RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Lupalautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristölupa, Gigantti Oy | |
Tarkastusmuistio, Gigantti Oy |
|
Asianro 1208/11.01.00.00/2021 |
§ 46
Ympäristöluvan muuttamisen tarve / Gigantti Oy
Ympäristötarkastaja Tuija Lojander 7.12.2021:
Ympäristöpäällikkö on 24.5.2010 myöntänyt Gigantti Oy:lle ympäristöluvan sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottoon ja välivarastointiin. Ympäristölupa on oheismateriaalina.
Ympäristönsuojelulain muutoksen myötä ennen 1.5.2015 määrätty lupamääräysten tarkistamista koskeva velvoite on lain voimaan tullessa rauennut. Valvontaviranomaisen on kuitenkin arvioitava tällaisen luvan muuttamisen tarve viimeistään vuoden kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin luvan tarkistamista koskeva hakemus olisi ollut määrä jättää lupaviranomaiselle. Ympäristöluvan lupamääräykset on määrätty tarkistettavaksi 31.12.2020 mennessä. Gigantti Oy:n toiminta on tarkastettu 17.9.2021. Tarkastuksesta laadittu muistio on oheismateriaalina.
Ympäristöluvan myöntämisen jälkeen ympäristönsuojelulaki (527/2014) ja jätelaki (646/2011) ovat muuttuneet. Jätteen keräystoimintaa koskevasta ilmoitusmenettelystä säädetään jätelain 100 §:ssä. Pykälän mukaan ”sen, joka aikoo harjoittaa jätteen ammattimaista keräystä, on tehtävä ilmoitus jätehuoltorekisteriin merkitsemistä varten sen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, jonka alueella keräystä harjoitetaan.” Gigantti Oy:n toiminta on luonteeltaan jätelain 100 §:ssä tarkoitettua ilmoituksenvaraista keräystoimintaa. Toiminnanharjoittajan edustaja on 16.11.2021 ilmoittanut, että Gigantti tekee jätelain 100 §:n mukaisen ilmoituksen.
Oheismateriaali |
2 |
Ympäristölupa, Gigantti Oy |
|
3 |
Tarkastusmuistio, Gigantti Oy |
Päätösehdotus Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila
Lupalautakunta päättää, että Gigantti Oy:lle 24.5.2010 (§ 24) myönnetty ympäristölupa sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottoon ja välivarastointiin raukeaa, kun Gigantti Oy on toimittanut ilmoituksen jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta ympäristönsuojeluviranomaiselle ja ilmoitusta koskeva rekisteröinti on tehty ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.
Perustelut
Ympäristöluvan voimassaololle ei ole ympäristönsuojelulain ja jätelain mukaista perustetta.
Sovelletut säännökset
Ympäristönsuojelulaki (527/2014)
Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014)
Jätelaki (646/2011)
Valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021)
Päätöksen tiedoksianto
Kuulutus julkaistaan 17.12.2021 Raision kaupungin verkkosivuilla. Päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta eli 24.12.2021.
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen voi hakea muutosta valittamalla valitusaikana Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusaika päättyy 24.1.2022. Valitusosoitus on liitteenä.
Päätöksestä tiedottaminen
Päätös (sähköisesti) Gigantti Oy
Tiedottaminen Kuulutus ja päätös Raision kaupungin verkkosivuilla
Päätös
Lupalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |