Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 25



 

Kerttulanmäen katusuunnitelmaehdotusten nähtäville asettaminen

 

Infralautakunta 19.03.2024 § 25  

21/10.03.01.00/2024  

 

 

Valmistelija: suunnitteluinsinööri Nina Vartiainen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Kerttulanmäen asemakaava-alue sijaitsee Kerttulassa, Voudinkadun ja Kerttulantien kulmassa. Sijaintikartta on oheismateriaalina.

 

Kerttulanmäen alueelle on tulossa kaksi uutta katua, Marjamäenkatu ja Kulmalankuja, jotka ovat kumpikin Kerttulantien poikkikatuja. Lisäksi Kerttulantielle on suunniteltu jatkettavan kevyen liikenteen väylää uuden Kerttulanmäen alueen puolelle Voudinkadulle asti. Alueen väylät on suunniteltu asfalttipäällysteisinä. Lisäksi alueelle on suunniteltu katuvalaistus ja kuivatus. Katusuunnitelmaehdotukset ovat oheismateriaalina.

 

Katujen rakentamisen alustava kustannusarvio on 350 000 euroa. Kerttulanmäen alueen kunnallistekniikan rakentamiselle on varattu määräraha vuodelle 2025. Hankkeen toteuttamisen edellytyksenä on, että Raision Vesi Oy osallistuu hankeeseen vesihuollon rakentamisen osalta.

 

Katusuunnitelmaehdotukset asetetaan julkisesti nähtäville samaan aikaan, kun Kerttulanmäen asemakaavaehdotus asetetaan nähtäville.  

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta hyväksyy Kerttulanmäen asemakaava-alueen katusuunnitelmaehdotukset asetettavaksi julkisesti nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.