Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 18.09.2017/Pykälä 202

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 233/00.04.00/2017

§ 202

Ennakkotietoja väestönmuutoksista vuonna 2017 heinäkuussa

 

 

Hallintosihteeri Sanna Tammilehto:

 

                                                          Raision väkiluku on jatkanut kasvuaan, ennakkoväkiluku heinäkuun lopulla oli 24 407 henkilöä. Kokonaisväkiluku on kasvanut vuoden alusta 124 henkilöllä.

                                                         

                                                          Kuntien välinen muuttoliike selittää pääosan väkiluvun kasvusta; Raisioon muutti 82 ihmistä enemmän kuin täältä muutti pois. Myös nettomaahanmuutto oli voitollista (+20). Syntyneitä oli 22 enemmän kuin kuolleita.

 

                                                          Väestönlisäystä on ollut kaikissa Raision lähikunnissa: Turussa, Kaarinassa, Liedossa, Naantalissa, Maskussa ja Ruskolla.

 

                                                          Oheismateriaalissa on lisää kuvausta väestökehityksestä Raisiossa ja lähikunnissa.

 

 

 

Oheismateriaali

1

Ennakkotietoja väestönmuutoksista tammi-heinäkuu 2017

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto merkitsee väestökatsauksen tiedokseen.

 

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa