Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.7.2021)
Pöytäkirja 07.06.2021/Pykälä 91

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 675/10.03.01.01/2021

§ 91

Valtuutettu Sirpa Ekin ym. valtuutettujen aloite koskien koirapuistoa pienikokoisille koirille Raision keskustan alueelle

 

 

Valtuutettu Sirpa Ek jätti seuraavan aloitteen:

 

”Raisiossa asuu paljon koiranomistajia ja pienikokoisia kaupunkielämään tottuneita koiria. Koirat ovat tärkeä osa Raision katukuvaa, kaupunkikulttuuria ja ne luovat iloa usein myös muille kuin omistajilleen. Koirien olisi tärkeä päästä välillä leikkimään ja juoksemaan vapaana, mutta Raisiossa pienten koirien ei ole tällä hetkellä turvallista tehdä tätä paljon kookkaampien koirien seurassa. Pienet koirat eivät myöskään välttämättä jaksa kävellä kaupungin reuna-alueille. Siksi Raision keskusta-alueelle olisi tarvetta pienten koirien puistolle. Pienet koirat eivät vaadi puistolta isoa tilaa eivätkä ne myöskään pidä kovaa ääntä häiriten asuinalueita.

 

Koirapuisto on perustamiskustannuksiltaan varsin edullinen hanke kuntalaisten viihtymisen ja yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Koirapuistossa koirat sosiaalistuvat ja myös ihmiset ystävystyvät usein koirapuistossa. Koirapuistoihin on usein mahdollista saada myös sponsoreita esimerkiksi lemmikkieläintarvikeliikkeiden tai eläinlääkäriasemien kautta.

 

Tällä valtuustoalueella esitetään, että tekninen keskus kartoittaa sopivaa aluetta pienten koirien puistolle Raision keskusta alueelta.

 

Raisiossa 7.6.2021

 

Sirpa Ek

 

Jonni Moislahti                            Aki-Petteri Löfgren

Janne Laulumaa                          Sari Suominen

Jari Pulkkinen Merja Niemi

Sari Packalén  Vesa Parantainen”

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa