Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 204

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 563/01.00.01/2016

§ 204

Vastaavan hoitajan palkkaus

 

 

 

                                                          Henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä

 

Raision kaupunki ja Tehyn Raision seudun ammattiosasto 217 kävivät asiasta paikallisneuvottelun 30.5.2016. Paikallisneuvottelun pöytäkirja esityslistan liitteenä. Neuvottelu jäi erimieliseksi. Ammattiosasto vei asian Kuntatyönantajan ja ammattiliiton väliseen keskusneuvotteluun. Asia kuitenkin palautettiin paikallisesti sovittavaksi.

 

Tehy:n pääluottamusmies Ulla-Maija Soinio ja henkilöstöpäällikkö Jarmo Niitynperä ovat käyneet asiasta oheisen liitteen mukaisen neuvottelun. Neuvottelussa on päätetty esittää konsernijaostolle, että *** palkkaus suoritetaan vuonna 2013 suoritetun työn vaativuuden arvioinnin jälkeen palkkahinnoittelukohdan vaativuusluokituksen tavoitepalkan suuruisena ja sitä edeltävältä ajalta niiden henkilöiden palkkauksen mukaisena, jotka ovat olleet tavoitepalkkauksessa arviointihetkellä. Henkilöstöhallinnossa on laskettu, että korvattavaksi summaksi tulisi tuolloin 2 166,76 €. Neuvottelumuistio esityslistan liitteenä.

 

*** työsuhde Raision kaupunkiin päättyi 31.5.2016.

 

 

 

 

Liitteet

1

Pöytäkirja 30.5.2016_Paikallisneuvottelu *** palkasta

 

2

Pöytäkirja 24.8.2017_*** tehtäväkohtainen palkka

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää, että sairaanhoitaja *** palkkausta tarkistetaan pääluottamusmies Ulla-Maija Soinion ja henkilöstöpäällikkö Jarmo niitynperän neuvotteluesityksen mukaisesti ja hänelle suoritetaan 2 166,76 €.   

 

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

***

 

 

Ulla-Maija Soinio, Terveyspalvelut

 

 

palkat

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa