RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 05.02.2020/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 195/00.01.01/2020 |
§ 15
Kehitysvammahuollon ja vammaispalveluiden yhdistäminen
Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 27.1.2020:
Raision kehitysvammapalveluiden palveluyksikkö toimii osana hoidon ja hoivan palvelualuetta ja vammaispalveluiden palveluyksikkö toimii osana sosiaalipalveluiden palvelualuetta. Eri palvelualueisiin kuuluminen saattaa johtaa epätarkoituksenmukaiseen palvelutuotantoon. Siksi on perusteltua käynnistää näiden palveluyksiköiden yhdistäminen ja uuden palveluyksikön sijoittaminen yhden palvelualueen alaisuuteen.
Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa edellyttää yhteistoimintaneuvottelun käymistä kyseisiä palveluyksiköitä koskien.
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta päättää käynnistää yhteistoimintaneuvottelun koskien kehitysvammahuollon ja vammaispalveluiden palveluyksiköiden yhdistämistä.
Päätös
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Jarmo Niitynperä, Konsernihallinto |
|
|
Hannele Leppänen, Sosiaalipalvelut |
|
|
Leena Lahti, Sosiaalipalvelut |
|
|
Sari Tanninen, Hoito- ja hoivapalvelut |
|
|
Katarina Leino, Hoito- ja hoivapalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |