Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 26



 

Ensimaan katusuunnitelmaehdotusten nähtäville asettaminen

 

Infralautakunta 19.03.2024 § 26  

20/10.03.01.00/2024  

 

 

Valmistelija: suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Ensimaan asemakaava-alue sijaitsee Ruskon rajalla, Makslanpellon asemakaava-alueen välittömässä läheisyydessä. Sijaintikartta on oheismateriaalina.

 

Alueelle on tulossa kaksi uutta katua. Ensimaankatua jatketaan pohjoiseen ja se muodostaa aluetta kiertävän kadun päättyen Kulmakujan liittymään. Lisäksi alueelle on suunniteltu aluetta halkova Ensimaankuja, joka jatkuu jk+pp-väylänä Ensimaankadulle. Alueen väylät on suunniteltu asfalttipäällysteisinä ja alueelle on suunniteltu katuvalaistus ja kuivatus. Katusuunnitelmaehdotukset ovat oheismateriaalina.

 

Katujen rakentamisen alustava kustannusarvio on 385 000 euroa. Ensimaan alueen kunnallistekniikan rakentamiselle on varattu määräraha talousarviossa vuodelle 2025. Hankkeen toteuttamisen edellytyksenä on, että Raision Vesi Oy osallistuu hankkeeseen vesihuollon rakentamisen osalta.

 

Katusuunnitelmaehdotukset asetetaan julkisesti nähtäville samaan aikaan, kun Ensimaan asemakaavaehdotus asetetaan nähtäville. 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta hyväksyy Ensimaan asemakaava-alueen katusuunnitelmaehdotukset asetettavaksi julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.