Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehitysjaosto
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 69



 

E18 Kaanaan liittymä, asemakaavan muutosehdotus

 

Kaupunkikehitysjaosto 03.04.2023 § 26 

 

 

 

 Valmistelija: kaupunginarkkitehti Emma Kaitaa, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Väylävirasto on käynnistänyt keväällä 2021 Turun kehätien (E18) tiesuunnitelman laatimisen välillä Naantali-Raisio. Tiesuunnitelma perustuu vuonna 2020 hyväksyttyyn yleissuunnitelmaan. Tiesuunnitelman tarkennuttua on ilmennyt asemakaavamuutostarpeita yleissuunnitelman yhteydessä laadittuun E18 Länsiosa -asemakaavaan ja osaan sitä ympäröivistä asemakaavoista. Tiesuunnitelma valmistuu arviolta loppuvuodesta 2023. Tiesuunnitelma voidaan toimittaa Traficomiin (liikenne- ja viestintävirasto) hyväksyttäväksi, kun siihen liittyvät tarvittavat asemakaavamuutokset on hyväksytty kaupunginvaltuustossa tai vaikutuksiltaan vähäisten asemakaavamuutosten osalta kaupunkikehitysjaostossa.

 

E18 Kaanaan liittymä -asemakaavamuutoksen tavoitteena on tarkistaa liikennealueen rajan sijaintia tiesuunnitelman mukaisen Kaanaan eritasoliittymän pohjoisosassa. Eritasoliittymässä Kaanaantien länsipuolella sijaitsevaa suojaviheraluetta (EV) tullaan laajentamaan, koska tiealueen tilatarve pieneni yleissuunnitelmaan nähden. Kaanaantien länsipuolella liike- ja toimistorakennusten korttelialueiden (K-38 ja K-23) rajaa siirretään, jotta tiesuunnitelmassa esitetyt kevyenliikenteenväylät saadaan sijoitettua liikenne- ja katualueille.

 

Tämä asemakaavamuutos käsitellään vaikutuksiltaan vähäisenä asemakaavan muutoksena, sillä kaavamuutoksella ei muuteta rakennuskorttelin tai muun alueen pääasiallista käyttötarkoitusta, supisteta virkistysalueita, ei nosteta rakennusoikeutta tai korkeutta ympäristöön laajemmin vaikuttavalla tavalla, eikä heikennetä ympäristön arvojen säilymistä tai muuteta kaavaa muulla näihin rinnastettavalla tavalla (MRL 191 §). Asemakaavamuutostyö on kuulutettu vireille vuoden 2023 kaavoituskatsauksessa 29.3.2023.

 

Kaavahankkeen aikataulutavoitteena on, että

-          kaavaluonnos käsitellään keväällä 2023

-          kaavaehdotus käsitellään kesällä 2023

-          kaava hyväksytään kaupunkikehitysjaostossa syksyllä 2023.

 

Liitteinä ovat 3.4.2023 päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavamuutoksen luonnos.


 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunkikehitysjaosto

1. merkitsee osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi

2. hyväksyy 3.4.2023 päivätyn kaavaluonnoksen: E18 Kaanaan liittymä, asemakaavan muutosluonnos

3. päättää, että kaavaluonnosaineisto asetetaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti nähtäville.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Mikko Kangasoja saapui kokoukseen asian käsittelyn jälkeen klo 14.58.

 

 

Kaupunkikehitysjaosto 26.09.2023 § 69  

470/10.02.03/2023  

 

 

 Valmistelija: kaupunginarkkitehti Emma Kaitaa, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

 E18 Kaanaan liittymän asemakaavamuutoksen luonnos oli nähtävillä 20.4.-4.5.2023. Luonnoksesta ei saatu mielipiteitä. ELY-keskus ilmoitti, ettei se anna lausuntoa Raision E18 Kaanaan liittymän asemakaavamuutoksen valmisteluaineistosta. Kaavaluonnosta käsiteltiin Raision Vesi Oy:n edustajan kanssa työpalaverissa 27.6.2023 ja kaupungin katuverkon osalta infrapalveluiden edustajan kanssa 6.9.2023.

 

 E18 Kaanaan liittymän asemakaavamuutoksen ehdotus on laadittu luonnoksessa esitettyjä periaatteita noudattaen. Seudulliseen pikapyörätiehen liittyvät, kaupungin katuverkkoon kuuluvat osuudet on merkitty kaavakartalle jalankululle ja polkupyöräilylle varattuina katuina (pp). Korttelin 1468 osalta on kaavakartalle tarkistettu:

- putkirasitteiden sijainteja

- rakennusalueen rajoja alueen toteutettavuuden parantamiseksi

- Pursikadun varren istutuskaistan leveyttä puurivistön kasvuedellytysten parantamiseksi sekä

- lisätty istutettavien puiden määrää.

 

Korttelialuetta 1468 koskevat, kahden erillisen asemakaavan alueella olleet kaavamerkinnät (K-23 ja K38) yhdistettiin yhdeksi koko korttelin kattavaksi liike- ja toimistorakennusten korttelialuemerkinnäksi (K-39). Korttelialueen pääasiallista käyttötarkoitusta ei muutettu. Merkintään lisättiin määräyksiä koskien aurinkoenergian hyödyntämistä, hulevesien viivytystä ja polkupyöräpaikkojen toteutusta. Kaavamääräykseen lisättiin myös mahdollisuus käyttää rakentamisessa tiiltä tai puuta sekä edellytys kuulla kaavoitusta kortteliin sijoittuvasta rakennusluvasta. Korttelialueen rakennusoikeus osoitettiin tehokkuusluvulla e=0.45. Asemakaavamuutoksella korttelialueen kokonaispinta-ala pienenee 1 398 m² ja rakennusoikeus vähenee 176 k-m².

 

Kaavamuutos on vaikutuksiltaan vähäinen, joten kaavaehdotus tulee asettaa ehdotuksena vähintään 14 vuorokaudeksi julkisesti nähtäville (Maankäyttö- ja rakennusasetus 27 §).

 

Lausunnot asemakaavamuutoksen ehdotuksesta pyydetään Caruna Oy:ltä, Raision Vesi Oy:ltä, Kuntayhtymä Raision-Naantalin Vesilaitokselta, Turku Energialta ja Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.

 

Liitteinä ovat asemakaavaehdotus ja -selostus.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunkikehitysjaosto hyväksyy E18 Kaanaan liittymän asemakaavamuutoksen kaavaehdotuksen asetettavaksi julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.