Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 07.12.2020/Pykälä 112

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 1028/02.05.05/2020

§ 112

Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy:n osakkeiden ostaminen

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 30.11.2020 352 §

 

                                                          Talousjohtaja Sanna Häkli, hallintopäällikkö Anne Rantala ja kaupunginlakimies Sari Vahtera:

 

Tausta

 

Raision kaupunki ostaa tekstiilihuoltopalvelua Puro Tekstiilihuolto Oy:ltä vuosittain noin 143.000 euron arvosta. Tekstiilihuoltopalvelut sisältävät potilas- ja vuodetekstiilien sekä työvaatteiden vuokrauksen ja huollon sekä toimittamisen asiakkaan osoittamiin tiloihin. Nykyinen sopimus palveluista on siirtynyt nykyiseen yhtiöön yritysjärjestelyiden myötä. Raision kaupunki ei ole yhtiön osakas.

 

Liiketoimintojen yhdistäminen ja uuden yhtiön perustaminen

 

Puro Tekstiilihuolto Oy:n (”Puro”) ja Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n (”USP”) omistajat ovat valmistelleet Puron ja USP:n liiketoimintojen yhdistämistä. Yhdistäminen on tarkoitus toteuttaa perustamalla uusi yhtiö, jonne siirretään molempien yhtiöiden liiketoiminta ja sen toteuttamiseen tarvittavat koneet ja laitteet. Uuden perustettavan yhtiön nimeksi tulee Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy.

 

Valtaosa Puron ja USP:n nykyisistä omistajista on jo hyväksynyt järjestelyn, ja odotettavissa on, että loputkin omistajat tekevät päätöksen uuden yhtiön perustamisesta ja sen osakkeiden merkitsemisestä. Uuden yhtiön on tarkoitus aloittaa tuotannollinen toiminta vuoden 2021 alussa. Vanhat yhtiöt tullaan purkamaan kevään 2021 aikana.

 

Järjestelyn taustalla ovat vaikuttaneet USP:n lisääntynyt palvelukysyntä, joka olisi edellyttänyt lähitulevaisuudessa lisäinvestointeja uuteen kapasiteettiin, ja vastaavasti Purolla ollut käyttämätön kapasiteetti. Yhdistämistä on puoltanut myös se, että tekstiilihuolto toimialana perustuu volyymituotannolle, eli lähtökohtaisesti tuotantomäärien kasvattaminen tukee yksikkökustannusten alenemista.

 

Ohessa liitteinä on perustettavalle yhtiölle laadittu perustamissopimus, yhtiöjärjestys ja osakassopimus.

 

 

 

Hankintalain mukaisen sidosyksikön palvelut

 

Hankintalain tarkoittamana sidosyksikkönä toimivan uuden pesulayhtiön perustehtävä on tuottaa korkealaatuista tekstiilipalvelua teollisessa mittakaavassa ensisijaisesti sote-sektorille ja muille kuntien ydintoimintosektorille kustannustehokkaasti ja poikkeusolojen huoltovarmuudesta huolehtien. Yhtiön tuottamat tekstiilihuoltopalvelut sisältävät muun muassa potilas- ja vuodetekstiilien sekä henkilökunnan suojavaatteiden hankinnan, vuokrauksen, pesun ja viimeistelyn. Palveluun kuuluu lisäksi tekstiilien kuljetukset ja jakelu asiakkaan osoittamiin toimituspisteisiin ja niiden uusiokäyttö mahdollisimman ekologisesti elinkaaren lopussa.

 

Omistusrakenne ja hallinto

 

Uusi yhtiö olisi HUSin tytäryhtiö ja kuuluisi HUSin konserniin. Kunnallisissa yhtiöissä konsernisuhteen ja selkeän osakassopimuksen kautta pystytään yleisesti ottaen parhaiten turvaamaan yhtiön omistajaohjaus ja toisaalta turvataan yhtiön maksuvalmiutta. Tarkoituksena on, että HUS-konserni myöntäisi yhtiölle konsernilimiitin, jolla turvataan yhtiön käyttöpääoman tarve. Lisäedellytykseksi järjestelylle on asetettu, että se ei saa edellyttää omistajilta uutta pääomitusta pesulatoimintaan.

 

Perustettavan yhtiön osakassopimuksen mukaan kolme yhtiön hallituksen jäsenistä nimetään Hyksin erityisvastuualueelta ja kaksi Tyksin erityisvastuualueelta. Tämän mukaisesti perustettavan yhtiön hallitukseen esitetään nimettäväksi Espoon kaupungin perusturvajohtaja Juha Metso hallituksen puheenjohtajaksi. Hyksin erityisvastuualuetta edustaviksi jäseniksi esitetään lisäksi nimettäväksi Puolustusvoimien vaatetuskorjaamon johtaja Juha Kosonen ja Palmia Oy:n toimitusjohtaja Nina Rokkila. Tyksin erityisvastuualuetta edustaviksi jäseniksi esitetään nimettäväksi Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallintojohtaja Anna Alarautalahti-Heurlin ja VSSHP:n hallituksen 1. varapuheenjohtaja Ville Valkonen. Perustettavan yhtiön toimitusjohtajaksi esitetään nimettäväksi Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n toimitusjohtaja Paavo Martikainen.

 

Osakkeiden osto

 

Koska yhtiö perustetaan huolehtimaan omistajiensa tekstiilihuollosta, omistajien pyrkimyksenä on saada kaikki nykyiset asiakkaat omistajiksi. Tarkoituksena on, että kunkin osakkaan omistusosuuden tulee vastata osakkaan osuutta yhtiön koko liikevaihdosta. Koska Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) omistusosuus uudesta yhtiöstä on suurempi kuin sen yhtiöön tuoma liikevaihto, VSSHP voi osakassopimuksen ehtojen mukaisesti myydä yliomistustaan uusille osakkaille.

 

VSSHP tarjoaa Raision kaupungille 21 kappaletta uuden yhtiön osakkeita hintaan 1 €/osake.

 

Sidosyksiköltä kaupunki voi ostaa palveluja ilman kilpailutusta. Osakassopimuksen ehtojen mukaan yhtiön osakkaat eivät sitoudu tilaamaan tiettyjä palveluja tai palvelumääriä yhtiöltä, mutta pyrkivät ensisijaisesti hankkimaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintojen edellyttämät tekstiilihuoltopalvelut yhtiöltä. Yhtiö pyrkii tarvittaessa järjestämään myös osakkaiden muiden toimialojen tekstiilihuoltopalvelut.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Eero Vainio

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää

 

1.    ostaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä 21 kpl perustettavana olevan Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy -nimisen yhtiön osakkeita hintaan 1 euro/kpl sekä

 

2.    hyväksyä liitteenä olevan osakassopimuksen ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia ennen sen hyväksymistä.

 

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Liitteet

7

Perustamissopimus - Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy

 

8

Yhtiöjärjestys Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy

 

9

Osakassopimus (salainen Julkl 24 § 1 mom 20 kohta)

 

10

Äänestysluettelo 7.12.2020 § 112

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää

 

1.    ostaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä 21 kpl perustettavana olevan Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy -nimisen yhtiön osakkeita hintaan 1 euro/kpl sekä

 

2.    hyväksyä liitteenä olevan osakassopimuksen ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia ennen sen hyväksymistä.

 

Päätös                                           

Markus Maunula ehdotti Jari Salosen kannattamana, että päätösehdotukseen lisätään kohta 3. Raisio kilpailuttaa tekstiilihuoltopalvelut kokonaisuudessaan kevään 2021 aikana.

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Markus Maunulan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.  Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 12 jaa-ääntä ja 31 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että Markus Maunulan ehdotus oli tullut valtuuston päätökseksi.

 

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

 

Kaupunginvaltuusto päätti

 

1. ostaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä 21 kpl perustettavana olevan Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy -nimisen yhtiön osakkeita hintaan 1 euro/kpl

 

 2. hyväksyä liitteenä olevan osakassopimuksen ja oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään siihen teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia ennen sen hyväksymistä

 

3. että Raisio kilpailuttaa tekstiilihuoltopalvelut kokonaisuudessaan kevään 2021 aikana.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa