RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 393
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varavaltuutettu Tuija Ason ym. valtuutettujen aloite kolmannen sektorin tukemisesta Raisiossa
Kaupunginvaltuusto 06.11.2023 § 124
Varavaltuutettu Tuija Aso jätti seuraavan aloitteen:
Kolmannen sektorin merkitys yhteiskunnassa on tärkeä. Kaupunkilaisten vapaa-aika ja hyvinvoinnin perusta ovat hyvin pitkälle yhdistysten ja seurojen varassa. Aktiivisten yhdistys- ja seuratoimijoiden vähentyminen ja varainhankinnan vaikeutuminen tuovat yhteiskunnan avustukset yhä merkittävämpään rooliin. Raision kaupunki jakaa useita erilaisia avustuksia kolmannelle sektorille. Avustuskäytäntöjen selkiyttäminen on kuitenkin tarpeen.
Raisiossa on mahdollista hakea useita erilaisia avustuksia.
- Urheiluseurojen ja yhdistysten toiminta-avustusta, kohdeavustusta, urheiluvalmennusstipendiä sekä soveltavan liikunnan toiminta-avustusta. Avustukset jaetaan 2018 hyväksyttyjen urheiluseurojen ja yhdistysten avustusohjeiden mukaan.
- Nuorisoyhdistysten perusavustusta, ohjaajien palkkausavustusta, leiritoiminta-avustusta sekä toiminnan käynnistämisavustusta. Avustukset jaetaan 2012 hyväksyttyjen nuorisoyhdistysten avustusohjeiden mukaan.
- Kulttuuriyhdistysten, -yhteisöjen ja yksityishenkilöiden yleisavustusta, kohdeavustusta sekä pika-avustusta nuorille. Avustukset jaetaan 2007 hyväksyttyjen kulttuuriyhdistysten avustusten jakoperiaatteiden mukaan.
- Toiminta-avustus ympäristönsuojelutyötä tekevälle yhdistykselle.
- Yleisavustus yhdistyksille. Pöytäkirjan mukaan, nämä jaetaan kaupungin vuoden 2007 yleisavustusohjeiden mukaisesti.
Avustuksesta riippuen hakemukset täytyi vuonna 2023 palauttaa kirjeenä, sähköpostilla tai sähköisesti. Avustusten myöntäjinä toimivat vapaa-aika lautakunta, lupalautakunta sekä kaupunginhallitus. Avustus summat ovat noin 100 - 20 000 euroa. Avustuksen myöntäjästä riippuen, avustussummat saattavat olla toistensa kopioita edellisiltä vuosilta. Tiedot avustuksista löytyy kaupungin nettisivuilta, eri paikoista, hakijan tulee tietää mitä etsii ja mistä.
Me allekirjoittaneet haluamme, että kaupungin avustuskäytäntöjä mietitään kokonaisuutena uudelleen. Avustukset voisivat olla yhden luukun periaatteella hyvinvoinnista vastaavan päätöksentekoelimen alaisuudessa. Samalla tulee päivittää avustusohjeet sekä miettiä joidenkin ohjeiden yhdistämistä. Kaupungin avustusten tulee myös siirtyä kokonaan sähköiseen hakemusmenettelyyn. Sähköisen hakemuksen avulla helpotetaan hakemista sekä hakemusten käsittelyä. Sähköisen hakemuksen avulla on myös mahdollista saada mittareita ja taustatietoa avustuksiin liittyen.
Raisiossa 6.11.2023
Tuija Aso
Janne Aso Tanja Parkko
Eeva Savola Elisa Vuorinen
Jari Salonen Mirva Salonen
Jani Suominen Mikko Kangasoja
Hans Våg Harri Seikola
Teija Hurmerinta Jonni Moislahti
Veli-Matti Salminen Heikki Suominen
Aleksi Suro Pirita Efe
Mikko Tammelin Jari Pulkkinen
Jukka Rantala Helinä Aaltonen
Anneli Kivijärvi Johanna Salonen
Niko Dahlgren
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 13.11.2023 § 393
1473/00.01.02.00/2023
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen kaupunkikehityspalvelujen ja vapaa-aikapalvelujen valmisteltavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |