RSS-linkki
Kokousasiat:https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 06.05.2020/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aluemalli |
|
Asianro 500/12.00.00/2018 |
§ 62
Aluemallin käyttöönotto kasvatus- ja koulutuspalveluiden järjestämisessä
Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 29.4.2020:
Sivistyskeskus on valmistellut osana palveluverkkoselvitystä alueellisen toimintamallin kasvatus- ja koulutuspalveluiden järjestämistä varten. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt palveluverkkoselvityksen marraskuussa 2019. Sen pohjalta on valmisteltu aluemallin toteuttaminen koskien erityisesti varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja oppilashuollonpalveluita.
Esi- ja perusopetuksen järjestämistä koskevan muutoksen yhteydessä toteutettaisiin samalla myös alueellisen palvelurakenteen muodostaminen. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toiminta toteutettaisiin esitettävän suunnitelman mukaan jatkossa kahdessa alueellisessa organisaatiossa. Näiden organisaatioiden tehtävänä olisi toteuttaa oman alueen palvelutarjonta aina päiväkodista perusopetuksen päättövaiheeseen asti.
Sama organisaatio vastaisi myös sivistyskeskuksen osalta lasten ja perheiden eri tukipalveluista ja niiden järjestämisestä. Tämä koskisi esimerkiksi oppilashuoltopalveluita, erityisopetusta, oppilaanohjausta ja perheen tarvitsemia muita kasvatuksen ja koulutuksen erityispalveluita.
Aluemallin käyttöönotto ja varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen toimintojen yhdistäminen toteutettaisiin asteittain tulevien vuosien aikana. Muutoksella tavoiteltaisiin seuraavia asioita:
1. Varhaiskasvatuksen
ja perusopetuksen toimintojen yhdistäminen kahdeksi alueelliseksi
organisaatioksi parantaa samalla alueella toimivien yksiköiden
yhteistyömahdollisuuksia sekä resurssien tehokasta käyttöä.
2. Alueellisesti
ja paikallisesti suunniteltu toiminnan järjestäminen mahdollistaa entistä tehokkaamman
tilojen käytön sekä mahdollistaa aikaisempaa helpommin tilojen yhteiskäytön.
3. Lasten yhtenäinen alueellinen kasvatus- ja koulutuspolku mahdollistaa aikaisempaa paremmin oppilaan tuen tarpeen arvioinnin eri ikävaiheissa, parantaa tiedonkulkua ja tehostaa resurssien käyttöä.
Liitteet |
2 |
Aluemalli |
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy aluemallin käyttöönoton tulevaisuudessa koskien varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja oppilashuollon palveluja. Muutoksen toteuttaminen tapahtuu asteittain ja sitä koskevat muutokset tuodaan aina erikseen sivistyslautakunnan päätettäviksi.
Päätös
Sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi |
|
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |