Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 291


 

Suomen Lähijunat Oy:n ehdotus lähijunaliikenteestä välille Uusikaupunki-Salo

 

Kaupunginhallitus 11.09.2023 § 291  

1265/08.01.00/2023  

 

 Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi

 

Tiivistelmä

 

Suomen Lähijunat Oy on lähestynyt Salo-Turku-Uusikaupunki -radanvarren kuntia ja esitellyt alustavaa suunnitelmaa alueellisen henkilöjunaliikenteen aloittamisesta Salo-Turku-Uusikaupunki -välillä. Henkilöjunaliikenne voisi indikatiivisen tarjouksen mukaan alkaa kahden vuoden kuluttua liikennöintiä koskevan palvelusopimuksen allekirjoittamisesta. Suomen Lähijunat Oy pyytää kannanottoa radanvarren kunnilta jatkovalmistelun toteuttamiseksi.

 

Selostus asiasta

 

Suomen Lähijunat Oy on yksityisesti omistettu, alueellista henkilöjunaliikennettä harjoittava yhtiö, joka on sopinut ostavansa Sm2-junia VR-yhtymältä, tarkoituksenaan modernisoida ne paikallisjunaliikennettä vastaavaan kuntoon. Junien modernisoinnin rahoittamiseksi yhtiö on käynyt jo keskusteluja. Suomen Lähijunat Oy on esittänyt Salo-Turku-Uusikaupunki -radanvarsikunnille pyynnön tahdonilmaisusta, jolla kunnat sitoutuisivat alueellisen henkilöjunaliikenteen jatkovalmisteluun.

 

Saadun indikatiivisen tarjouksen mukaisesti arvioidut vuosikustannukset liikennöinnistä olisivat koko palvelusopimukselle 7,0M€/vuosi (alv 0). Edellytyksenä olisi 10-15 vuoden mittainen sopimus, johon radanvarren kunnat palvelusopimuksella sitoutuisivat. Tarjous pitää sisällään ehdotuksen päiväaikaisesta, arkena noin tunnin vuorovälillä ja viikonloppuisin yhteensä 12-vuoroisesta junaliikenteestä. Esitetyssä mallissa henkilöjunaliikenteestä saadut lipputulot tuloutetaan osin kunnille, millä on palvelusopimuksen kustannusrakennetta keventävä vaikutus. Tarkat kuntakohtaiset vuosikustannusarviot tarkennetaan jatkovalmistelun yhteydessä.

 

Alueellinen henkilöjunaliikennöinti ei tule korvaamaan kaupungin sisäistä joukkoliikennettä, vaan henkilöjunaliikenteen käynnistyminen parantaisi ja monipuolistaisi toteutuessaan kaupunkilaisten joukkoliikennepalveluita. Joukkoliikenteen käyttäjän näkökulmasta paikallisjuna toimisi yhtenä matkaketjun osana. Juniin olisi tarkoitus sijoittaa Föliin tai vastaaviin järjestelmiin kuuluvat lippulaitteet, joiden kunnossapidosta vastaisi liikenteen tilaaja.

 

Tarjouksen mukaiset kustannukset kuntien kesken jaetaan lipputuloperiaatteella, jossa kustannukset jaettaisiin kunkin kunnan keräämien lipputulojen suhteessa. Periaatteena on, että matkan pituuteen perustuva lippujen hinnoittelu vastaa matkojen tuotantokustannuksien eroa. Eli jokainen kunta maksaisi samaa subventioprosenttia tai saa saman ylijäämän hyvitysprosentin lipputuloista.

 

Raision kaupungin kannanotto

 

Raision kaupunki on suhtautunut myönteisesti raideliikenteen kehittämiseen, pitäen sisällään kehitystoimenpiteet niin nykyisiin kuin uusiinkin raideratkaisuihin. Raision kaupunginhallitus on todennut lausunnossaan 14.9.2020 Varsinais-Suomen ja Turunseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmista, että lähijunaliikenteen kehittämistä tulee selvittää ja jatkaa Raisiossa. Samalla todettiin, että mikäli Turku-Uusikaupunki lähijunaliikenne toteutuu, on Raision alueelle varattava seisakkeet ja tarpeellinen tila liityntäpysäköinnille.

 

Kaupungin strategiassa yhtenä keskeisenä strategisena teemana mainitaan joukkoliikenteen kehittäminen. Olemassa olevia raiteita kehittämällä päästään lähemmäs myös strategiassa mainittua kestävyyden ja ekologisuuden huomioon ottamista.

 

Raision kaupunki on laatinut selvityksen Raision asemapaikoista ja sen perusteella kaupunki laatii Nuorikkalan seisakkeesta ratasuunnitelman. Seisakkeen toteuttamisella ja raideliikenteen kehittämisellä olisi positiivisia vaikutuksia mm. Nuorikkalan ja Alhaisten alueiden kehitykseen. Pendelöinti suuntautuu Raisiosta pääasiassa Turun suuntaan sekä jossain määrin myös pääkaupunkiseudulle, jolloin raideliikenteen kehittämisessä erityisesti nämä suunnat ovat keskiössä. Kaupunki on Suomen Lähijunat Oy:n lisäksi käynyt keskusteluita VR-yhtymän kanssa mahdollisuudesta järjestää Helsinki-Turku- ja Tampere-Turku  -IC-junien kulkemisen Raisioon, kunhan Nuorikkalan seisake saadaan rakennettua.

 

Raision kaupunki suhtautuu myönteisesti Suomen Lähijunat Oy:n esittämään lähijunaliikenteen jatkovalmisteluun. Tarkemmat päätökset palvelusopimuksen hyväksymisestä tehdään tarkentuneiden selvitysten, laskelmien sekä palvelusopimusluonnoksen pohjalta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa lausuntonaan, että Raision kaupunki suhtautuu myönteisesti alueellisen henkilöjunaliikenteen aloittamisen valmisteluun välillä Salo-Turku-Uusikaupunki. Lähijunaliikenteen tilaamiseksi toteutettavasta palvelusopimuksesta voidaan päättää, kun hankkeen rahoituksesta, kannattavuudesta ja tilaajaorganisaatiosta on tarkemmat selvitykset valmiina.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.