Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 11.06.2018/Pykälä 206

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 846/00.01.02/2017

§ 206

Raision kaupungin strategia

 

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Raision kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.11.2017 § 87 Raision kaupungin strategian strategiset painopisteet ja kriittiset menestystekijät.

Raision kaupunginhallitus on käsitellyt kevään aikana strategialuonnosta iltakoulussa 12.2.2018 ja 21.5.2018. Strategiasta on myös pyydetty lausunnot vaikuttamistoimielimiltä sekä Raision yrittäjiltä. Nuorisovaltuusto on todennut lausunnossaan, että talouden tulisi korostua strategiassa enemmän. Painopisteiden asettaminen ja ennaltaehkäisevien toimien korostuminen saa kiitosta. Joiltakin osin nuorisovaltuusto katsoo strategian olevan jopa liian tavoitteellinen.

Raision kaupungissa sosiaali- ja terveyspalveluissa on käytössä Kuntamaiseman mittarit. Lautakunnat hyväksyvät käyttösuunnitelmien yhteydessä palvelualuekohtaisia tavoitteita ja mittareita. Mittareiden täytyy riittävällä tavoin antaa strategisen ohjauksen välineet kaupunginvaltuustolle suhteessa lautakuntiin. Kaupunginhallitus palautti sivistyslautakunnan, teknisen lautakunnan, ympäristölautakunnan ja vapaa-aikalautakunnan mittariston uudelleen valmisteluun 21.5.2018 siten, että ne tuodaan heti alkusyksystä kaupunginvaltuustoon.

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginhallituksen mittareiden lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluiden mittaristo kuten myös konserniyhtiöitä koskevat mittarit esitetään kesäkuun kaupunginvaltuustolle päätettäväksi. Samassa yhteydessä on tarkoitus hyväksyä strategialle visio ja arvot.

Strateginen visio

Strategisella visiolla tarkoitetaan näkemystä siitä tavoitetilasta, jossa kaupunki haluaa olla määrittelemänsä aikajakson jälkeen. Mitä lähemmäksi ajallisesti tavoitetila asetetaan, sitä konkreettisempi se yleensä on. Ehdotus Raision kaupungin strategiseksi visioksi on asetettu melko konkreettiseksi, jolloin lähtökohta on, että tavoitetila saavutetaan strategiakauden aikana. Strategiakausi on 2017-2021.

Raision kaupungin visioksi tulevalle kaudelle ehdotetaan seuraavaa:

Raisio on houkutteleva ja elinvoimainen kaupunki. Erinomainen sijainti, avoimet työpaikat, monipuolinen ja kohtuuhintainen asuntotarjonta, hyvät palvelut, harrastusmahdollisuudet sekä viihtyisä asuinympäristö ovat vetovoimaisen Raision tunnusmerkkejä.

Raisio tarjoaa yrityksille yhden Suomen parhaista toimintaympäristöistä. Raisiossa on kilpailukykyinen yritystonttivaranto ja yritysten on helppo löytää tietoa Raision sijoittumismahdollisuuksista. Palveluhenkisyys, nopeus ja tasapuolisuus määrittävät toimintatapaa yritysyhteistyössä.

Raisio kannustaa ja motivoi kaupunkilaisia hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Raisiossa monipuolisista liikunnan, kulttuurin ja muun vapaa-ajantoiminnan edellytyksistä huolehditaan kaikki ikäryhmät huomioiden.

Raisio on yhteisöllinen kaupunki. Erilaiset elämäntilanteet huomioidaan kaupungin tarjoamissa mahdollisuuksissa. Palvelut kohdennetaan asiakastarpeiden mukaisesti ja palvelutarpeen muutoksia ennakoidaan. Paikallisella palveluosaamisella haetaan vaikuttavuutta ja kustannustenhallintaa.

Digitaalisuus, ympäristöystävällisyys ja joustavat liikenneratkaisut ovat kehittyvän Raision tunnusmerkkejä. Joukkoliikennettä kehitetään osana Turun seudun joukkoliikenteen runkoverkoston kehittymistä huomioiden asukasluvun kasvu sekä asuinalueiden ja työpaikkojen sijoittuminen. Lähiympäristön viihtyisyyttä lisätään.

Arvot kuvastavat organisaation periaatteellista toimintatapaa, jonka tulisi näkyä toiminnassa. Kaupunkien ja yritysten strategioissa on tyypillisimmin arvoina pidetty esimerkiksi asiakaslähtöisyyttä, tasapuolisuutta, palveluhenkisyyttä jne. Arvot voidaan asettaa myös siten, että ne peilaavat strategisessa visiossa asetettua tavoitetilaa. Tällä tavoin asetetut arvot ovat visiolähtöisiä. Parhaimmilla arvot ohjaavat niin kaupungin päätöksentekotapaa kuin myös vaikuttavat kaupungin palveluhenkisyyteen. Arvot voivat kytkeytyä myös vahvasti kaupungin markkinointiin.

Ehdotuksessa Raision kaupungin strategian mukaiset arvot perustuvat visiossa esitettyyn tavoitetilaan.

Kaupungin strategisiksi arvoiksi ehdotetaan:

Elinvoimainen
Kehittyvä
Yhteisöllinen
Lähellä

Strategiset painopisteet (kaupunginvaltuusto 13.11.2017 § 87) ovat:

·         Elinvoimainen Raisio

·         Hyvinvoiva Raisio

·         Kehittyvä Raisio

·         Tasapainoinen talous ja hyvinvoiva henkilöstö

 

Liiteaineistossa on strategian tämänhetkinen versio (Diaesitys), johon tehdään lisäykset siinä vaiheessa, kun kaupunginvaltuusto hyväksyy kaikkien lautakuntien mittariston. Lisäksi liitteenä on talousarviokirjan mukainen strategiaesitys kaupunginhallituksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakuntien mittaristosta sekä konserniyhteisöjen mittaristosta.

 

Oheismateriaali

6

Raision kaupungin strategia 2018-2021

 

7

Kaupunginhallitus strategia

 

8

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan strategia

 

9

Raision Vesi Oy

 

10

Raision Vuokra-asunnot Oy

 

11

Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähalli

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy

 

1)    liitteen mukaisen strategian Raision kaupungin strategiaksi

 

2)    strategian talousarviokirjaan liitettävät sivut kaupunginhallituksen, sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan sekä konserniyhteisöjen mittareiksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Jari Salonen, Jarmo Rosama, Sirpa Ek, Jonni Moislahti, talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi sekä kaupunginjohtaja Ari Korhonen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kuin käsiteltiin Raision Vesi Oy:n strategiamittareita.

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Jari Salonen, Jarmo Rosama, Sirpa Ek ja Jonni Moislahti ovat Raision Vesi Oy:n hallituksen jäseniä, Anna-Kristiina Järvi on yhtiön toimitusjohtaja ja Ari Korhonen toimitusjohtajan läheinen. 

 

Tekninen johtaja Antti Korte toimi esittelijänä tämän pykälän osalta siltä osin kuin käsiteltiin Raision Vesi Oy:n strategiamittareita.

 

Hannele Lehto-Laurila, Elisa Vuorinen ja Jarmo Rosama poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kuin käsiteltiin Raision Vuokra-asunnot Oy:n strategiamittareita.

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Hannele Lehto-Laurila on yhtiön toimitusjohtajan läheinen ja Elisa Vuorinen sekä Jarmo Rosama As Oy Kuulaharjat Oy:n hallituksen jäseniä.

 

Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Juha Jormanainen toimi puheenjohtajana tämän pykälän osalta siltä osin kuin käsiteltiin Raision Vuokra-asunnot Oy:n strategiamittareita.

 

Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kuin käsiteltiin Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin strategiamittareita.

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Juha-Pekka Lehmus on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

 

Jonni Moislahti ehdotti Veijo Mikolan kannattamana, että Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin tavoitteeksi vuodelle 2018 tehdään seuraava lisäys: Yhtiö päättää pidemmän ajan hallinnollisista järjestelyistä ja pitkän tähtäimen suunnitelman laatimisesta. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy

 

1)      liitteen mukaisen strategian Raision kaupungin strategiaksi

 

2)      strategian talousarviokirjaan liitettävät sivut kaupunginhallituksen, sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan sekä konserniyhteisöjen mittareiksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa