Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 205

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 686/00.00.01/2021

§ 205

Tarkastuslautakunnan jäsenten vaali

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaisesti valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

 

Hallintosäännön 9 §:n mukaisesti tarkastuslautakunnassa on viisi jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Yleisestä vaalikelpoisuudesta kunnan luottamustoimiin on säädetty kuntalain 71 §:ssä ja vaalikelpoisuudesta valtuustoon kuntalain 72 §:ssä. Vaalikelpoisuusrajoituksista tarkastuslautakuntaan on säädetty kuntalain 75 §:ssä. Tarkastuslautakuntaa koskevilla vaalikelpoisuusrajoituksilla pyritään varmistamaan hallinnon ja talouden tarkastuksen riippumattomuutta ja luotettavuutta. Samat vaalikelpoisuuden rajoitukset koskevat myös tilintarkastajaa. Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti.

 

Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:

 

1)    kunnanhallituksen jäsen,

2)    pormestari ja apulaispormestari,

3)    henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen,

4)    henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa kunnan määräysvallassa olevassa yhteisössä tai säätiössä;

5)    henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

 

1.    valtuusto valitsee tarkastuslautakuntaan viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet valtuuston toimikaudeksi

 

2.    valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa