RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 295
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Miku Kuuskorven eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista
Kaupunginhallitus 11.09.2023 § 295
41/00.00.01.01/2023
Valmistelija: hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Miku Kuuskorpi on jättänyt 31.8.2023 sähköpostitse eronpyynnön Raision kaupungin luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Miku Kuuskorpi on kaupunginhallituksen varajäsen (kv 9.8.2021 § 104) ja SDP:n varavaltuutettu.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että
1) valtuusto merkitsee tiedoksi Miku Kuuskorven eronpyynnön kaupunginhallituksen varajäsenyydestä ja varavaltuutetun tehtävästä.
2) valtuusto myöntää eron Miku Kuuskorvelle kaupunginhallituksen varajäsenyydestä ja varavaltuutetun tehtävästä.
3) valtuusto valitsee Miku Kuuskorven tilalle kaupunginhallitukseen uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
4) valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun SDP:lle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |