RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuutettu Sirpa Ekin. ym. valtuutettujen aloite koskien koirapuistoa pienikokoisille koirille Raision keskustan alueelle
Kaupunginvaltauusto 7.6.2021 § 91
Valtuutettu Sirpa Ek jätti seuraavan aloitteen:
"Raisiossa asuu paljon koiranomistajia ja pienikokoisia kaupunkielämään tottuneita koiria. Koirat ovat tärkeä osa Raision katukuvaa, kaupunkikulttuuria ja ne luovat iloa usein myös muille kuin omistajilleen. Koirien olisi tärkeä päästä välillä leikkimään ja juoksemaan vapaana, mutta Raisiossa pienten koirien ei ole tällä hetkellä turvallista tehdä tätä paljon kookkaampien koirien seurassa. Pienet koirat eivät myöskään välttämättä jaksa kävellä kaupungin reuna-alueille. Siksi Raision keskusta-alueelle olisi tarvetta pienten koirien puistolle. Pienet koirat eivät vaadi puistolta isoa tilaa eivätkä ne myöskään pidä kovaa ääntä häiriten asuinalueita.
Koirapuisto on perustamiskustannuksiltaan varsin edullinen hanke kuntalaisten viihtymisen ja yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Koirapuistossa koirat sosiaalistuvat ja myös ihmiset ystävystyvät usein koirapuistossa. Koirapuistoihin on usein mahdollista saada myös sponsoreita esimerkiksi lemmikkieläintarvikeliikkeiden tai eläinlääkäriasemien kautta.
Tällä valtuustoalueella esitetään, että tekninen keskus kartoittaa sopivaa aluetta pienten koirien puistolle Raision keskusta alueelta.
Raisiossa 7.6.2021
Sirpa Ek
Jonni Moislahti Aki-Petteri Löfgren
Janne Laulumaa Sari Suominen
Jari Pulkkinen Merja Niemi
Sari Packalén Vesa Parantainen"
Päätös Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 21.6.2021 § 240
- - Kaupunginhallitus lähettää - - valtuutettu Sirpa Ekin aloitteen koskien koirapuistoa pienikokoisille koirille Raision keskustan alueelle vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi yhteistyössä infrapalveluiden kanssa - -.
Infralautakunta 14.06.2022 § 77
Valmistelija: kaupungininsinööri Mikko Kunttu, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Valtuutettu Sirpa Ek ym. valtuutetut jättivät aloitteen koskien koirapuistoa pienikokoisille koirille Raision keskustan alueelle. Aloitteessa esitettiin, että tekninen keskus kartoittaisi sopivaa aluetta käyttötarkoitukseen.
Raisiossa on kaksi koirapuistoa, Ylhäistenpuiston koirapuisto ja Sippolankadun koirapuisto Karmelinpuiston reunassa. Raision kunnallistekniset palvelut on selvittänyt mahdollisuuksia pienten koirien koirapuiston perustamista varten. Sopiva alue käyttötarkoitukseen sijaitsee Ylhäistenpuistossa nykyisen koirapuiston ympärillä. Ylhäisten koirapuistoa olisi mahdollista laajentaa. Laajentamisen jälkeen koirapuisto voidaan jakaa väliaidalla kahteen osaan, jolloin pienemmille koirille saadaan muodostettua oma koirapuisto. Hankkeen kustannukset muodostuvat lähinnä uuden aidan rakentamisesta sekä alueen muokkaamisesta turvalliseksi.
Pienikokoisen koiran määrittely ei ole aivan yksiselitteistä. Jokaisella koirapuiston käyttäjällä on todennäköisesti mielikuva, mikä on pienikokoinen koira. Erilaiset rajoitukset/määrittelyt johtavat helposti väärinkäytöksiin. Koirapuiston sääntöjen noudattaminen on kuitenkin käyttäjien vastuulla. Kaupungilla ei ole mahdollisuuksia valvoa koirapuistojen käyttöä.
Esittelijä Va. tekninen johtaja Timo Oja
Päätösehdotus Infralautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Vapaa-aikalautakunta 14.02.2023 § 24
Valmistelija: liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Karita Toivonen, etunimi.sukunimi(at)raisio.fi
Vapaa-aikalautakunta kannattaa pienten koirien koirapuiston rakentamista Ylhäisiin. Tiivistyvän kaupunkirakenteen sekä lisääntyvän koirien määrän seurauksena koirat ja muut ulkoilijat liikkuvat useammin samoilla reiteillä, palveluiden tarve kasvaa.
Koirapalvelut ovat tärkeitä sekä koiran että omistajan sosiaaliselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Koirapuistot ja -aitaukset luovat ympäristön, joihin eri taustoista tulevat ihmiset voivat kokoontua ja tutustua ihmisiin, joihin ei välttämättä muuten tutustuisi. Ne voivat lisätä sosiaalista pääomaa.
Kennelliitto suosittelee, että koira-aitaukset rakennetaan kaksiosaisiksi eli erilliset puolet isoille ja pienille koirille (Koira kuntalaisena - Opas kunnille ja koiranomistajille 2007, 26.) Esimerkiksi Oulun ja Helsingin kaupunkien koirapuistosäännöissä on luokiteltu pienen koira korkeudeksi alle 40 cm ja painoksi enintään 15 kg. Aitauksiin merkitään kyltein selkeästi, kumpi puoli on isoille ja kumpi pienille koirille.
Ihanteellisin sijainti koirapuistolle on lähellä asutuskeskittymiä ja koiranulkoiluttajien suosimien reittien varrella, jolloin puisto on helposti saavutettavissa. Näin sijaitsee esimerkiksi Ylhäisten koirapuisto.
Kaksiosaisen koira-aitauksen suositeltava koko on vähintään 3 000 m2.
Valaistus lisää puiston turvallisuutta, lisää ympärivuotista käyttöä, vähentää ilkivallan mahdollisuutta sekä helpottaa koirien jätösten keräämistä maasta. Valaisinten määrä riippuu kuitenkin koirapuiston koosta ja lähialueen valaistuksesta yleensä.
Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Laakso
Päätösehdotus Vapaa-aikalautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 20.02.2023 § 68
1054/10.03.01.01/2022
Esittelijä Kaupunginjohtaja Eero Vainio
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |