Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 144


 

Valtuutettu Heikki Suomisen ym. valtuutettujen aloite yksinäisten ja syrjäytymisvaarassa olevien seniorimiesten sosiaalisen elämän laadun parantamiseksi

 

Kaupunginvaltuusto 04.09.2023 § 98 

 

 Valtuutettu Heikki Suominen jätti seuraavan aloitteen:

 

 ”Esitän, että Raision kaupunki mahdollistaa Kerttulan liikunta-alueen kuntoportaiden ympärille rakentuvan yli 65 vuotiaiden seniorimiesten säännöllisen ja jatkuvan tapahtuman, jossa porrasnousujen lomassa tutustutaan toisiin ja saadaan samalla henkistä mielihyvää.

 

 Porrasnousujen vaihtoehdoksi ja huonommin, kepeillä tai rollaattorilla liikkuville veljille tulisi mahdollistaa käyttää joko urheilukeskuksen juoksurataa tai Kerttulan urheilualueelta lähteviä Keskuspuiston päällystettyjä kevyenliikenteen väyliä.

 

 Aloitteen tavoite on kevyen liikunnan varjolla tuottaa henkistä mielihyvää. Lisätä sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Fyysisyyden rinnalla saada luonnosta ja saman henkisistä veljistä vitamiinia päivään. Poistaa yksinäisyyttä sekä kohottaa vanhojen herrojen sosiaalisen elämän laatua.

 

 Raision kaupungin osuudeksi jää löytää sopivan letkeä ja innostava henkilö, joka lähtee vetämään tätä kööriä ja joka itsekin olisi seniorikansalainen.

 Kaupungin tulisi mahdollistaa myös herrojen hygieeninen puoli ponnistelujen jälkeen Kerttulassa. Parhaat jutut syntyvät aina pukuhuoneissa.

 

Heikki Suominen (PS) Raisio

 

Mikko Tammelin Mikko Kangasoja

Pirita Efe  Mika Koivisto

Jyrki Heiskari Tapio Soiniitty

Janne Laulumaa Jukka Rantala

Jari Pulkkinen Harri Seikola

Jani Suominen Kristiina Engström

Hans Våg  Teija Hurmerinta

Janne Aso”

  

  

Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 18.09.2023 § 309 

  

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Vapaa-aikalautakunta 16.04.2024 § 38 

 

Valmistelija: liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Raision liikuntapalveluissa on huomattu, että naiset osallistuvat ikääntyneiden liikuntaryhmiin miehiä useammin. Käyttäjäseurannan perusteella voidaan todeta, että ohjattuihin ryhmiin osallistuneista 14 prosenttia on miehiä ja 86 prosenttia naisia. Seniorimiehille suunnattu liikuntaryhmä voisi kannustaa miehiä osallistumaan aktiivisemmin liikkumaan ryhmissä, sillä sosiaalisten suhteiden on tutkimustiedon perusteella todettu olevan merkittävä motivaatiotekijä liikkumiselle.

 

Kaupungin liikuntapalveluiden toimesta on viimeiset kaksi vuotta vahvasti kehitetty ikääntyneiden erilaista liikuntatarjontaa. Tarjonnasta puuttuu vain seniorimiehille kohdennettu liikkumisen ryhmä. Raisio-opisto tarjoaa seniorijumppia, muttei kohdennetusti liikuntaryhmää seniorimiehille. Tarjotut jumpat ovat olleet niin suosittuja, että ryhmät ovat täyttyneet nopeasti. Kolmannen sektorin toimijat, kuten eläkeliitto, Raision seniorit ja Raision seudun eläkeläiset ry järjestävät liikuntaryhmiä ikääntyneille lajeittain, mutta eivät seniorimiehille kohdennettua liikkumisen ryhmää, jossa harjoitettaisiin lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa.

 

Liikuntapalveluiden avustamana, Jarmo Rosaman johdolla lähdetään kokoamaan seniorimiehille kohdennetun liikkumisen edistämisen johtoryhmää. Johtoryhmä suunnittelee käynnistyvän seniorimiesten ryhmän toiminnan sisältöä ja toimintatapoja. Johtoryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran 16.4.2024.

 

Raision kaupungin liikuntapalvelut mahdollistaa valtuustoesityksen mukaisesti ryhmän toiminnalle peseytymis- ja pukeutumistilat Kerttulan liikuntakeskuksessa. Liikuntasuunnittelijan ja hallinnon harjoittelijan asiantuntijuus on johtoryhmän käytettävissä erityisesti käynnistämisvaiheessa. Myöhemmässä vaiheessa tarpeen mukaan.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 29.04.2024 § 144  

1254/12.04.00/2023  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.