Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 79

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginvaltuusto

§ 92

7.6.2021

 

 

Asianro 677/09.00/2021

§ 79

Valtuutettu Merja Niemen ym. valtuutettujen aloite koskien keskusta-alueen ilkivallan vähentämistä

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 7.6.2021 92 §

 

Valtuutettu Merja Niemi jätti seuraavan aloitteen:

 

”Viime aikoina on käyty keskustelua Raision ydinkeskusta-alueen levottomuudesta. Keskustan marketin sisä- ja ulkotiloissa on jatkuvaa häirintää ja ilkivaltaa, lisäksi mm. alueen kukkaistutuksia tuhotaan toistuvasti. Rauhattomuus ja Ilkivalta on viime viikolla huipentunut siihen, että korttelissa työskentelevän yksityisyrittäjän liiketilan ikkunoita on heitelty kivillä. Yrittäjän puuttuessa asiaan, nuorisojoukko on uhkaillut ja nimitellyt häntä sekä hänen turvakseen tullutta perhettä. 

 

Syyt ilkivaltaan ovat monisäikeiset mutta on selvää, ettei vanhempien kontrolli ja puhuttelut enää yksin riitä lopettamaan keskustan alueen levottomuuksia. 

 

Kaiken ilkivallan ja pahanteon edessä kaupunki ei voi alistua, vaan asiaan on puututtava ennen kuin tilanne räjähtää käsiin ja sattuu jotain peruuttamatonta. Yrittäjät ja heidän toimintaedellytystensä turvaaminen mutta myös asukkaiden turvallisuuden tunteen lisääminen ovat Raisiolle tärkeitä ja se pitää osoittaa nyt konkreettisina toimina. 

 

Alueen valvontaa onkin lisättävä nopeasti. Valtuustoaloitteena ehdotamme asiaan puuttumista kaupungin johdolla esim. talotoimikuntien, alueen yrittäjien, poliisin ja koulun kesken organisoitavalla yhteistyöllä. Ilkivaltahavaintojen tekemistä varten ehdotamme luotavaksi esim. vahingontekoilmoituslomaketta, jotta alueen valvontaa pystyttäisiin kohdentamaan tarkemmin. 

 

Kouluissa seuraavan lukuvuoden alkaessa asiaan tulee kiinnittää erityistä huomiota toistuvasti mm. vanhempainilloissa. Lisäksi ehdotamme lapsille järjestettäväksi kouluissa ns. rohkeuskoulutusta puuttua asioihin ja muuttaa ilkivaltaan liittyvää käytöstä.

 

Ehdotamme myös kaupungin johdolla jatkossa organisoitavaa vapaaehtoistyötä asiaan liittyen, jonka avulla alueella voisi toteuttaa ns. epävirallista valvontaa. Tämä voisi aktivoida myös asukkaita yhteiseen tekemiseen ja lisäisi samalla asukkaiden omaa turvallisuudentunnetta. 

 

Raisiossa 7.6.2021

Merja Niemi

ja muut Keskustan valtuutetut

 

Erkki Haavisto Jukka Rantala

Maria Virko                                   Niina Äikäs

Sari Suominen Elisa Vuorinen

Helena Sukari  Jari Pulkkinen

Janette Broberg                          Harri Seikola

Jouni Mäki                                    Tanja Parkko

Janne Laulumaa                          Sari Packalén

Vesa Parantainen                       Seija Sorsavirta

Tuija Hyytiä”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 21.6.2021 240 §

 

”– – Kaupunginhallitus lähettää – – valtuutettu Merja Niemen aloitteen koskien keskusta-alueen ilkivallan vähentämistä valmisteltavaksi yhteistyössä sivistys- ja vapaa-aikatoimialan, sosiaali- ja terveystoimialan ja elinvoima- ja kilpailukykytoimialan kanssa– –”

 

 

Vapaa-aikalautakunta 1.2.2022 7 §

 

                                                          Työryhmän työskentelystä koonnut sivistysjohtaja Leena Laakso 21.1.2022:

 

Valtuustoaloitteen pohjalta työryhmä on kokoontunut kolme kertaa vaihtelevilla kokoonpanoilla 12.8.2021, 26.8.2021 ja 13.1.2022. Osan kanssa keskusteluja on käyty kokousten ulkopuolella. Työryhmän jäseninä ovat toimineet

Aaltonen Sari, Friisilän koulun rehtori

Ahlqvist Janne, Vaisaaren koulun rehtori

Elo-Kuru Hannele, vs. perhepalveluiden johtaja

Hilander Nina, vs. nuorisosihteeri

Häkkinen Eila, oppilaskunnan edustaja, Friisilän koulu

Ilanti Esa, sivistys- ja vapaa-aikatoimialan talouspäällikkö

Jalonen Ari, kiinteistöpäällikkö

Keskinen Johannes, yhteisöpedagogi

Kivelä Heli, opetuksen kehittämispäällikkö

Kunttu Mikko, kaupungininsinööri

Laakso Leena, sivistysjohtaja

Lappi Jouko, nuorisosihteeri

Loitamaa Samira, oppilaskunnan edustaja, Friisilän koulu

Mattila Samu, kaupunkikehitysjohtaja

Mäkelä Paula, yhteisöpedagogi, kouluvalmentaja

Moilanen Jussi, turvallisuuspäällikkö

Närvä Paula, vanhempainyhdistys RaiVaryn puheenjohtaja

Sandberg Juha, sosiaali- ja terveysjohtaja

Toivonen Karita, liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja

 

Alkupalaverissa kartoitettiin tilannekuva ja sovittiin toimenpiteistä toimialoilla. Vanhempainyhdistyksen ja Nuorisovaltuuston kanssa sovittiin, että he kartoittavat omia ideoitaan toimenpiteiksi ilkivallan ehkäisemiseksi. Loppupalaverissa käytiin läpi jo tehtyjä toimenpiteitä ja uusia suunnitelmia ja sovittiin vastuutahoista.

 

Kirjattuja toimenpiteitä:

 

Nuorten toiveena on saada nuorille osoitettuja tiloja ja paikkoja, joissa on mahdollisuus mielekkääseen tekemiseen. Näitä on syksyn aikana keskustan alueella avattu, mm. Varhaisnuortentalo Valo ja nuorisotoimen toiminta Sateliitissa. Näillä on ollut selkeästi ilkivaltaa vähentävä vaikutus Friisilän koulun alueella.

 

Lähiliikuntapaikkoja rakennetaan vuoden 2022 talousarviokaudella, mm. frisbeegolf-rata ja piknik-alue Kerttulaan ja Pump track -rata Vaisaareen. Laillinen graffiti-seinä mahdollistuu alikulkutunnelin uudistamisen yhteydessä Hesburgerin alikulun seiniin. Uudisrakentamisen prosesseissa kuullaan Nuorisovaltuustoa ja pyritään huomioimaan nuorten toiveita mahdollisuuksien mukaan.

 

Kaikkia nuoria tarjottu toiminta ei kuitenkaan kohtaa. Nuorisotoimen jalkautuva nuorisotyö toimii siellä, missä tarvetta kulloinkin on. Kaverinuokkaria on tarjottu akuuteissa tilanteissa.

 

Yhteistyötä on tehty koulun ja keskustan marketin kauppiaan kanssa tiedottamalla huoltajia ja koulun henkilökuntaa akuutista ilkivaltatilanteesta.

 

Työryhmän yhteistyöllä työstetään edelleen ohjeistukset kouluille ja kaikille toimijoille, miten toimia ilkivaltatilanteessa. Pohjat ohjeistuksista liitteenä.

 

Sovittelumenettelyä on käytetty esiintyneiden liikuntapaikkojen ilkivaltatapausten selvittelyssä hyvin tuloksin.

 

Toimintaketju korvaustapauksissa selkeytetään.

 

Lastensuojeluilmoituksen tekemisen tärkeyttä korostetaan ilkivaltatilanteen selvittelyissä, jotta sosiaalitoimen toimenpiteillä voidaan puuttua asian jälkiselvittelyyn ja kohdentaa perhepalveluiden palveluita tarvittaessa. Nyt ilmoituksia ei ole juurikaan tehty.

 

Tiedottamisesta ilkivallan seurauksista ja korvausvaateista sekä oppilaille että huoltajille luodaan vakiintunut käytäntö kouluihin. Oppilaille tiedottamisessa käytetään vertaisopastajaa ja huoltajien informoimisessa tehdään yhteistyötä vanhempainyhdistys RaiVaryn kanssa.

 

Ilkivaltatapaukset kirjataan kootusti ja tietoa käytetään hyödyksi jatkotyöskentelyssä.

 

Osallistavan budjetoinnin toteuttamista ja lasten ja nuorten mukaan ottamista investoinneista päättämiseen selvitetään.

 

Yhteistyötä nuorisotoimen, vartiointiliikkeen ja keskustan yrittäjien kanssa selvitetään.

 

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Vapaa-aikalautakunta antaa edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti.

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 2.2.2022 7 §

– –

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta antaa edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Infralautakunta 8.2.2022 19 §

– –

Päätösehdotus                           Va. tekninen johtaja Timo Oja

 

Infralautakunta antaa edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös                                            Infralautakunta antaa edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen. Lisäksi infralautakunta esittää yksimielisesti, että keskusta-alueen turvallisuuden parantamiseksi ja ilkivallan vähentämiseksi kaupungin tulee kutsua koolle yrittäjien, nuorisotoimen ja poliisin edustajat ja käydä keskustelu tarvittavista toimenpiteistä sekä pistää ne täytäntöön.

 

 

Kaupunkikehitysjaosto 14.2.2022 8 §

– –

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunkikehitysjaosto antaa edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös                                            Elisa Vuorinen ehdotti Jarmo Rosaman, Jari Salosen ja Hannele Lehto-Laurilan kannattamana seuraavaa lisäystä päätösehdotukseen:

 

Kaupunkikehitysjaostolle tuodaan raportti toteutuneista toimenpiteistä ja annetaan tilannekatsaus ennen kesää 2022.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti Vuorisen lisäys mukaan lukien.

 

Kokous keskeytettiin tauon ajaksi tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.59-18.09.

 

 

Sivistyslautakunta 16.2.2022 20 §

– –

Päätösehdotus                           Sivistysjohtaja Leena Laakso

 

Sivistyslautakunta antaa edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastettiin heti kokouksessa.

 

 

Oheismateriaali

7

Oppilaan ilkivalta ja vahingonteko (Friisilän koulu)

 

8

Toimintaohjeet murto-, varkaus- ja ilkivaltavahingoissa Raision kaupungin kiinteistöissä, liikuntapaikoilla ja puistoissa

 

9

Muistio Toimenpiteet ilkivallan ehkäisemiseksi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetut vastaukset tiedoksi ja

-       saattaa ne valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa