Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 203

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Työllisyys heinäkuu 2017

 

Asianro 234/14.00.01/2017

§ 203

Työllisyystilanne Raisiossa heinäkuussa 2017

 

 

Hallintosihteeri Sanna Tammilehto:

 

                                                          Heinäkuun lopussa Raisiossa oli 1321 työtöntä työnhakijaa. Viime vuoden heinäkuussa heitä oli 1614. Heinäkuun aikana työttömien määrä yleensä kasvaa kesäkuusta ja tänä vuonna kasvu oli 27 henkilöä.

 

                                                          Heinäkuun lopussa Raision työttömyysaste oli 11,4 %, kun se vuotta aiemmin oli 13,8 %.

 

                                                          Turun seutukunnassa työttömyysaste oli 13,2 % (15,3 %). Turun työttömyysaste oli 16,1 %.

 

                                                          Viime vuoden heinäkuuhun verrattuna Raisiossa:

-        työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä väheni 18,2 %

-        pitkäaikaistyöttömien määrä väheni 21,6 %

-        yli 50 -vuotiaiden työttömien määrä väheni 14,2 %

-        nuorten työttömien määrä väheni 24 %.

 

                                                          Oheismateriaalina lisäkuvausta työttömyystilanteesta.

 

 

 

 

Oheismateriaali

2

Työllisyys heinäkuu 2017

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa