Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.11.2018/Pykälä 153

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Asianro 1141/10.03.02.00/2018

§ 153

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista

 

 

Valtuutettu Eija Nurmi jätti seuraavan aloitteen:

 

”Vasemmistoliiton valtuutetut ovat jo pitkään huolestuneita ikä-ihmisten lippulaiva Hulvelan ilmastoinnin toimivuudesta, etenkin yhteis- ja hoivatiloissa.

 

Hulvelan palvelutalon ensimmäinen vaihe rakentui 1992 ja alkaa olla auttamattomasti vanhanaikainen.

 

Kulunut kesä oli poikkeuksellisen kuuma ja hyvin tukala. Hulvelan asukkaat, asiakkaat ja sen henkilökunta joutui kovalle koetukselle mm. puutteellisen ilmastoinnin takia.

 

Työntekijät, niiden vähyyden vuoksi eivät voineet pitää lakisääteisiä helletaukoja. Tuuletus, ristivedon saamiseksi on mahdotonta, sillä ovet ja ikkunat pitää olla suljettuina muistisairaiden asukkaiden vuoksi.

 

Myös yleiset sauna- ja allastilat vaativat päivittämistä, valaistuksen, kaiteiden ja pukukaappien osalta.

 

Vasemmistoliiton valtuutetut edellyttävät kaupunkia pikaisesti neuvottelemaan Hulvelan palvelutalon säätiön kanssa, että jo tulevana kesänä 2019 asukkaat ja henkilökunta voi toimia raikkaassa ympäristössä.

 

12.11.2018

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä

 

Eija Nurmi                                     Juha Jormanainen

Pekka Närhinen                          Aarre Lehtonen

Jyrki Yrttiaho                                Emma Lindqvist

Sari Suominen Vesa Parantainen

Annika Aaltonen                         Jari Pulkkinen

Niina Äikäs                                    Sari Packalén”

 

 

Päätös                                           

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa