RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 02.02.2022/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 37/05.15.02/2022 |
§ 9
Osallistuminen päihdehuollon laitosvieroituspalveluiden seutuhankintaan
Johtava ylilääkäri Arto Raassina ja johtava psykologi Saila Peurasaari 17.1.2022:
Turun kaupunki tulee toteuttamaan hankinnan Päihdehuollon laitosvieroituspalvelut seutuhankintana. Turun kaupunki pyytää hankinnasta kiinnostuneita kuntia ilmoittamaan sitoutumisestaan toteutettavaan hankintaan viipymättä, kuitenkin viimeistään maanantaina 31.1.2022. Ilmoittautuminen on sitova ja kukin hankintaan osallistuva kunta tulee tekemään valittujen palveluntuottajien kanssa omat sopimuksensa.
Liitteenä luonnos palvelukuvauksesta, josta käy tarkemmin ilmi hankinnan kohde.
Mikäli sitoumusta hankintaan osallistumisesta ei toimiteta esitetyssä määräajassa, kunnan katsotaan jättäneen osallistumatta seutuhankintaan. Myöhempi liittyminen ei ole mahdollista. Sitoutumista koskevaan määräaikaan voidaan kuitenkin pyynnöstänne myöntää kunnallisen päätöksenteon edellyttämää pidennystä, mikäli tämä on seutuhankinnan aikatauluihin nähden toteutettavissa.
Viestissä tulee ilmoittaa sitoumuksen lisäksi kunnan oma yhteyshenkilö kyseessä olevaan hankintaan liittyen.
Aikataulun kiireellisyyden takia alustava ilmoitus Turun kaupungille kiinnostuksesta on jo annettu. Yhdyshenkilönä toimii johtava psykologi Saila Peurasaari.
Tuleva seutuhankinta perustuu sopimukseen Turun seudun hankintayhteistyöstä (13376-2018) 1.1.2019 alkaen.
Päihdehuollon laitosvieroituspalvelut kilpailutettiin maakunnallisesti Turun kaupungin toimesta osana laajempaa päihdepalvelujen kilpailutusta vuonna 2020. Tämän osion kilpailutus keskeytettiin markkinaoikeuteen tehdyn valituksen takia. Nyt kilpailutus tehdään tältä osin uudestaan.
Laitosvieroitusta on hankittu Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueella vuonna 2020 590 hoitopäivää ja 1.1-30.6.2021 355 hoitopäivää.
Liitteet |
1 |
Laitosvieroitus palvelukuvaus luonnos |
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää, että Raision kaupunki liittyy mukaan Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen osalta Turun kaupungin toteuttamaan päihdehuollon laitosvieroituspalvelun seutuhankintaan.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.
Tiedoksi |
|
Turun kaupunki |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |