyisessä rakenteessa?

 

9. Varhaiskasvatusverkon uudistuksen pohjaksi on aloitettu lapsi- ja henkilöstövaikutusten arviointityö, jota on tehty teettämällä kyselyitä lapsille, kuntalaisille, vanhemmille ja henkilökunnalle. Kyselyiden tulokset, niistä tehtävät analyysit ja arviointi pyydetään liittämään valtuustolle tuotaviin verkkoratkaisuihin.

 

 

Päätettiin pitää kokoustauko puheenjohtajan ehdotuksesta klo 20.00-20.10.

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty asian palauttamista valmisteluun koskeva ehdotus. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: käsittelyn jatkamista kannattavat äänestävät jaa ja Ari Korhosen palautusehdotusta kannattavat äänestävät ei. Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 jaa-ääntä, 12 ei-ääntä ja 2 tyhjää ääntä. Puheenjohtaja totesi, kaupunginvaltuusto on äänestyksen jälkeen päättänyt jatkaa asian käsittelyä.

 

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

Tanja Parkko poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20.33 ja hänen tilalleen kokoukseen saapui Pasi Kujala.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa