Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginvaltuusto

§ 176

1.11.2021

 

 

Asianro 1135/12.04.02/2021

§ 80

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koiriin kohdistuvan väkivallan kieltämiseksi Haunisten koulutuskentillä

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 1.11.2021 176 §

 

Valtuutettu Saila Rintee jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raisiossa Haunisissa on kaupungin ylläpitämiä kenttiä, jotka on tarkoitettu koirien koulutus- ja harrastustoimintaan. Kentät ovat hyvässä kunnossa ja ahkerassa käytössä. Kaupunki vuokraa harjoituskenttiä useille koiraharrastusyhdistyksille. Pääsääntöisesti koiria kohdellaan kentillä hyvin, mutta on ollut myös havaintoja koirien väkivaltaisesta kohtelusta. 

 

Raision kaupungin tulee kenttien vuokranantajana laatia eettinen ohjeistus, joka edellyttää vuokraajilta nollatoleranssia koirien väkivaltaiselle kohtelulle ja kieltää sähkö- ja piikkipantojen sekä muiden kipua tuottavien välineiden ja menetelmien käytön. Mikäli vuokraajat eivät noudata ohjeistusta tai rikkovat eläinsuojelulakia, kaupungin tulee purkaa vuokrasopimus.

 

Saila Rintee                                  Mirva Salonen

Niko Toivonen Eveliina Tyyskänen

Juha Jormanainen                      Ella Mylly

Anneli Kivijärvi                             Emma Lindqvist

Jukka Rantala                    Kimmo Kosonen

Mikko Tammelin                 Hans Våg

Heikki Suominen                Pirita Efe

Ari Leinonen                       Annika Ollila

Niko Dahlgren”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 15.11.2021 461 §

 

--- Kaupunginhallitus lähettää --- valtuutettu Saila Rinteen aloitteen koiriin kohdistuvan väkivallan kieltämiseksi Haunisten koulutuskentillä kaupunkikehityspalveluiden valmisteltavaksi ---

 

 

 

Kaupunginhallitus 21.2.2022

 

                                                          Maankäyttöjohtaja Outi Pekkala 7.2.2022:

 

Raision kaupunki on vuokrannut Haunisten alueelta kolmelle eri harrastajayhdistykselle maa-alueet sekä näiden yhteisesti käytettävän paikoitusalueen. Yhdistykset ovat Turun Käyttökoirakerho ry, SPL Turku ry ja Turun palveluskoiraharrastajat ry. Kentät eivät ole kaupungin ylläpitämiä, kuten aloitteessa on mainittu, vaan niiden ylläpidosta vastaavat vuokrasopimuksen mukaisesti vuokralaiset itse.

 

Aloitteessa on edellytetty, että kaupunki laatii vuokralaisia velvoittavan eettisen ohjeistuksen ja mikäli vuokralaiset eivät noudata ohjeistusta tai rikkovat eläinsuojelulakia, tulee vuokrasopimus purkaa.

 

Vastauksena aloitteeseen todetaan seuraavaa:

 

Kaupungin maanvuokrasopimuksissa on lähtökohtaisesti oletuksena, että yleensäkin noudatetaan voimassa olevia lakeja. Maanvuokrasopimuksiin on pääsääntöisesti sisällytetty ehtoja koskien vain vuokra-alueen maankäyttöä ja siihen liittyvän lainsäädännön (mm. maanvuokralaki) noudattamista. Näidenkin osalta lainsäädännön noudattamisen valvonta on jakaantunut useammalla viranomaiselle.

 

Vuoden 2021 aikana on noussut esille tapauksia, joissa koulutustilanteissa on koiria kohdeltu kaltoin. Suomen Palveluskoiraliitto ry on vuoden 2021 kesällä laatinut Suomen Palveluskoiraliitto ry:n eettiset ohjeet, jotka koskevat kaikkea Suomen Palveluskoiraliitto ry:n alaista toimintaa. Lisäksi liitto on järjestänyt jäsenistölleen runsaasti eettistä koulutusta. Kaikki kolme Haunisissa toimivaa harrastajayhdistystä ovat Suomen Palveluskoiraliitto ry:n jäseniä. Näin ollen ei ole tarpeen, että Raision kaupunki vuokranantaja laatisi omat eettiset ohjeistukset, vaan asiassa voidaan tukeutua Suomen Palveluskoiraliitto ry:n laatimiin ohjeisiin.

 

Jatkossa Haunisten kenttäalueita koiraharrastajille vuokrattaessa tullaan maanvuokraussopimuksiin sisällyttämään ehto, jonka mukaan vuokralainen vastaa siitä, että toiminta vuokra-alueella noudattaa voimassa olevaa eläinsuojelulakia ja Suomen Palveluskoiraliitto ry:n eettisiä ohjeita. Lisäksi vuokrasopimus voidaan purkaa, mikäli käy ilmi, että eläinsuojelulakia ja/tai Suomen Palveluskoiraliitto ry:n eettisiä ohjeita ei ole noudatettu.

 

 

Oheismateriaali

10

Suomen palveluskoiraliitto ry:n eettiset ohjeet

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa