Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 154

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 74/00.00.01/2021

§ 154

Ricky Strömbäckin eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 4.10.2021 343 §

 

Hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto 29.9.2021:

 

Ricky Strömbäck on jättänyt 10.9.2021 sähköpostitse eronpyynnön Raision kaupungin luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi 1.10.2021 alkaen.

 

Ricky Strömbäck on vapaa-aikalautakunnan varajäsen (kv 9.8.2021 § 109) sekä Perussuomalaisten varavaltuutettu.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

 

1)    valtuusto päättää merkitä tiedoksi Ricky Strömbäckin eronpyynnön vapaa-aikalautakunnan varajäsenyydestä ja varavaltuutetun tehtävästä.

 

2)    valtuusto päättää myöntää eron Ricky Strömbäckille vapaa-aikalautakunnan varajäsenyydestä ja varavaltuutetun tehtävästä.

 

3)    valtuusto päättää valita Ricky Strömbäckin tilalle vapaa-aikalautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että

 

1)    valtuusto päättää merkitä tiedoksi Ricky Strömbäckin eronpyynnön vapaa-aikalautakunnan varajäsenyydestä ja varavaltuutetun tehtävästä.

 

2)    valtuusto päättää myöntää eron Ricky Strömbäckille vapaa-aikalautakunnan varajäsenyydestä ja varavaltuutetun tehtävästä.

 

3)    valtuusto päättää valita Ricky Strömbäckin tilalle vapaa-aikalautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

 

Päätös                                           

Mika Koivisto esitti, että vapaa-aikalautakunnan varajäseneksi valitaan Ville Julku.

 

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja valtuusto valitsi vapaa-aikalautakunnan varajäseneksi Ville Julkun.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Nimetty

 

 

Vapaa-aikalautakunta

 

 

Keskusvaalilautakunta

 

 

Ricky Strömbäck

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa