Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 23.03.2020/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginvaltuusto

§ 100

2.9.2019

Kaupunginhallitus

§ 56

2.3.2020

 

 

Asianro 870/00.04.02/2019

§ 31

Valtuutettu Mikko Kangasojan ym. valtuutettujen aloite koskien hiilidioksidin neutralointitekniikan käyttöönoton mahdollisuuksien selvittämistä

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginvaltuusto 2.9.2019 100 §

 

Valtuutettu Mikko Kangasoja jätti seuraavan aloitteen:

 

“Esitämme, että Raision kaupunki myötävaikuttaa sitä, että Turun Seudun Energiantuotanto selvittää mahdollisuuksia ottaa käyttöönsä hiilidioksidin neutralointitekniikkaa. Salon seudulle tekniikkaa on jo tulossa ja nyt Vantaalle kaavaillaan vastaavaa. Kyseiset laitokset tekevät hiilidioksidista biometaania, mutta myös metalleiksi päästöjä kyetään suomalaisella nykytekniikalla jalostamaan kustannustehokkaasti. Näiden teknologioiden hyödyntäminen parhaimmillaan tehostaa resurssien käyttöä ja tekee jätteestä hyödynnettävää.

 

Biometaaniksi, Salo:

https://ymparistonyt.fi/salon-jatevoimalasta-biopolttoaineita-ja-hukkalampo-talteen/

 

Biometaaniksi, Vantaa:

https://www.st1.fi/q-power-ja-st1-pilotoivat-synteettisen-polttoaineen-valmistusta-biojalostamon-hiilidioksidista

 

Metalleiksi: http://www.cuychainnovation.com/cuycha/

 

Mikko Kangasoja                        Mika Koivisto

Katja Koivusalo                            Tapio Soiniitty

Saila Rintee                                  Pekka Heikkilä

Eija Erasvuo                                  Tuija Hyytiä

Tanja Parkko                                Niko Toivonen”

 

 

Päätös                                            Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 16.9.2019 301 §

 

- - - Kaupunginhallitus lähettää - - - valtuutettu Mikko Kangasojan aloitteen koskien hiilidioksidin neutralointitekniikan käyttöönoton mahdollisuuksien selvittämistä konsernihallinnon valmisteltavaksi - - -

 

Kaupunginhallitus 2.3.2020 56 §

 

Kaupunginjohtaja Ari Korhonen 27.2.2020:

 

Kaupunginvaltuutettu Mikko Kangasoja ym. on jättänyt oheisen aloitteen:

”Esitämme, että Raision kaupunki myötävaikuttaa sitä, että Turun Seudun Energiantuotanto selvittää mahdollisuuksia ottaa käyttöönsä hiilidioksidin neutralointitekniikkaa. Salon seudulle tekniikkaa on jo tulossa ja nyt Vantaalle kaavaillaan vastaavaa. Kyseiset laitokset tekevät hiilidioksidista biometaania, mutta myös metalleiksi päästöjä kyetään suomalaisella nykytekniikalla jalostamaan kustannustehokkaasti. Näiden teknologioiden hyödyntäminen parhaimmillaan tehostaa resurssien käyttöä ja tekee jätteestä hyödynnettävää.”

 

TSE on antanut liitteenä olevan lausunnon aloitteeseen. Lausunnossa TSE mm. pitää tärkeänä Raision aloitetta kohti hiilineutraalia energiantuotantoa ja ottaa tämän tavoitteen huomioon osana tuotantostrategian kehittämistä.

 

Raision kaupunki voi lisäksi ohjeistaa hallitus- tai yhtiökokousedustajiaan TSE:n hallinnossa toimimaan edellä mainittujen tavoitteiden puolesta.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

-       merkitä aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja

-       saattaa sen valtuuston tietoon ja esittää valtuustolle, että se toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Liitteet

2

TSE:n lausunto koskien hiilidioksidin neutralointitekniikan käyttöönottoa

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi

 

Mikko Kangasoja

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa