RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 290
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lisämäärärahaesitys kaupungin maanhankinnan tarpeisiin vuodelle 2023
Kaupunginhallitus 11.09.2023 § 290
971/02.02.00/2022
Valmistelija: kaupunkikehitysjohtaja Samu Mattila ja maankäyttöjohtaja Joonas Kärkkäinen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Raision kaupungille on tämän vuoden aikana tarjottu useita strategisesti ja kaavallisesti keskeisille sijainneille sijoittuvia kohteita ostettavaksi. Lisäksi viranhaltijat ovat lähestyneet kaupungin palveluverkkoon liittyvien tarpeiden mukaisten alueiden omistajia näiden alueiden hankkimiseksi.
Nyt neuvotellut kaupat koskevat Kaanaantien itäpuolella sijaitsevia maa-alueita. Kaupankohteeksi suunnitellulle alueelle on sijoitettavissa palveluverkkoselvityksen mukainen uusi alakoulu sekä alueen nykyistä asemakaavalla asumiseksi osoitettua aluetta täydentävä asuinalue. Kaupan kohteet ovat yleiskaavassa osoitettu nykyisellään asuinpientaloalueeksi (AP) ja maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (MY). Yleiskaavaan merkitty Kaanaantien ja Raisionkaaren välinen yhdystie alkaa kaupan kohteelta. Kiinteistöjen omistajien kanssa on neuvoteltu kauppa n. 8,3 ha määräalasta. Kaupan kohde on rakentamaton.
Lisäksi on neuvoteltu kauppa Raision pohjoisille alueille sijoittuvasta kiinteistöstä 680-413-5-17 Kotipelto. Kiinteistöllä on vanhoja purkukuntoisia talousrakennuksia ja huonokuntoinen asuinrakennus. Kiinteistö yhdistää kaupungin olemassa olevat maanomistukset yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Sijainti on tulevaisuutta ajatellen keskeinen, sillä se sijoittuu Raision ABC:n taakse, Kantoniitun asemakaava-alueen välittömään läheisyyteen. Kiinteistön pinta-ala on 17 720 m2 ja se on yleiskaavassa osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (MU).
Näiden lisäksi kaupungille on tarjottu alueita esimerkiksi Kantokankaan alueelta. Hyväksyttäväksi esitetään yhteensä 900.000 euron suuruista jyvittämätöntä määrärahaa neuvottelun alla olevien kauppojen toteuttamiseksi vielä vuoden 2023 aikana. Määrärahat osoitetaan kaupunginhallitukselle kaupungin maanhankintaan.
Kauppojen toteuttamiset vaativat lisämäärärahan, sillä talousarviossa 2023 budjetoitu määräraha on käytetty mm. E18 katualueiden lunastuksiin sekä loppuvuodesta 2022 hyväksyttyihin etuosto-oikeuden käyttöön liittyviin kiinteistökauppoihin.
Kiinteistöjen ostamisesta päätetään erikseen kaupungin hallintosäännön puitteissa, mikäli edellä mainittu jyvittämätön lisämääräraha myönnetään ensin kaupunginhallituksen käyttöön. Ostopäätösesitysten yhteydessä esitetään tarkemmat neuvotellut kauppakirjaluonnokset kohteista.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että
1. valtuusto hyväksyy esitetyn mukaisesti 900.000 euron lisämäärärahan kaupunginhallituksen vuoden 2023 talousarvioon.
2. valtuusto hyväksyy talousarviomuutosten aiheuttamat tarvittavat lisäykset lainanottovaltuuteen sekä muutokset rahoituslaskelmaan.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.
Vt. talousjohtaja Sami Koskikallio poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.38.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |