RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.02.2020/Pykälä 16
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 189/05.17.00/2020 |
§ 16
Sitoutuminen ikääntyneiden henkilöiden asumispalvelujen hankintaan seutuhankintana
Johtava hoitaja Sari Tanninen
Ikäihmisten asumispalvelujen puitesopimus päättyy vuoden 2020 aikana.
Turun kaupunki on toteuttamassa hankintaa ikäihmisten asumispalveluista seutuhankintana ja pyytää kuntia ilmoittamaan sitoutumisestaan toteutettavaan hankintaan viipymättä, kuitenkin viimeistään pe 21.2.2020 klo 16.00 mennessä. Ilmoittautuminen on sitova.
Mikäli sitoumusta hankintaan osallistumisesta ei toimiteta esitetyssä määräajassa, kunnan katsotaan jättäneen osallistumatta seutuhankintaan. Myöhempi liittyminen ei ole mahdollista. Sitoutumista koskevaan määräaikaan voidaan kuitenkin myöntää kunnallisen päätöksenteon edellyttämää pidennystä.
Jokaisen hankintaan osallistuvan kunnan tulee tehdä valittujen palveluntuottajien kanssa omat sopimuksensa.
Sitoumuksen lisäksi pyydettiin ilmoittamaan kunnan oma yhteyshenkilö kyseessä olevassa hankinnassa.
Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen yhteyshenkilönä toimii hoito- ja hoivapalvelujen johtava hoitaja Sari Tanninen.
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Raision sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää, että
Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alue sitoutuu Turun toteuttamaan
ikääntyneiden henkilöiden asumispalvelujen hankintaan seutuhankintana.
Päätös
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Turun kaupunki, konsernihallinto, strateginen hankinta |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |