Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 21.02.2022/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 263/01.04.00/2022

§ 71

Oppilashuollon henkilöstön siirto sosiaali- ja terveystoimialaan

 

 

                                                          Henkilöstöjohtaja Piia Syvänen, sivistysjohtaja Leena Laakso ja sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg:

 

Raision kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluksessa oleva henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan 1.1.2023 Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palvelukseen, joka ottaa tuottamisvastuun niistä tehtävistä, joissa asianomainen henkilö on ollut ennen siirtymistä.

 

Hyvinvointialueen vastuulle siirtyy myös opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut.

 

Siirto on perusteltua tehdä 1.4.2022 alkaen, jotta henkilöstöllä on aikaa perehtyä sosiaalitoimen toimintakulttuuriin ja työkäytänteisiin nykyisen lainsäädännön ja rakenteen aikana, kun valtakunnallinen hyvinvointialueen uudistus ei vielä ole astunut voimaan. Näin muutoksiin sopeutumiselle on enemmän mahdollisuuksia ja hyvinvointialueelle siirtymistä voidaan valmistella yhdessä oppilas- ja opiskeluhuollon henkilöstön kanssa.

 

Sosiaali- ja terveystoimialaan siirtyvän oppilashuollon henkilöstön määrä on yhteensä 16 henkilöä, 9 kuraattoria ja 7 psykologia.

 

Asiasta on järjestetty yhteistoimintalain mukainen neuvottelu 17.2.2022 työntekijöitä edustavan järjestön kanssa (Juko). Neuvottelussa päästiin yksimieliseen tulokseen. 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1.       hyväksyä sosiaali- ja terveystoimialaan siirtyvän oppilashuollon henkilöstön liittyvän yhteistoimintaneuvottelutuloksen,

2.       siirtää opiskeluhuollon henkilöstön, 9 kuraattoria ja 7 psykologia sosiaali- ja terveystoimialaan 1.4.2022 alkaen.

 

Päätös                                           

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Tiedoksi

 

Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveystoimiala

 

 

Henkilöstöpalvelut

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa