RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointijaosto
Pöytäkirja 30.08.2023/Pykälä 38
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointisuunnitelman 2023-2025 valmistelun tilanne
Hyvinvointijaosto 30.08.2023 § 38
775/00.01.02.00/2023
Valmistelija: hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Kuntalain (410/2015) mukaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on kunnan perustehtävä. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) velvoittaa kuntia edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Kunnalla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Terveydenhuoltolaissa (1326/2010) määritellään laajasti kunnan tehtäviä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.
Kunta on vastuussa laajan hyvinvointikertomuksen tekemisestä kerran valtuustokaudessa sekä valtuustokaudelle valmisteltavan hyvinvointisuunnitelman laadinnasta, toteuttamisesta ja seurannasta. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma ovat osa kunnan strategista johtamista. Ne ovat työvälineitä, joilla suunnitellaan, seurataan, arvioidaan ja raportoidaan kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä vahvassa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Hyvinvointikertomustyön osaksi voidaan liittää kunnassa tehtäviä muita hyvinvointiin liittyviä suunnitelmia, ohjelmia ja raportointeja kuten kulttuurihyvinvointiin, osallisuuteen, tasa-arvoon- ja yhdenvertaisuuteen ja turvallisuuteen liittyvät suunnitelmat tai ohjelmat, koska usein eri suunnitelmilla on esimerkiksi yhteiset toimijat, tavoitteet, toimet ja seurantamittarit. Esimerkiksi lapsiin ja iäkkäisiin liittyvät suunnitelmat ja ohjelmat ovat niin sanotun sote-sata-paketin myötä osa hyvinvointikertomusta, ja niiden tavoitteet ovat osa hyvinvointisuunnitelmaa. Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman kuvaus nykytilasta, tavoitteista, toimista ja seurannasta voi koostua eri hyvinvoinnin osatekijöiden tai ihmisryhmien suunnitelmista. Näin vähennetään myös päällekkäistä työtä, ja vahvistetaan hyvinvointisuunnitelman roolia matalan kynnyksen ja strategiaa näkyväksi tekevänä käytännön työkaluna.
Raisiossa ei ole valmisteltu aiemmin kuluvan valtuustokauden laajuista hyvinvointisuunnitelmaa, mutta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen uudenlaisen organisoitumisen ja koordinoinnin myötä hyvinvointisuunnitelman valmistelu on aloitettu vuoden alussa uuden hyvinvointikoordinaattorin aloittaessa virassa tammikuussa 2023.
Hyvinvointisuunnitelman valmistelu on käynnissä jäljellä olevan valtuustokauden 2023-2025 ajaksi. Suunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumisesta sekä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden tilasta raportoidaan tämän jälkeen vuosittain. Valtuustokauden lopussa laaditaan laaja hyvinvointikertomus koko valtuustokauden ajalta, joka kokoaa kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn, sekä määritellään uudet tavoitteet ja valmistellaan uuden valtuustokauden hyvinvointisuunnitelma.
Raision kaupungin hyvinvointisuunnitelman 2023-2025 prosessisuunnitelma on hyväksytty kaupungin johtoryhmässä 4.4.2023 ja käyty läpi hyvinvointijaoston kokouksessa 2.5.2023. Prosessisuunnitelma on oheismateriaalina. Hyvinvointisuunnitelman valmistelu on edennyt prosessin mukaisesti. Suunnitelman valmisteluun on osallistettu eri työryhmien ja työpajojen kautta kunnan hyvinvointityön organisoitumisen mukaisesti niin kunnan Hyte-johtoryhmää, toimialoja, vaikuttamistoimielimiä, järjestöjä, seurakuntaa ja kuntalaisia. Osassa työryhmiä on ollut Varhan edustus mukana.
Lapsiperheille ja nuorille toteutettiin keväällä 2023 hyvinvointikyselyt, joiden tuloksia on hyödynnetty hyvinvointisuunnitelman valmistelussa. Hyvinvointijaostolle, nuorisovaltuustolle, vammais- ja vanhusneuvostoille järjestettiin työpajat touko- ja kesäkuussa 2023. Hyvinvointisuunnitelmaa on käsitelty kevään ja kesän aikana myös organisaatiotasoisessa Kestävä Raisio -työryhmässä ja alueellisessa lapsiperheiden hyvinvointia edistävässä työryhmässä. Hyvinvointikoordinaattori ja muut asiantuntijat ovat osallistuneet myös Varhan järjestämiin yhteistyöverkostoihin ja Varhan hyvinvointisuunnitelmaa valmisteleviin työpajoihin, joita hyödynnetään myös paikallistason hyvinvointisuunnitelman valmistelussa. Elo-syyskuun aikana suunnitelmaa valmistellaan vielä organisaatiotasoisissa ja alueellisissa yhteistyötyötyöryhmissä. Syyskuussa järjestetään sidosryhmille Ilta Olkkarissa -hyvinvointityön työpaja sekä valtuustolle, lautakunnille ja jaostoille yhteinen Hyte-seminaari.
Vaikka suunnitelmaa on valmisteltu tiiviissä aikataulussa valtuustokauden loppuajaksi, niin laaja-alainen osallistaminen on ollut valmistelun ytimessä. Hyvinvointisuunnitelma tulee sisältämään muun muassa niin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman, ikäihmisten hyvinvointisuunnitelman sekä mielenterveys ja päihdetyön suunnitelman näkökulmat.
Raision kaupungin hallintosäännön 28 b §:n mukaisesti kaupunginhallituksen alaisen määräaikaisen hyvinvointijaoston tehtäväksi on määritelty vastuu valtuustokausittain laadittavan hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelusta sekä vuosittaisesta suunnitelman raportoinnista valtuustolle kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden tilasta, niihin vaikuttavista tekijöistä ja suunnitelman toimenpiteiden toteutumisesta. Hyvinvointisuunnitelma tullaan käsittelemään hyvinvointijaostossa syksyllä, suunnitelmaan pyydetään lausunnot lautakunnista ja se lähetetään kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston käsittelyyn vuoden 2023 lopussa tai vuoden 2024 alussa.
Esittelijä Hyvinvointikoordinaattori Heidi Suominen
Päätösehdotus Hyvinvointisuunnitelman valmistelun tilanne merkitään tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |