Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 07.06.2021/Pykälä 92

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 677/09.00/2021

§ 92

Valtuutettu Merja Niemen ym. valtuutettujen aloite koskien keskusta-alueen ilkivallan vähentämistä

 

 

Valtuutettu Merja Niemi jätti seuraavan aloitteen:

 

”Viime aikoina on käyty keskustelua Raision ydinkeskusta-alueen levottomuudesta. Keskustan marketin sisä- ja ulkotiloissa on jatkuvaa häirintää ja ilkivaltaa, lisäksi mm. alueen kukkaistutuksia tuhotaan toistuvasti. Rauhattomuus ja Ilkivalta on viime viikolla huipentunut siihen, että korttelissa työskentelevän yksityisyrittäjän liiketilan ikkunoita on heitelty kivillä. Yrittäjän puuttuessa asiaan, nuorisojoukko on uhkaillut ja nimitellyt häntä sekä hänen turvakseen tullutta perhettä. 

 

Syyt ilkivaltaan ovat monisäikeiset mutta on selvää, ettei vanhempien kontrolli ja puhuttelut enää yksin riitä lopettamaan keskustan alueen levottomuuksia. 

 

Kaiken ilkivallan ja pahanteon edessä kaupunki ei voi alistua, vaan asiaan on puututtava ennen kuin tilanne räjähtää käsiin ja sattuu jotain peruuttamatonta. Yrittäjät ja heidän toimintaedellytystensä turvaaminen mutta myös asukkaiden turvallisuuden tunteen lisääminen ovat Raisiolle tärkeitä ja se pitää osoittaa nyt konkreettisina toimina. 

 

Alueen valvontaa onkin lisättävä nopeasti. Valtuustoaloitteena ehdotamme asiaan puuttumista kaupungin johdolla esim. talotoimikuntien, alueen yrittäjien, poliisin ja koulun kesken organisoitavalla yhteistyöllä. Ilkivaltahavaintojen tekemistä varten ehdotamme luotavaksi esim. vahingontekoilmoituslomaketta, jotta alueen valvontaa pystyttäisiin kohdentamaan tarkemmin. 

 

Kouluissa seuraavan lukuvuoden alkaessa asiaan tulee kiinnittää erityistä huomiota toistuvasti mm. vanhempainilloissa. Lisäksi ehdotamme lapsille järjestettäväksi kouluissa ns. rohkeuskoulutusta puuttua asioihin ja muuttaa ilkivaltaan liittyvää käytöstä.

 

Ehdotamme myös kaupungin johdolla jatkossa organisoitavaa vapaaehtoistyötä asiaan liittyen, jonka avulla alueella voisi toteuttaa ns. epävirallista valvontaa. Tämä voisi aktivoida myös asukkaita yhteiseen tekemiseen ja lisäisi samalla asukkaiden omaa turvallisuudentunnetta. 

 

Raisiossa 7.6.2021

Merja Niemi

ja muut Keskustan valtuutetut

 

Erkki Haavisto Jukka Rantala

Maria Virko                                   Niina Äikäs

Sari Suominen Elisa Vuorinen

Helena Sukari  Jari Pulkkinen

Janette Broberg                          Harri Seikola

Jouni Mäki                                    Tanja Parkko

Janne Laulumaa                          Sari Packalén

Vesa Parantainen                       Seija Sorsavirta

Tuija Hyytiä”

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa