Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 135/02.05.06/2012

§ 67

Raision Vuokra-asunnot Oy:n luottosopimuksen hyväksyminen

 

 

                             Talousjohtaja Sanna Häkli ja hallintojohtaja Suvi Posio 15.2.2022:

 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 29.11.2021 § 193 osana vuoden 2022 talousarvion hyväksymistä päättänyt, että kaupunki myöntää talousarvion mukaisesti Raision Vuokra-asunnot Oy:lle yhtiön talousarviossaan esittämän lainatarpeen mukaisen lainan 7,0 miljoonaa euroa vuodelle 2022. Samassa yhteydessä valtuusto päätti, että kaupunginhallituksella on oikeus ottaa lyhyttä tai pitkäaikaista lainaa siten, että nettolainanotto vuoden lopussa on 15 715 240 euroa.

 

Hallintosäännön 27 § 6 kohdan mukaisesti kaupunginhallituksen tehtävänä on päättää kaupunginvaltuuston hyväksymissä rajoissa talousarvio- ja tilapäislainojen ottamisesta, lainojen takaisinmaksusta ja lainaehtojen muuttamisesta.

 

Lainasopimus on laadittu ottaen huomioon kuntalain 129 §, jonka mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.

 

Kunnan on lisäksi otettava huomioon lainaa antaessaan, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään valtiontuen käsitteestä sekä komission toimivallasta ja jäsenvaltion velvollisuudesta etukäteen ilmoittaa valtiontuesta niissä tilanteissa, joissa ei ole säädetty poikkeusta ilmoitusvelvollisuudesta. Huomioitava on muun muassa Komission tiedonanto Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä (2016/C 262/01), joka sisältää arviointimenetelmiä ja vertailukohtia lainojen ja takausten markkinaehtoisuuden selvittämiseksi niin kutsutulla markkinataloustoimijatestillä.

 

Markkinataloustoimijaperiaatteen tarkoitus on havaita julkisiin sijoituksiin liittyvä valtiontuki. Jos kunnan antamat lainat tai takaukset eivät anna etua, ne eivät ole valtiontukea vaan niissä noudetaan tavanomaisia markkinaehtoja. Jotta voidaan määrittää, onko julkisyhteisön sijoitus valtiontukea, on tarpeen arvioida, olisiko vastaavan kokoinen, tavanomaisissa markkinatalouden olosuhteissa toimiva yksityinen sijoittaja tehnyt kyseisen sijoituksen samoissa olosuhteissa.

 

Raision Vuokra-asunnot Oy on pyytänyt lainasta indikatiivisen lainatarjouksen ja luottosopimuksen ehdot vastaavat yhtiön saamaa indikatiivista lainatarjousta, jolloin voidaan arvioida, että kuntalain edellyttämät edellytykset lainan myöntämiselle täyttyvät. Annettavan lainan pääoma on 7 000 000 euroa. Kaupungille riittäväksi vakuudeksi on arvioitu 50 % lainan pääomasta eli kiinteistövakuus (Raision Vuokra-asunnot Oy:n omistamien kiinteistöjen panttaus), arvoltaan 3 500 000 euroa. Lainan ei katsota vaarantavan kaupungin kykyä vastata laissa säädetyistä tehtävistä.

 

                                                          Takaisinmaksusuunnitelma on laadittu ja käyty läpi luotonantajan ja luotonsaajan edustajan kanssa.

 

 

Liitteet

1

Luottosopimus_Raision Vuokra-asunnot Oy

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    hyväksyä liitteenä olevan luottosopimuksen,

 

2)    laittaa päätöksen täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Heikki Suominen ja Janne Laulumaa poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. He ovat Raision Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen jäseniä (hallintolain 28 §:n 1 mom. 5 kohta, ns. yhteisöjäävi).

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Raision Vuokra-asunnot Oy

 

 

Armi Peltonen, Talouspalvelut

 

 

Katja Koskinen, Talouspalvelut

 

 

Tiina Peltola, Talouspalvelut

 

 

Sanna Häkli, Talouspalvelut

 

 

Suvi Posio, Päätöksentekopalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa