Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 229

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Kuntatodistukset 16062021

 

Asianro 1090/02.05.04/2020

§ 229

Lainanottovaltuus heinä-syyskuu 2021

 

 

                                                          Talousjohtaja Sanna Häkli 16.6.2021:

 

Valtuusto antoi seuraavan lainanottovaltuuden kaupunginhallitukselle vuoden 2021 talousarvion hyväksymisen yhteydessä:

 

·         Kaupunginhallituksella on oikeus ottaa lyhyttä tai pitkäaikaista lainaa siten, että nettolainanotto vuoden lopussa on 7,1 miljoonaa euroa.

·         Kaupunginhallituksella on oikeus ottaa tilapäisluottoa maksuvalmiuden turvaamiseksi vuoden 2021 aikana 7,1 miljoonan euron määrään asti. Lainanottovaltuus sisältää myös konsernitilin käyttöön liittyvän lyhytaikaisen lainan myöntämisen kaupungin tytäryhteisöille.”

 

Tilinpäätöksen 2020 mukaan lainakanta oli 57,1 miljoonaa euroa, Kokonaislainamäärä oli toukokuun lopussa 51,3 miljoonaa euroa ja tästä maksuvalmiuden turvaamiseen käytettäviä kuntatodistuslainoja 13,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 lainamäärän lopullinen suuruus määräytyy vasta joulukuun lopussa.

 

 

Oheismateriaali

2

Kuntatodistukset 16062021

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)      valtuuttaa talousjohtajan tai määräämänsä uudistamaan heinä-syyskuussa 2021 tarvittavat kuntatodistuslainat talousarvion lainanottovaltuuden rajoissa sekä

 

2)      ottamaan tarvittaessa lisälainaa maksuvalmiuden turvaamiseksi enintään 7,1 miljoonaa euroa.

 

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

Katja Koskinen, Konsernihallinto

 

 

Tiina Peltola, Konsernihallinto

 

 

Päivi Nieminen, Konsernihallinto

 

 

Sanna Häkli, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa