Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.04.2021/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

§ 70

8.3.2021

 

 

Asianro 74/00.00.01/2021

§ 44

Jan Stenlundin eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 8.3.2021 70 §

 

Hallintoasiantuntija Sanna Tammilehto 1.3.2021:

 

Jan Stenlund on jättänyt 18.2.2021 sähköpostitse eronpyynnön Raision kaupungin luottamustoimista. Stenlund on pyytänyt eroa luottamustoimista sen perusteella, että ei ole enää mukana Kokoomuksen toiminnassa.

 

Stenlund on valittuna seuraaviin luottamustoimiin:

 

-       vapaa-aikalautakunnan jäsen (kv 5.6.2017 § 88)

-       Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen jäsen (kh 15.1.2018 § 13)

 

Lisäksi Jan Stenlund on Kokoomuksen varavaltuutettu.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)      merkitä tiedoksi Jan Stenlundin eronpyynnön Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen jäsenyydestä

 

2)      myöntää Jan Stenlundille eron Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen jäsenyydestä

 

3)      nimetä Jan Stenlundin tilalle jäsenen Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

4)      ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä tiedoksi Jan Stenlundin eronpyynnön varavaltuutetun tehtävästä ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä

 

5)      ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää eron Jan Stenlundille varavaltuutetun tehtävästä ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä

 

6)      ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää valita Jan Stenlundin tilalle vapaa-aikalautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Jonni Moislahti ehdotti Jukka Rantalan kannattamana, että Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen varsinaiseksi jäseneksi nimetään Mari Ahola ja varajäseneksi Janne Aso.

 

Kaupunginhallitus päätti

 

1) merkitä tiedoksi Jan Stenlundin eronpyynnön Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen jäsenyydestä

 

2) myöntää Jan Stenlundille eron Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen jäsenyydestä

 

3) nimetä Jan Stenlundin tilalle Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallitukseen jäseneksi Mari Aholan ja varajäseneksi Janne Ason jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

4) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä tiedoksi Jan Stenlundin eronpyynnön varavaltuutetun tehtävästä ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä

 

5) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää eron Jan Stenlundille varavaltuutetun tehtävästä ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä

 

6) ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää valita Jan Stenlundin tilalle vapaa-aikalautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että

 

1)    valtuusto päättää merkitä tiedoksi Jan Stenlundin eronpyynnön varavaltuutetun tehtävästä ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä

 

2)    valtuusto päättää myöntää eron Jan Stenlundille varavaltuutetun tehtävästä ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä

 

3)    valtuusto päättää valita Jan Stenlundin tilalle vapaa-aikalautakuntaan uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös                                           

Jari Salonen ehdotti, että vapaa-aikalautakunnan varsinaiseksi jäseneksi valitaan Päivyt Suhonen ja Suhosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Virpi Mäkinen.

 

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti

 

1)    merkitä tiedoksi Jan Stenlundin eronpyynnön varavaltuutetun tehtävästä ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä

 

2)    myöntää eron Jan Stenlundille varavaltuutetun tehtävästä ja vapaa-aikalautakunnan jäsenyydestä

 

3)    valita Jan Stenlundin tilalle vapaa-aikalautakuntaan jäseneksi Päivyt Suhosen ja Suhosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi Virpi Mäkisen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Valittu

 

 

Jan Stenlund

 

 

Vapaa-aikalautakunta

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa