RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raision kaupungin lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
Kaupunginhallitus 22.01.2024 § 26
1653/00.04.00/2023
Valmistelija: vs. yritys- ja työllisyyspalveluiden johtaja Outi Niemi, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Keskeiset muutokset
Kunnan näkökulmasta esityksen merkittävimmät muutokset koskevat palkkatukityön vaikutusta työssäoloehdon kertymiseen sekä kunnan työllistämisvelvoitetta.
Jatkossa palkkatukityö ei enää kerryttäisi työssäoloehtoa, poikkeuksena osatyökykyiset, joilla pitempiaikainen tuella työllistäminen kerryttäisi osittain työssäoloehtoa.
Kunnan työllistämisvelvoite eli velvollisuus järjestää palkkatukityötä ja työvoimaviranomaisen velvollisuus järjestää työllistymistä edistävää palvelua tietyn iän saavuttaneille työttömille työnhakijoille poistuisi kokonaan. Samalla myös mahdollisuus täyttää työssäoloehto velvoitetyöllä tai työllistämistä edistävillä palveluilla poistuu.
Lakiesityksessä on lisäksi mm. heikennyksiä työttömyysetuuksiin, kun ansiopäivärahaa porrastetaan työttömyyden keston osalta nykyistä voimakkaammin ja täyden ansiopäivärahan kesto lyhenisi 40 päivään. Lisäksi päivärahan taso määriteltäisiin uudelleen aina työssäoloehdon täyttyessä riippumatta iästä tai osa-aikaisesta työllistymisestä.
Lakimuutokset esitetään tulemaan voimaan 2.9.2024.
Lausuntopyyntö:
Hallituksen esitys:
Raision kaupungin lausunto
Lausuttavaa ansiopäivärahan määrän alentamista koskevasta ehdotuksesta?
Ei lausuttavaa
Lausuttavaa palkkatuettua työtä ja työssäoloehtoa koskevasta ehdotuksesta?
Työnhakija-asiakkaan näkökulmasta palkkatuen muutokset ovat selkeä heikennys nykyiseen. Palkkatuen käytön uudelleen kohdentaminen kuitenkin on joka tapauksessa tarpeen työllisyyspalvelujen siirtyessä kunnille. Mikäli lakimuutoksen myötä palkkatuki kohdentuu julkisen sektorin määräaikaisten palkkatukityösuhteiden sijaan enemmän yksityiselle sektorille yrityksiin pysyvämpiin työsuhteisiin, uudistuksesta voidaan saada myös hyötyä kaikille osapuolille. Vaikutusten arviointi on kuitenkin haastavaa muutosten moninaisuuden vuoksi.
On kannatettava poikkeus, että osatyökykyisten osalta kuitenkin työssäoloehto täyttyisi myös palkkatuetussa työssä silloin, kun henkilön työllistyminen palkkatuella on pidempikestoista kuin 10 kk.
Lausuttavaa työllistämisvelvoitteen ja siihen liittyvän sääntelyn kumoamisesta?
Iäkkäämpien työnhakijoilla työllistämisvelvoitteen poistuminen johtaa väistämättä työttömyysetuuden määrän pienenemiseen, jos työttömyys kaikesta huolimatta pitkittyy. Kuitenkin nykyisen kaltainen työllistämisvelvoite olisi ristiriidassa TE-palvelu-uudistuksen kanssa, sillä kunnat myöntäisivät velvoitetyön osalta palkkatukea itselleen. Toisaalta työssäoloehdon täyttyminen ei poista kunnan maksuosuutta enää 1.1.2025 alkaen pitemmäksi aikaa kuten nykymallissa. Vaikka uudistus poistaa iäkkäämpien työnhakijoiden mahdollisuuden työllistyä tilapäisesti kunnille, työllistämisvelvoitteen vaikuttavuus pysyvän työllistymisen kannalta on ilmeisesti ollut melko vähäinen. Uudistus saattaa siten jonkin verran myös edistää työllistymistä ennen työttömyyden pitkittymistä toisaalta työnhakijan motivaation kautta ja myös mikäli kunnat tarjoavat jatkossa täysipainoisesti työvoimapalveluja myös iäkkäämmille työnhakijoille.
Lausuttavaa työttömyysturvaseuraamuksia koskevasta ehdotuksesta?
On ehdottoman tärkeää ja kannatettavaa, että palkkatuettu työ edelleen huomioidaan työssäolovelvoitetta täyttävänä toimintana.
Lausuttavaa ehdotuksesta, joka koskee luopumista eräistä työssäoloehtoa ja ansiopäivärahan määrä koskevista ikäsidonnaisista poikkeuksista?
Nämä muutokset ovat linjassa muun esityksen kanssa ja siten tarkoituksenmukaisia.
Lausuttavaa vaikutuksista kotitalouksiin?
Ei lausuttavaa
Lausuttavaa esityksen taloudellisista vaikutuksista (ml. vaikutukset julkiseen talouteen, työllisyyteen ja kuntiin)?
Esityksellä on vaikutusta kuntien maksuosuuteen työttömyysetuuksista, mutta jatkossa vaikutus on nykyistä vähäisempi, kun kunnat maksavat osuuden myös muista etuuslajeista kuin työmarkkinatuesta. Kokonaisvaikutusten arviointi on muutosten moninaisuuden vuoksi hyvin haastavaa.
Lausuttavaa vaikutuksista toimeenpanijoihin (ml. vaikutukset työttömyysetuuden maksajiin ja julkisen työvoimapalvelun järjestäjään)?
Kuntien osalta vaikutukset ovat kahtalaisia: Toisaalta kuntien velvoitteet vähenevät, mutta toisaalta lakimuutoksilla on vaikutuksia kuntatalouteen. Näiden arviointi on hankalaa, paljon riippuu siitä, voidaanko uudistuksen vaikutuksia kompensoida työllisyyden parantumisen kautta.
Lausuttavaa muista vaikutuksista (ml. vaikutukset yrityksiin ja muihin työnantajiin)?
Ei lausuttavaa
Lausuttavaa siitä miten muutosten vaikutuksia voitaisiin seurata ja arvioida jälkikäteen?
Ei lausuttavaa
Lausuttavaa voimaantulosta ja siirtymäsäännöksestä?
Ei lausuttavaa
Muuta lausuttavaa esityksestä?
Ei lausuttavaa
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa lausuntopyyntöön esittelytekstin mukaisen Raision lausunnon.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |