Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.04.2021 klo 18:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
39   Kokouksen laillisuuden toteaminen
40   Kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen
41   Esityslistan hyväksyminen
42   Varavaltuutetun kutsuminen valtuutetuksi
43   Veli-Pekka Anttilan luottamustoimet Raision kaupungissa
44   Jan Stenlundin eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista
45   Raisiolaisten yhdistysten avustaminen koronavaikutusten johdosta
46   Yksityisten toimijoiden tarvitsemien ylimääräisten tarvikkeiden korvaaminen Covid -19 epidemian yhteydessä
47 Valtuustoaloite koskien Temppelivuoren alueen kehittämistä
48 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) korttelia 416 sekä katualuetta koskevan asemakaavan muutoksen ja siihen liittyvän tonttijaon hyväksyminen (Raisiokanjoni 2)
49   Tartuntatautilain mukaisen toimivallan laajentaminen ja toimivallan siirtoon oikeuttaminen
50   Raimo Kytömaan eronpyyntö Raision kaupungin luottamustoimista
51   Jarmo Kössin eronpyyntö keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä
52 Raision kaupungin sopeutusohjelma vuosille 2021-2023
53 Sivistyskeskuksen palveluverkkoselvitys 2, perusopetuksen kouluverkon rakenteesta päättäminen
54   Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koskien elinvoimatuen myöntämistä raisiolaisille yhdistyksille
55   Valtuutettu Jari Pulkkisen ym. valtuutettujen aloite koskien kokemusasiantuntijoiden käyttöä KiVa koulu -ohjelman yhteydessä
56   Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien Orkolantien turvallisuuden parantamista Katteluksen alueella
57   Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien mielenterveyden ensiapukoulutusta oppilaille ja opettajille sekä työelämän mielenterveystaitojen koulutusta henkilöstölle ja johdolle

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
39-57   Muutoksenhakuohje

Saapuvilla olleet jäsenet
Janne Laulumaa, puheenjohtaja
Jari Salonen, 1. varapuheenjohtaja
Emma Lindqvist, 2. varapuheenjohtaja
Jarmo Rosama, 3. varapuheenjohtaja
Janette Broberg
Sirpa Ek
Eija Erasvuo Kristiina Engström
Erkki Haavisto
Pekka Heikkilä
Mikko Kangasoja
Anneli Kivijärvi, poistui klo 22.18 § 55 aikana
Mika Koivisto, poistui klo 22.26 § 57 aikana
Katja Koivusalo
Kimmo Kosonen
Heikki Laine, poistui klo 22.23 § 57 aikana
Hannele Lehto-Laurila
Aarre Lehtonen
Ari Leinonen Tuija Hyytiä
Aki-Petteri Löfgren
Markus Maunula, poistui klo 22.18 § 55 aikana
Jonni Moislahti, poistui klo 22.28 § 57 aikana
Merja Niemi
Eija Nurmi
Pekka Närhinen
Annika Ollila
Vesa Parantainen
Tanja Parkko
Jari Pulkkinen
Jukka Rantala
Jukka A. Rantala
Saila Rintee
Anita Ruusuranta
Eeva Savola
Harri Seikola
Tapio Soiniitty
Raimo Sulonen
Sari Suominen
Niko Toivonen
Helena Sukari Seija Sorsavirta
Maria Virko
Elisa Vuorinen
Juha Jormanainen
Niina Äikäs

Muut saapuvilla olleet
Veijo Mikola
kaupunginhallituksen edustaja
Eero Vainio, Konsernihallinto
kaupunginjohtaja
Sanna Häkli, Konsernihallinto
talousjohtaja
Antti Korte, Tekninen keskus
tekninen johtaja
Juha Sandberg, Sosiaali- ja terveyskeskus
sosiaali- ja terveysjohtaja
Leena Laakso, Sivistyskeskus
sivistysjohtaja
Anne Rantala, Konsernihallinto
hallintopäällikkö, poistui klo 22.18 § 55 aikana
Aleksi Vehmasaho, Konsernihallinto
avustava lakimies
Ari Jalonen, Tekninen keskus
kiinteistöpäällikkö
Reijo Vasama, Tekninen keskus
talotekniikan asiantuntija, poistui klo 18.48 § 48 jälkeen
Ilari Nummila, Tietohallintopalvelut
järjestelmäasiantuntija
Johanna Tschokkinen, WSP
asiantuntija, yksikönpäällikkö, paikalla klo 20.40-22.15 § 53 ajan
Sanna Tammilehto, Konsernihallinto
pöytäkirjanpitäjä