Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 270


Vakanssin perustiedot, palvelupäällikkö

 

Työllisyyspalveluiden palvelupäällikön työsuhteisen vakanssin muuttaminen virkasuhteiseksi

 

Kaupunginhallitus 16.09.2024 § 270  

942/01.01.00/2024  

 

 Valmistelija: yritys- ja työllisyyspalveluiden johtaja Kimmo Rinne ja kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Vuoden 2025 alusta lukien palvelupäällikön työtehtävät muuttuvat ja edellyttävät mm. kunnille siirtyvien TE-palveluiden esihenkilö-, kehittämis- ja suunnittelutehtäviä nykyistä laajemmassa määrin. Työn luonne sekä työvoimaviranomaiselle järjestämislain mukaan kuuluvan tehtävän siirtäminen viranhaltijalle edellyttää työskentelemistä virkasuhteessa. TE2024-uudistuksen myötä Raisioon siirtyy 27 TE-palveluiden vakanssia, joista osan esihenkilönä palvelupäällikkö tulee toimimaan. Tulevan työllisyydenhoidon läntisen toiminta-alueen kokoluokka tulee olemaan yhteensä noin 35 henkeä. Muutos virkasuhteiseksi tehdään heti, jotta tehtävien siirtäminen työllisyysalueen tulevalla delegointisopimuksella on mahdollista. Tällä muutoksella on myös vaikutusta tämän vakanssin tehtäväkohtaiseen palkanosaan. Palkanmuutokseen on olemassa määrärahat vuodelle 2024 ja ne tullaan budjetoimaan vuoden 2025 talousarvioon normaalin prosessin mukaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy työllisyyspalveluiden palvelupäällikön työsuhteisen vakanssin muuttamisen virkasuhteiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.