Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.8.2021 - 31.5.2025)
Pöytäkirja 11.10.2021/Pykälä 153

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 215/00.04.02/2021

§ 153

Valtuutettu Annika Ollilan ym. valtuutettujen aloite koskien Raision liittymistä Linkki-toiminnan yhteistyökunnaksi

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 25.1.2021 20 §

 

Valtuutettu Annika Ollila jätti seuraavan aloitteen:

 

”Linkki-toiminta on Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n toimintaa ja sitä toteutetaan yhdessä jäsenjärjestöjen kanssa. Linkki-toimintaa rahoittavat sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla sekä yhteistyökunnat. Linkki-toiminta tarjoaa apua ja tukea murrosikään, nuoruuteen ja vanhemmuuteen liittyvissä haasteissa. Linkki-toiminnan sivuilla, www.linkkitoiminta.fi, kuvaillaan toimintaa näin: ”Linkki-toiminnan avulla tuetaan 10-18 -vuotiaita nuoria arjen hallinnassa ja pärjäämisessä, tunnistetaan erilaiset tuen tarpeet ja käsitellään tervettä kasvua ja hyvinvointia haittaavat tekijät varhain. Vanhempia tuetaan arjen kasvatustehtävässä vahvistaen heidän voimavarojaan. Lisäksi toiminnalla tuetaan nuoren ja vanhemman keskinäistä suhdetta ja edistetään perheen toimintakykyä.”

 

Tällä hetkellä Raision kaupunki ei kuulu Linkki-toiminnan yhteistyökuntiin ja valtuustoaloitteellani toivon, että asiaa tutkittaisiin ja selvitettäisiin, että mitä Raision mukanaolo Linkki-toiminnassa maksaisi. Mikäli summa on kohtuullinen ja liittymisestä Linkki-toimintaan huomataan tuovan raisiolaisten lasten ja nuorten vanhemmille ja lapsille ja nuorille itselleen apua ja tukea niin ehdotan, että siinä tapauksessa asia tuotaisiin syksyn budjettikäsittelyyn. Tämä voisi olla hyvä ja tervetullut lisä kaupungin jo olemassaolevien toimintojen lisäksi toimiessaan palveluna, joka toisi uudenlaisia mahdollisuuksia saada tukea arjen haasteisiin ja lisätä raisiolaisten hyvinvointia.

 

Annika Ollila, sd.

 

Kimmo Kosonen                         Jarmo Rosama

Aki-Petteri Löfgren                    Jari Pulkkinen

Pekka Heikkilä Vesa Parantainen

Saila Rintee                                  Sari Suominen

Janne Laulumaa                          Pekka Närhinen

Eija Erasvuo                                  Tuija Hyytiä

Jukka A. Rantala                          Hannele Lehto-Laurila

Helena Sukari  Anita Ruusuranta

Jari Salonen                                  Eeva Savola

Janette Broberg                          Elisa Vuorinen

Maria Virko                                   Eija Nurmi

Anneli Kivijärvi                             Niina Äikäs”

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Jonni Moislahti poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 21.29.

 

 

Kaupunginhallitus 1.2.2021 § 37

 

                                                          ”- - -

                                                          Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Annika Ollilan aloitteen koskien Raision liittymistä Linkki-toiminnan yhteistyökunnaksi sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan valmisteltavaksi yhteistyössä sivistyskeskuksen kanssa - - -”

 

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 28.9.2021

 

                                                          Johtava asiantuntija Arja Iho 15.9.2021:

 

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry (VSLJ ry) on lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työskentelevien järjestöjen poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton asiantuntija-, kumppanuus- ja vaikuttajajärjestö. Yhdistyksen tarkoituksena on seurata ja edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia Varsinais-Suomessa sekä edistää lastensuojelujärjestöjen keskinäistä yhteistoimintaa. Lisäksi yhdistys edistää jäsenjärjestöjen sekä julkisen ja yksityisen sektorin keskinäistä yhteistoimintaa.

 

VSLJ ry:n Linkki-toiminta tarjoaa ehkäisevää ja varhaisen tuen toimintaa 10-18 vuotiaille nuorille ja heidän vanhemmilleen yhteistyössä kunta- ja järjestökumppaneiden kanssa. Toiminta kohdentuu nuorten hyvinvoinnin tukemiseen ja vanhemmuuden vahvistamiseen. Linkki-toiminta on asiakkaille maksutonta ja siihen pääsee joko ottamalla itse yhteyttä tai ammattilaisen ohjaamana. Nuorten ja vanhempien tukemisen lisäksi Linkki-toiminnan tarkoituksena on vahvistaa kuntien ja järjestöjen ammattilaisten osaamista ja yhteistyötä. Toiminnan rahoitus tulee Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stea:lta sekä yhteistyökunnilta.

 

Linkki-toimintaa toteutetaan Turussa Perhetalo Heidekenillä ja jalkautuvasti esimerkiksi kuntakumppaneiden yhteistyökouluissa ja perhekeskuksissa. Linkki-toiminnan vakiintuneita työmuotoja ovat ohjaus, neuvonta ja keskusteluapu nuorille ja vanhemmille, nuorten vertaisryhmät, vanhempien vertaisryhmät, työpajat, oppaat ja muut materiaalit sekä ammattilaisten työn tuki ja palveluohjaus. Vakiintuneiden työmuotojen lisäksi Linkki-toiminnassa osallistutaan erilaisiin tilaisuuksiin ja luentoihin ajankohtaisten tarpeiden mukaisesti.

 

Yhteistyösopimukset kuntakumppaneiden kanssa:

 

1) Perusmuotoinen yhteistyökumppanuus, 3000 € v. 2022 (Raisio ja Rusko)

 

Yhteistyöhön sisältyy:

-       Linkki-toiminnasta tiedottaminen huoltajille ja kunnan ammattilaisille (esim. Wilma-viestit, koulujen vanhempainillat, yhteistyöverkostot)

-       Linkki-toiminnan ryhmänohjaaja-koulutukset Turussa tai verkossa sekä ryhmien ohjaamiseen materiaalit maksuttomina kunnan työntekijöille. Ohjaajakoulutuksia ovat Murkkufoorumi – vanhempien vertaisryhmän ohjaajakoulutus, FiiliXissä – tunnetaitojen ohjaajakoulutus ja RennoX – hyvinvointiryhmän ohjaajakoulutus.

-       Maksuttomat Vauhdilla aikuisuuteen-oppaat (jaettaviksi esim. koulujen vanhempainilloissa tai huoltajille terveystarkastuksen yhteydessä).

 

2) Laajempi yhteistyökumppanuus, 9000 € v. 2022 (Raisio ja Rusko)

 

Yhteistyösopimukseen sisältyy:

-       Perusmuotoisen yhteistyösopimuksen mukainen toiminta ja lisäksi

-       Linkki-toiminnan koordinaattorien työpanoksen jalkauttaminen kuntaan erikseen sovittavalla tavalla. Jalkautuvan työpanoksen sisältönä voi olla esimerkiksi apu vertaisryhmien käynnistämiseen/toteuttamiseen kunnassa, yksilötyö nuorten ja vanhempien kanssa, koulujen vanhempainiltoihin tai muihin tilaisuuksiin osallistuminen. Resurssin kohdentamisesta sovitaan yhdessä kunnan edustajien kanssa.

 

Raision huolena on pitkään ollut lastensuojelutarpeen kasvu ja korkea taso, koulupudokkuus ja koulupoissaolot sekä yleisemminkin lasten ja nuorten hyvinvoinnin puutteet. Kuntakumppanuus Linkki-toiminnan kanssa tarjoaa mahdollisuuden avun saamiseen matalalla kynnyksellä ja ilman viranomaisasiointia. Nuorten ja vanhempien on joskus helpompi ottaa yhteyttä ja pyytää apua viranomaisverkoston ulkopuolelta varsinkin silloin kun huoli on vielä pientä.

 

Vakiintuneen järjestön ja kunnan ammattilaisten välinen yhteistyö tuo erilaisen näkökulman nuorten kanssa toimimiseen ja saattaa helpottaa monen nuoren avunsaantia esimerkiksi koulunkäynnissä. Joskus oppilashuollon toimijat liitetään niin kiinteästi koulun henkilökuntaan, että apua voi olla vaikea vastaanottaa. Selkeästi ulkopuolinen tuki voi olla ratkaisevaa.

 

Joskus nuorten, heidän vanhempiensa ja viranomaisten kanssa toimimista on kokeiltu pitkäänkin, mutta nuoren tilanne on kaikesta huolimatta jumiutunut eikä kehitystä ole saatu kääntymään paremmaksi. Tässäkin ei-viranomaislähtöinen toimija voi tuoda ratkaisun.

 

Raisio hyötyisi eniten yhteistyösopimuksesta 2, koska se tuo Linkki-toiminnan työntekijän työpanoksen asiakastyöhön, vanhempainiltoihin ja ryhmien ohjaamiseen. Suppeammassa sopimuksessa kunnasta pitäisi löytää resurssit ohjaajien kouluttamiseen ja ryhmien ohjaamiseen.  Laajemmassa sopimuksessa kustannukset Raisiolle ja Ruskolle ovat yhteensä 9000 € v. 2022. Kustannukset voisi Raisiossa jakaa sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sivistyslautakunnan kesken. Ruskon kunnan mukana olo edellyttää n. 1100 € laskua Ruskon sivistystoimialalle. Jos kustannukset sisällytetään kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveyspalvelujen v. 2022 talousarvioon, Ruskon osuus on väestömäärän mukainen.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan vuoden 2022 talousarvioesitys ei pidä sisällään Linkki-toiminnan kustannuksia.

 

Päätösehdotus                           Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen.

 

Päätös                                            Lautakunnan jäsen Ella Mylly esitti, että vuoden 2022 talousarvioesitykseen varataan määräraha toimintaa varten. Lautakunnan puheenjohtaja tiedusteli lautakunnalta, onko lautakunta yksimielinen määrärahan huomioimisesta.

 

Lautakunta päätti yksimielisesti antaa valtuustoaloitteeseen edellä olevan vastauksen ja päätti varata vuoden 2022 talousarvioon 9.000 euron määrärahan toimintaa varten.

 

Kaupunginhallitus 4.10.2021 341 §

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tiedoksi

 

Annika Ollila

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa