Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 14.09.2020/Pykälä 254

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Asianro 600/02.05.01/2020

§ 254

Raision osallistuminen i Samma båt rf:n Saaristomeren kalastustoimintaryhmän rahoitukseen ohjelmakaudella 2021-2027

 

 

Elinvoimapäällikkö Samu Mattila 10.9.2020:

 

Leader -toimintaryhmä I samma båt/Samassa veneessä rf ry on lähettänyt uuden rahoituskautensa mukaisen tiedustelun alueen kunnille. Raision kaupunki on osallistunut edellisellä vuosien 2014-2020 rahoituskaudella yhdistyksen toimintaan. Raisiossa toimii saatujen tietojen perusteella viisi ammattikalastajaa sekä ainakin kaksi kalastusmatkailua ja yksi kalankasvatusta harjoittavaa yrittäjää. Saaristomeren kalatalousstrategian mukaan Raision kaupungin rahoitusosuus vuosittain olisi 1000 € / vuosi, yhteensä siis 7000 € seuraavan seitsemän vuoden aikana.

 

Tämän Leader -toimintaryhmän päätavoitteena on luoda saaristoalueelle uusia työpaikkoja sekä olla mukana elintarvikeketjun ja matkailun kehittämisessä. Pääpaino on vahvastu ammattikalastukseen ja kalan kasvatukseen liittyvien hankkeiden rahoituksessa.

 

Raision vesialue on saaristomeren kokonaisuudessa kohtuullisen pieni ja ammattikalastukseen tai kalan viljelyyn liittyvä elinkeino ei näyttele Raision elinkeinojakaumassa kovinkaan suurta roolia. Seudullisesti niin matkailun kuin elintarvikeketjujen kehittäminen ovat kuitenkin keskeisessä roolissa tulevinakin vuosina. Esitän, että Raisio osallistuu Saaristomeren kalataloustoimintaryhmän rahoitukseen myös ohjelmakaudella 2021 – 2027.

 

 

Liitteet

2

Pyyntö osallistumisesta Leader I samma båt - samassa veneessä kalatalousohjelman rahoitukseen

 

Oheismateriaali

9

Saaristomeren kalatalousryhmän toiminta ohjelmakaudella 2014 - 2020

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte

 

Raision kaupunki päättää olla mukana Leader –toimintaryhmä I Samma Båtin toiminnassa rahoituskaudella 2021-2027.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmä

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa