Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Infralautakunta
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 131


 

Valtuutettu Helinä Aaltosen ym. valtuutettujen aloite koskien nk. Kruununaukion tonttia

 

Kaupunginvaltuusto 6.9.2021 § 143

 

Valtuutettu Helinä Aaltonen jätti seuraavan aloitteen:

 

"Raision kaupungin keskustassa sijaitseva, Raision kaupungin hallussa oleva kolmiotontti 680-3-9904-0201 nk. Kruununaukion tontti, on ollut joutomaana ainakin yli 30 vuotta. Tontti on täynnä rikkaruohoja, kurtturuusu- ym. pusikoita sekä erilaista roskaa. Viime aikoina on tonttia, keskustan parkkipaikkojen puut-teessa, alettu käyttää myös pysyvästi parkkipaikkana.

 

Tontti on luonnollisesti ikävä maisemahaitta ympärillä asuville sadoille asukkaille. Lisäksi huoltoyhtiötä on moitittu alueen hoidon laiminlyönnistä, vaikka alue ei sille kuulu. Myös Rannikkoseutu on ihmetellyt asiaa. Koko muu ympärillä oleva puisto on esimerkillisen hyvin hoidettu.

 

Alueen aktiivit ovat olleet useampaan kertaan yhteydessä kaupungin päättäviin elimiin, mutta tuloksetta. Alue ei tunnu olevan kenenkään vastuulla. Ainoa konkreettinen vastine on ollut, että kerätkää adressi. Adressin kerääminen tuntuu kaukaa haetulta, koska asia kerran on tuotu päättävien elinten tietoon.

 

Ehdotan, että tontti siivotaan, rikkaruohot ja pusikot poistetaan ja alueelle perustetaan siisti nurmikko - tietenkin asiantuntijoiden ohjeita noudattaen.

 

Raisiossa 6.9.2021

 

Helinä Aaltonen Erkki Haavisto

Jukka Rantala Anneli Kivijärvi

Janne Laulumaa Juha Hellstén"

 

Päätös Aloite merkittiin pöyhtäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 20.9.2021 § 318

 

- - Kaupunginhallitus lähettää - - valtuutettu Helinä Aaltosen aloitteen koskien nk. Kruununaukion tonttia infralautakunnan valmisteltavaksi. - -

 

Infralautakunta 29.11.2022 § 131  

1078/10.03.01.01/2022  

 

 Valmistelija: kaupungininsinööri Mikko Kunttu, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Valtuutettu Helinä Aaltonen ym. muut valtuutetut jättivät aloitteen koskien Kruunuaukion kunnostamista. He esittivät, että alue siivotaan, rikkaruohot ja pusikot poistetaan ja alueelle perustetaan siisti nurmikko.

 

Kruunuaukio sijaitsee kerrostalokorttelin sisäpuolella ja sitä reunustaa päättyvät kadut (Lautamiehenkatu ja Herastuomarinkatu) ja katujen välissä olevat LPA-alueet (autopaikkojen korttelialue, jossa sallitaan kevyet katokset). Pohjoispuolelta Kruunuaukiota reunustaa kerrostalokiinteistö (As Oy Lautamiehenkuja). Alueen asemakaava on tullut voimaan loppuvuodesta 1978. Aukio on ollut sorapintaista leikkialuetta rakentumisesta saakka. Kruunuaukion kaavamerkintä on UL, joka tarkoittaa leikkikenttää. Ilmakuvatarkastelun perusteella alueella ei ole koskaan ollut leikkipuistoa. Lähin leikkipaikka sijaitsee keskuspuiston puolella. Keskuspuiston leikkipaikka sijaitsee linnuntietä noin 150 metrin päässä Kruunuaukiosta ja Venheenpuiston leikkipaikka noin 400 metrin päässä. Kerrolanpuiston leikkipaikalle on matkaa noin 800 metriä. Teknisen keskuksen palveluverkkoselvityksessä (2020) on otettu kantaa leikkipaikkaverkostoon. Leikkipaikkaverkostoa on arvioitu 400 metrin säteelle sijoittuvien lapsien lukumäärän ja leikkipaikkojen etäisyyden perusteella. Lopputuloksena leikkipaikkojen kokonaismäärä tulee vähentymään muutamalla leikkipaikalla (38 -> 34) ja leikkipaikkojen sijainnit voivat muuttua uusia kaava-alueita rakennettaessa. Leikkipaikan rakentaminen Kruunuaukiolle ei tule kyseeseen edellä mainittujen faktojen perusteella. Kruunuaukiolta ei ole suoraa yhteyttä keskuspuistoon, joten alue palvelee lähinnä kerrostalojen asukkaita. Kruunuaukion pinta-ala on 2800 m².

 

Kruunuaukion nurmettaminen vaatii kasvualustan tekemisen (massanvaihto). Massanvaihdon vuoksi nurmikon perustamisen kustannus olisi karkeasti arvioiden n. 40.000 € kokonaisuudessaan. Kasvualustaa ei kyetä toteuttamaan käyttötalouden puitteissa. Kruunuaukion kunnostaminen on siis investointi. Investoinnit vahvistetaan talousarvion yhteydessä, joten Kruunuaukion kunnostamisesta päätetään aikaisintaan vuoden 2024 talousarvion laadinnan yhteydessä. Tällöin Kruunuaukion kunnostaminen voidaan toteuttaa vuoden 2024 aikana. Käyttötalous mahdollistaa kuitenkin kurtturuusujen poistamisen ja pusikoiden raivaamisen sekä puhtaanapidon. Erityistä huomiota voidaan kiinnittää virheellisesti pysäköityihin ajoneuvoihin (maastopysäköinti).

 

Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja

 

Päätösehdotus Infralautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.