RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 08.12.2021/Pykälä 182
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
|
Asianro 652/05.19.00/2017 |
§ 182
Perhe- ja sosiaalipalveluiden taloudellisen tuen ohjeet vuodelle 2022
Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Sami Salmivirta 1.12.2021:
Kela ratkaisee perustoimeentulotuen, johon kuuluu perusosa ja muut perusmenot. Kunnan tehtävänä on tarveharkinnan perusteella myöntää täydentävää toimeentulotukea ja ehkäisevää toimeentulotukea. Lisäksi lastensuojelulain sekä sosiaalihuoltolain mukaan voidaan myöntää taloudellista tukea.
Täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina erityismenot, joita ovat:
1) muut kuin toimeentulotukilain 7 b §:ssä tarkoitetut asumisesta aiheutuvat menot; sekä
2) henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkitut menot.
Henkilön tai perheen erityisenä tarpeena tai olosuhteena voidaan pitää esimerkiksi pitkäaikaista toimeentulotuen saamista, pitkäaikaista tai vaikeaa sairautta sekä lasten harrastustoimintaan liittyviä erityisiä tarpeita.
Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää muun muassa akuutteihin kriisitilanteisiin, tuensaajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi sekä syrjäytymisen ehkäisyyn. Ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisellä pyritään edistämään asiakkaan itsenäistä selviytymistä ja välttämään suurempi ja pitkäaikaisempi tuen tarve.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan hyväksymät soveltamisohjeet on tarkoitettu täydentämään ja tarkentamaan toimeentulotukilain säädöksiä ja asetuksia sekä takaamaan kuntalaisille yhtenäisen käytännön toimeentulotukilakia 7 c § ja 13 § sovellettaessa. Aikaisemmin lautakunnan hyväksyttäväksi ei ole tuotu taloudellisen tuen ohjeita liittyen lastensuojelulain 36§ mukaan tai sosiaalihuoltolain 28§ mukaan myönnettäviin taloudellisiin tukiin. Organisaatio uudistuksen seurauksena on ollut järkevää ja tarkoituksenmukaista laatia yksi ohjeistus palvelualueelle.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan hyväksymiä ohjeita ei voi kuitenkaan käyttää yksinomaisina päätösten perusteluina vaan asiakkaiden kokonaistilanne arvioidaan kokonaisvaltaisesti ja viranomaisten tulee perustella päätökset toimeentulotukilain ja asetusten asianmukaisilla kohdilla. Soveltamisohjeet eivät rajoita viranomaisen yksilökohtaista harkintaa vaan viranomainen huomioi myös asiakkaiden erityistilanteet.
Myönnettävien tukien määrät eivät ole muuttuneet vuoden 2021 ohjeista. Merkittävimmät muutokset liittyvät lastensuojelun ja sosiaalihuollon liittämisestä mukaan ohjeistuksiin.
Liitteet |
9 |
Perhe- ja sosiaalipalveluiden taloudellisen tuen ohjeet vuodelle 2022 |
Päätösehdotus Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta päättää hyväksyä perhe- ja sosiaalipalveluiden taloudellisen tuen ohjeet vuodelle 2022.
Päätös
Esityslistan lähettämisen jälkeen liitteenä olevaan perhe- ja sosiaalisen tuen ohjeeseen on päivitetty Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistuksen mukaiset eurot sivulle 15 kohtaan lapsen tapaamiskulut.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
Leena Lahti, Perhe- ja sosiaalipalvelut |
|
|
Sami Salmivirta, Perhe- ja sosiaalipalvelut |
|
|
Pia Hautala, Perhe- ja sosiaalipalvelut |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |