Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 23.03.2020/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

§ 55

2.3.2020

 

 

Asianro 736/02.02.00/2018

§ 30

Ennakkotieto vuoden 2019 tuloksesta ja määrärahojen ylitysoikeuksien hakeminen konsernihallinnon vuoden 2019 talousarvioon sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen vuoden 2019 talousarvioon

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 2.3.2020 55 §

 

Talousjohtaja Sanna Häkli 27.2.2020:

 

Vuoden 2019 tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan Raision kaupungin vuosi 2019 oli kaupungin omaa toimintaa tarkasteltaessa kohtuullinen, mutta taloudellisesti tulos päätyi vuoden 2018 tapaan alijäämäiseksi. Kaupungin tilikauden alijäämä vuonna 2019 oli n. -5,661 miljoonaa euroa, joka on kuitenkin muutettua talousarviota noin 0,5 miljoonaa euroa parempi.

Toimintatuotot toteutuivat koko kaupungin tasolla muutettua talousarviota paremmin (+2,6 M€), mutta hieman edellistä vuotta huonommin. Toimintatuotoista mm. vuokratuottojen osalta kehitys vuoteen 2018 verrattuna oli mainittavasti positiivinen.

Toimintakulut toteutuivat muutettua talousarviota n. 1,8 miljoonaa euroa heikompana. Vuoteen 2018 verrattuna toimintakulut kasvoivat n. 3,2 %. Raision toimintakulujen kasvu on valtakunnallisten ennakkotietojen valossa Suomen kuntien ja kuntayhtymien toimintakulujen kasvua (n. 3,9 %) maltillisempi. 

Toimintatuottojen hyvän toteutuman johdosta toimintakate koko kaupungin osalta n. 0,8 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi. Raision vuoden 2019 toimintakate oli n. -129 miljoonaa euroa. Vuoteen 2018 verrattuna toimintakate heikkeni kuitenkin n. 5,6 miljoonaa euroa. Suurimmat toimintakulujen muutokset vuoteen 2018 verrattuna kohdistuivat henkilöstökuluihin (kasvua 3,0 %) sekä palvelujen ostoihin (kasvua 3,6%). Henkilöstökulut toteutuivat kuitenkin muutettua talousarviota paremmin, toteumaprosentin ollessa 99,6 %.

Erikoissairaanhoidon tasaerälaskutuksen poikkeama oli 4 % (n. 1 miljoona euroa).

Verotulojen tuottoarviot elivät miltei koko 2019 ajan ja verotulojen ennustaminen oli haastavaa. Verotulojen kasvua hidastivat verokorttiuudistuksen ja tulorekisterin käyttöönoton aiheuttama tilitysvaje. Raision kaupungin verotuloarviota muutettiin loppuvuodesta Kuntaliiton ennusteiden perusteella. Verotulot toteutuivat liki muutetun talousarvon mukaisesti. Vuonna 2019 verotuloja kertyi 99,1 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 verotulot olivat n. 0,1 miljoonaa euroa pienemmät vuoteen 2018 verrattuna.

Raision kaupungin valtionosuudet kasvoivat n. 1,4 miljoonaa euroa vuodesta 2018. Kuntien valtionosuuksiin tuli vuoden 2019 aikana useita muutoksia; mm. syksyllä 2019 budjettiriihen yhteydessä tehtiin kuntien taloustilannetta hieman helpottava päätös kertaluonteisen 237 miljoonan euron valtionosuuskompensaation maksamisesta jo vuonna 2019.

Kaupungin tilikauden alijäämä vuonna 2019 oli n. -5,661 miljoonaa euroa, eli n. 0,9 miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota heikompi. Vuoden 2019 muutettu talousarvio oli n. -6,208 miljoonaa euroa, joten tilikauden alijäämä oli n. 0,5 miljoonaan euroa parempi kuin muutettu talousarvio. Yli-/alijäämään positiivisesti vaikuttivat saadut osinkotuotot sekä satunnaiset myyntivoitot. Tilinpäätöksessä 2018 kaupungin taseessa edellisten tilikausien ylijäämä oli n. 15,512 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 tilinpäätöksessä kaupungin kertynyt ylijäämä tulee olemaan n. 9,851 miljoonaa euroa.

Liitteenä on vuoden 2019 tuloksen ennakkotiedon lisäksi verotulojen toteuma tammi-joulukuu 2019, kuntaviuhka tammi-joulukuu 2019 ja toteumavertailu 112019.

Talousarvion sitovuus ja ylitysoikeudet:

Talousarvion sitovuus määräytyy lautakunnittain siten, että sitovia lukuja ovat lautakunnan ulkoiset kokonaistulot, kokonaismenot ja netto. Lautakunta voi suorittaa muutoksia palveluiden välillä. Tili- ja vastuuvapauden edellyttämä sitovuus muodostuu toimintakatteesta (nettobudjetti). Merkittävimmät sitovuustason ylitykset olivat konsernihallinnossa ja sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnassa:

Konsernihallinto 

 

 

 

 

Ulkoiset

 

 

 

 

 

TAM2019

 Toteutuma 2019

 Ylitys

 

 Toimintatuotot

3 501 903

3 923 328

421 425

112,0 %

 Toimintakulut

-6 387 364

-6 916 330

-528 966

108,3 %

 Toimintakate

-2 885 461

-2 993 002

-107 541

103,7 %

 

Konsernihallinnon ylitykset aiheutuvat pääosin sähkökaupan ja työterveyshuollossa tapahtuneiden muutosten vaikutuksesta (toiminnan siirtyminen kaupungilta ulkoiselle toimijalle).

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

 

 

Ulkoiset

 

 

 

 

 

TAM2019

 Toteutuma 2019

 Ylitys

 

 Toimintatuotot

26 053 139

27 506 673

1 453 534

105,6 %

 Toimintakulut

-100 597 464

-103 194 380

-2 596 916

102,6 %

 Toimintakate

-74 544 325

-75 687 707

-1 143 382

101,5 %

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan ylitykset selittää pääosin erikoissairaanhoito.

Liitteessä ”Ennakkotieto vuoden 2019 tuloksesta” esitetään konsernihallinnon ja sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan ulkoiset erät kokonaisuutena, ulkoiset ja sisäiset erät kokonaisuutena ja myös konsernihallinnon kokonaisuudet ilman sähkökauppaa ja työterveyshuoltoa.

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus päättää

 

1)    merkitä ennakkotiedon vuoden 2019 tuloksesta tiedokseen ja

2)    ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää konsernihallinnon vuoden 2019 talousarvion määrärahoihin ja sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion määrärahoihin ylitysoikeudet liitteessä ”Ennakkotieto vuoden 2019 tuloksesta” sivuilla 4-5 esitetyn mukaisesti.

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Liitteet

1

Ennakkotieto vuoden 2019 tuloksesta

 

Oheismateriaali

1

Verotulojen toteuma tammi-joulukuu 2019

 

2

Kuntaviuhka tammi-joulukuu 2019

 

3

Toteumavertailu 112019

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää myöntää konsernihallinnon vuoden 2019 talousarvion määrärahoihin ja sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion määrärahoihin ylitysoikeudet liitteessä ”Ennakkotieto vuoden 2019 tuloksesta” sivuilla 4-5 esitetyn mukaisesti.

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

Sami Koskikallio, Sosiaali- ja terveyskeskuksen hallintopalvelut

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa