RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupalautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 203/11.01.00.00/2021 |
§ 47
Ympäristölupahakemuksen peruuttaminen / Turun Pihamulta Oy
Ympäristötarkastaja Tuija Lojander 1.12.2021:
Asia
Multatuotteiden valmistusta koskevan ympäristölupahakemuksen peruuttaminen.
Hakija
Turun Pihamulta Oy
Navirentie 1
21100 Naantali
Y-tunnus: 2727770-4
Yhteyshenkilö: Mikko Pajunen
Toiminta ja sen sijainti
Jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely, multatuotteiden valmistus
Palovuoren alue kiinteistöllä 680-432-3-29
Luvan hakemisen peruste
Ympäristönsuojelulain 27 §:n ja liitteen 1 taulukon 2 kohta 13 f, jonka mukaan jätteen ammattimaiselle tai laitosmaiselle käsittelylle tulee olla ympäristölupa.
Toimivaltainen viranomainen
Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on toimivalta asiassa ympäristönsuojelulain 34 §:n ja ympäristönsuojeluasetuksen 2 §:n kohdan 12 f perusteella.
Asian vireille tulo
Lupahakemus on tullut vireille 22.1.2021.
Hakemuksen sisältö
Hakemus koskee multatuotteiden valmistusta kiinteistöllä 680-432-3-29. Turun Pihamulta Oy on toiminut viereisellä kiinteistöllä 680-432-2-50. Toimintapaikalle on tarkoitus sijoittaa Palovuoren Kivi Oy:n maankaatopaikkatoimintaa ja siksi Turun Pihamulta Oy:n toiminta on tarpeen siirtää toiseen paikkaan.
Toiminnan suunniteltu sijoituspaikka on Palovuoren Kivi Oy:n Viuhkometsän maankaatopaikka, jolla on Etelä-Suomen aluehallintoviraston 17.9.2012 myöntämä ympäristölupa (Dnro ESAVI/314/04.08/2011). Kiinteistön 680-432-3-29 omistaa Raision kaupunki, jolta Palovuoren Kivi Oy on vuokrannut alueen maanläjitystä varten. Raision kaupunki on myöntänyt Palovuoren Kivi Oy:lle alueen edelleen vuokraukseen.
Aluetta koskee vuonna 2016 voimaan tullut Palovuoren kaava, jossa hakemuksen tarkoittama alue on moottoriurheilualuetta E-1. Laitoksen sijoituspaikka on Palovuoren maankaatopaikka-alueen itäosassa, jossa kaatopaikan täyttö on saavuttanut lopullisen korkeutensa.
Asian käsittely
Hakija on 9.3.2021 täydentänyt ympäristölupahakemustaan. Hakemuksesta on tiedotettu julkisella kuulutuksella Raision kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla 19.3.-26.4.2021. Asianosaisille tiedotettiin asian vireillä olosta kirjeitse. Lausunnot pyydettiin Raision kaupungilta, maankäyttöpalveluilta, terveydensuojeluviranomaiselta sekä Varsinais-Suomen ELY-keskukselta. Hakija antoi 28.5.2021 vastineensa lausunnoista. Hakijalta on 2.7.2021 pyydetty täydennystä ympäristölupahakemukseen.
Hakijan yhteyshenkilö on 19.11.2021 ilmoittanut sähköpostiviestillä peruuttavansa hakemuksen, koska Turun Pihamulta Oy ei ole saanut kaupungilta (maanomistaja) lupaa siirtää toimintaansa kiinteistölle 680-432-3-29.
Päätösehdotus Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila
Lupalautakunta päättää, että Turun Pihamulta Oy:n 22.1.2021 vireille tulleen ympäristölupahakemuksen käsittely raukeaa, koska hakija on peruuttanut hakemuksensa.
Sovelletut säännökset
Ympäristönsuojelulaki (527/2014)
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014)
Käsittelymaksu ja sen määräytyminen
Ympäristöluvan käsittelystä peritään 1518 euroa.
Käsittelymaksu perustuu Raision kaupunginvaltuuston 12.11.2018 hyväksymään ympäristönsuojeluviranomaisen taksaan. Maksutaulukon mukaan muun jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen käsittelyn, joka on ammattimaista tai laitosmaista, lupahakemuksen käsittelystä peritään 3036 euroa.
Taksan 7 §:n mukaan, mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asiansa taikka asian käsittely kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään 3 § mukaisesta maksusta 50 % sekä muut hakemuksen käsittelystä aiheutuneet kustannukset 5 § mukaisesti.
Päätöksen tiedoksianto
Kuulutus julkaistaan 17.12.2021 Raision kaupungin verkkosivuilla. Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta eli 24.12.2021.
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen voi hakea muutosta valitusaikana valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika päättyy 24.1.2022. Valitusosoitus on liitteenä.
Päätöksestä tiedottaminen
Päätös Turun Pihamulta Oy
Tiedoksi (sähköisesti) Raision terveysvalvontajaosto
Raision maankäyttöpalvelut
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Tiedottaminen Kuulutus ja lupapäätös Raision kaupungin verkkosivuilla
Päätös
Lupalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |