RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 208
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lisämäärärahaesitys vuoden 2023 talousarvioon ruokapalvelutyöntekijän vakanssin täyttämiseksi
Infralautakunta 23.05.2023 § 53
Valmistelija: ruokapalvelupäällikkö Mervi Heinonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Konsan koulussa kouluruokailua hoitaa ruokapalvelutyöntekijä, joka työskentelee aamuisin ja iltapäivisin Lapiokujan päiväkodin keittiössä. Konsan koulun ruokapalvelutehtäviin työaikaa on päivittäin alle kaksi tuntia keskellä päivää lounasaikana. Koululounaan tarjoamisen lisäksi tehtävänä ovat myös esiopetuksessa olevien aamu- ja välipalat. Nykyisin tehtävää tekevän työntekijän työaika ei riitä Konsassa oleviin ruokapalvelun työtehtäviin.
Ruokapalvelun työtehtävien lävitse viemiseksi tarvitaan ruokapalvelutyöntekijät molempiin taloihin Lapiokujan päiväkotiin sekä Konsan kouluun. Vakanssin täyttämisen kulut ovat 32.000,00 €/v. Vakanssi esitetään täytettäväksi 9.8.2023 alkaen, joka edellyttää 13.000,00 euron lisämäärärahaa vuodelle 2023.
Esittelijä Tekninen johtaja Timo Oja
Päätösehdotus Infralautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle,
1) että se hyväksyy esitetyn mukaisesti 13.000 euron lisämäärärahan infralautakunnan vuoden 2023 talousarvioon
2) että se hyväksyy talousarviomuutosten aiheuttamat tarvittavat lisäykset lainanottovaltuuteen sekä muutokset rahoituslaskelmaan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Jani Rautio poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.36.
Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 208
1685/02.02.00/2022
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle,
1) että se hyväksyy esitetyn mukaisesti 13.000 euron lisämäärärahan infralautakunnan vuoden 2023 talousarvioon
2) että se hyväksyy talousarviomuutosten aiheuttamat tarvittavat lisäykset lainanottovaltuuteen sekä muutokset rahoituslaskelmaan.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Talousjohtaja Sanna Häkli poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.30.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |