Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 15.06.2020/Pykälä 203

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Tekninen lautakunta

§ 150

12.11.2019

 

 

Asianro 1063/10.03.02.00/2019

§ 203

Raision kaupungin tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeet

 

 

Päätöshistoria

 

Tekninen lautakunta 12.11.2019 150 §

 

                                                          Kiinteistöpäällikkö Ari Jalonen 4.11.2019:

 

Raision kaupungin voimassa oleva tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohje on peräisin vuodelta 1990. Tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohje kuvaa tilahankkeiden vaiheet ja niiden ajoituksen, yleissuunnittelun organisoinnin ja yhteistyön, hankkeiden seurannan sekä osallistujat. Ohje on perusteltua päivittää nykyvaatimuksia vastaavaksi. Ohjeeseen tehdyt keskeisimmät uudistukset ovat hankkeen valmistelun, tarveselvityksen, esisuunnittelun ja yhteistyön merkityksen painottaminen eri sidosryhmien kanssa. Lisäksi ohjeessa huomioidaan korjausrakentamisen vaatimukset ennakoivilla esiselvityksillä.

 

Tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeen tarkoituksena on turvata tilahankkeen teknisten, toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen sekä luoda tilahankkeiden osalta edellytykset investointi- ja tilasuunnitelmien (talonrakentamisohjelman) laadinnalle.

 

Tilahankkeiden tarveselvityksellä ja hankesuunnitelmalla on oleellinen merkitys hankkeen onnistumiselle. Rakennushanke lähtee liikkeelle tarveselvityksellä ja etenee hankesuunnittelun kautta rakennussuunnitteluun, jonka jälkeen alkaa rakentaminen. Rakennushanke edellyttää hyvää ja huolellista suunnittelua. Suunnitteluvaiheessa tehdään hankkeen sisällön, laajuuden ja kustannusten osalta keskeiset päätökset. Tarveselvitys ja hankesuunnitelma sisältää tilahanketta koskevia tietoja, kuten tarpeen perustelu, vaihtoehtoiset tilat, hankkeen nimi ja sijainti/paikka, palveluverkkoja koskevat tiedot, tilaohjelma, aikataulu, kustannusarvio, käyttökustannukset ja muita hankekohtaisesti tarvittavia selvityksiä.

 

Tilahankkeiden suunnittelu ja toteuttamisohjetta on käsitelty tilankäyttötyöryhmässä 21.8.2019. Keskuksilta on pyydetty lausunnot 15.9.2019 mennessä. Annettujen lausuntojen perusteella tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeen luonnokseen on tehty muutoksia ja täsmennyksiä.

 

Vuodelta 1990 oleva ohje sekä luonnos uudeksi ohjeeksi ovat oheismateriaaleina.

 

Päätösehdotus                           Tekninen johtaja Antti Korte

 

Tekninen lautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että

 

-      tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeet hyväksytään oheismateriaalin nro 2 mukaisessa muodossa

 

-      kaupunginhallituksen 14.5.1990 hyväksymä tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeet kumotaan.

 

 

Päätös                                            Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Liitteet

3

Tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeet, luonnos 2019

 

Oheismateriaali

10

Tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeet 1990

 

 

Päätösehdotus                           Vs. kaupunginjohtaja Antti Korte

 

Kaupunginhallitus päättää, että

 

-      tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeet hyväksytään liitteen mukaisessa muodossa

 

-      kaupunginhallituksen 14.5.1990 hyväksymä tilahankkeiden suunnittelu- ja toteuttamisohjeet kumotaan.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Ari Jalonen, Tilapalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa