Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto (1.6.2017 - 31.5.2021)
Pöytäkirja 12.11.2018/Pykälä 152

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunginhallitus

§ 399

29.10.2018

 

 

Asianro 736/02.02.00/2018

§ 152

Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 29.10.2018 399 §

 

”Kaupunginjohtaja Ari Korhonen:

 

Raision kaupunki päätti tulo- ja menokehyksestä lautakunnille 25.6.2018 § 240 ja 10.9.2018 § 308. Lisäksi kaupunginhallitus kävi talousseminaarin, jossa kuultiin keskusten johtajien esitykset sektoreiden talouden tilanteesta.

Lautakunnat ovat laatineet talousarvioesityksensä. Ehdotukset ovat kokonaisuudessaan noin 4,6 miljoonaa euroa asetetun kehyksen yläpuolella. Tällä talousarviolla kaupungin vuositulos painuu 7,6 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Osin ehdotusten vertailu toimialojen teoreettiseen kehyslukuun on hankalaa, koska toimintoja siirtyy ja loppuu, ja näillä on vaikutuksia useampaan keskukseen. Oleellisempaa on tässä vaiheessa tarkastella koko kokonaisuutta.

Yleistä

Korkeasuhdanne maailmantaloudessa jatkuu, mutta sen ennustetaan hidastuvan. Vuonna 2018 kasvun ennustetaan toteutuvan 3,0 %:n suuruisena ja vuonna 2019 kasvun ennustetaan hidastuvan 1,7 %:iin. Merkittävimpänä hidastavana tekijänä arvioidaan rakennusinvestointien supistumista. Raision kohdalla tilanne on tällä hetkellä rakentamisen kannalta hyvä. Hyvän tilanteen arvioidaan jatkuvan myös vuonna 2019. Toisaalta tilanne kiihdyttää myös inflaatiota, joka hidastaa kasvua.

Raision kaupunki on viimeisinä vuosina tehnyt alkuperäistä talousarviota paremman vuosituloksen. Raision kulukasvu on ollut erittäin maltillista ja verotulot ovat kasvaneet parantuneen alueellisen taloustilanteen myötä. Raision kaupungin tulos on viime vuosina ollut tasapainossa ja nettovelkaa on pystytty vähentämään.

Vuosi 2018 toteutuu alijäämäisenä. Talousarvion mukainen toteuma on noin viisi miljoonaa euroa alijäämäinen. Viimeisin verotuloennuste (23.10.) ennustaa vielä 0,6 miljoonan euron pudotusta verotuloihin vuodelle 2018. Huhtikuussa 2018 kävi ilmi, että kuntien verotuloennusteet oli arvioitu aiemmin merkittävästi paremmiksi kuin millaisina ne toteutuvat vuonna 2018. Koska kuntatalous on kokonaisuus, jossa valtionosuuksien määrä korreloi kuntien verotuloon, eivät valtionosuudet kompensoi riittävästi ennustettua pienempää verotulojen kehitystä. Kun tähän lisätään yleiset palkankorotukset sekä lomarahojen palautuminen normaalitasolle, on vaikutus kuntataloutta heikentävä.

Tonttien hintataso on edullinen ja rakentamisen suhdanne oletettavasti pysyy hyvänä Raisiossa ainakin seuraavan vuoden ajan. Tämä enteilee väkiluvun kasvua, mikä oletettavasti kumuloi verotulokasvua vuodelle 2019 ja viimeistään vuodelle 2020 ja siitä eteenpäin. Henkilöverotus vahvistuu aina vuoden alun asuinpaikkakunnan perusteella, joten loppuvuoteen painottuva uudisrakentaminen ei tuo verotuloja vielä seuraavaan vuoteen.

Raision kaupungin investointitaso kasvaa lähivuosina. Konsernitasolla Raision vuokra-asuntojen hankkeet, Raision keskustan uudistuminen ja E18-nelikaistaistaminen sekä kaupunkiseudun joukkoliikenneratkaisut edellyttävät kaupungilta suurempaa investointikykyä vuosina 2020-luvun alkupuoliskolla. Varovainen arvio on, että nykyisen n. 10 miljoonan euron investointitaso 1,5-2-kertaistuu vuosina 2020-2025. Lisäinvestointien rahallinen tarve voi olla suuruusluokassa 25-50 miljoonaa euroa. Myös tuleva maakuntauudistus vaikuttaa merkittävästi talouteen, mutta sen vaikutukset otetaan huomioon taloussuunnittelussa vasta, kun lait on hyväksytty eduskunnassa ja maakuntauudistuksen toteutuminen on varmaa.

Verotulot ja muut tulot

Tämän hetkisen verotuloennusteen mukaan vuonna 2018 verotulot toteutuisivat 99,0 miljoonan euron suuruisina. Veroennuste alittaa vuoden 2018 talousarvion 1,0 miljoonaa euroa.  Kunnallisverotuottojen laskuun vuonna 2018 on vaikuttanut arvioitua suurempi veronpalautusten määrä, ennakoitua pienempi maksuunpantava kunnallisverojen määrä ja tästä johtuva kuntien jako-osuusoikaisu vuosille 2017 ja 2018.

Raision verotulojen ennustetaan kasvavan vuonna 2019 5,0 miljoonaa euroa eli 5,1 % verrattuna vuoden 2018 arvioituun toteumaan. Arvion mukaan kunnallisverotulot nousevat 5,1 %, yhteisöverotulot kasvavat 10,9 % ja kiinteistöverotulot pysyvät lähes ennallaan. Yhteensä verotuottoja vuodelle 2019 arvioidaan kertyvän 104,0 miljoonaa euroa ja kasvua vuoden 2018 talousarvioon on 4,0 % eli 4,0 miljoonaa euroa. Verotulot on arvioitu Kuntaliiton arvioiden mukaisina tuloveroprosentilla 19,75.

 

Toimintatulot vähenevät kokonaisuudessaan yli kaksi miljoonaa euroa johtuen toiminnallisista muutoksista

 

Kaupungin talouden tasapaino

Raisiolla on taseessa edellisten vuosien ylijäämiä 19 miljoonaa euroa ja konsernin taseessa 18,8. Vuoden 2018 talousarvio näillä näkymin toteutuu yli viisi miljoonaa euroa alijäämäisenä. Velkaantuminen ei ole toistaiseksi kiihtynyt voimakkaasti ja velkaa Raisiolla ja myös kaupunkikonsernilla on vähemmän kuin Suomen kunnissa keskimäärin. Alijäämän ja rahoituksen näkökulmasta Raision on mahdollista kestää alijäämäiset vuositulokset, mutta siinä tilanteessa kaupunki saattaa joutua ratkaisemaan talouden tasapaino-ongelman myöhemmin suurilla verokorotuksilla, ellei pysyviä ratkaisuja tulojen ja menojen epätasapainoon löydetä.

Strateginen viitekehys ja taloussuunnitelmavuodet

Strategiassa Raisio on valinnut yhdeksi päätavoitteeksi kaupungin vetovoiman kasvattamisen. Nyt talousarviossa esitettävät investoinnit tukevat kasvua ja vetovoimaa ja maanhankinnan määrärahoihin on tehty noin kahden miljoonan euron korotus. Kasvua tukee myös kahden uuden päiväkotiyksikön valmistuminen Raisioon toimintavuoden aikana. Verotasoa ei myöskään kasvateta. Elinkeinopolitiikan resursseihin panostetaan.

Myös taloussuunnitelmavuodet perustuvat tässä vaiheessa vahvaan kasvuun. Rakentamisen määrä huomioon ottaen asukasluku tulee kasvamaan vuodesta 2019 eteenpäin ja asukasluvun myönteiset vaikutukset tulevat kunnallisverotuottoihin viimeistään vuoden 2020 jälkeen. Mikäli tulotaso ei lähde kasvuun, on taloutta tasapainotettava kulutasoa vähentämällä ja kasvattamalla tuloja muilla keinoin.

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys

Veroprosentit pysyvät ennallaan
Vuositulos: - 4,1 miljoonaa euroa
Lainanotto: 8,3 miljoonaa euroa + konsernitilin limiitti 1,8 miljoonaa euroa
Investoinnit: Talonrakennus- ja kadunrakennusinvestoinnit teknisen lautakunnan esittämässä muodossa
Käyttöomaisuusinvestoinnit: pieniä keskuskohtaisia muutoksia

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa on otettu huomioon kohdennettu työnantajan työttömyysvakuutusmaksun alentaminen (-300.000) ja lomarahojen päättymisen vaikutus (+600.000).

 

Lisäksi on huomioitu seuraavat oleelliset toiminnalliset muutokset:

- Työterveystoiminnan päättyminen kaupungin omana toimintana (Kunnan on yhtiöitettävä työterveystoimintansa 1.1.2019 mennessä, jos kunta tai kuntayhtymä toimii kilpailutilanteessa markkinoilla.)
- Lape-hankkeen päättyminen

 

Kaupunginhallitus
(Konsernihallinto)

Merkittävimmät muutokset:
-työterveyden kustannukset (3/4 vuotta) n. 524.000 euroa siirtyvät konsernihallintoon

Konsernihallinnon osalta muut lisäykset kohdistuvat merkittävimmin elinkeinopolitiikkaan.

Sisäisen tarkastajan / controllerin tehtävä on karsittu esityksistä pois (käsitelty konsernijaostossa 28.5.2018 § 175)

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta on esittänyt useita lisäyksiä, joista merkittävimmät ovat 12 uutta vakanssia +577.000 euroa ja työllisyysmäärärahavaraus + 400.000 euroa. Osa kustannusnousuista on pakollisia kuten lasten sijoituskustannusten kasvut, kuljetusten kasvut ja vuokrakustannusten kasvu. Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan talousarviossa on kahtena vuonna peräkkäin ollut noin miljoonan kohdentamaton säästö. Kohdentamattoman säästön pois ottaminen nostaa kustannustasoa miljoonalla eurolla. Sairaanhoitopiiri on esittänyt, että laskutus toteutuisi v. 2019 0,2 miljoonaa euroa kuluvaa vuotta pienempänä, joten esitetyt kustannuksen nousut kohdistuva pääasiassa oman toiminnan kasvuun. Työllisyysmääräahojen voimakasta korottamista ei katso perustelluksi tilanteessa, jossa yleinen työllisyyskehitys on suotuisaa. Työllisyyden hoitoa on jo aikaisemmin lisäresursoitu perustamalla kokonaan erillinen työllisyysyksikkö, johon osoitettiin kaksi lisävakanssia. Lisäksi työterveyshuoltotoiminnan poistuminen pienentää Soten kuluja

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan esitykseen tehdään seuraavat muutokset:

Palkat: - 500.000 euroa
Työllisyysvaraus: -400.000 euroa
Kohdentamaton säästö: -1,0 miljoonaa euroa
Kuljetuspalvelukustannukset: -100.000 euroa – toteutetaan pilotti, jossa osa kuljetuksista pyritään tekemään omana toimintana ja vertaillaan kustannuksia ulkopuoliseen tuotantoon
Työllisyyskoordinaattorin ja urasuunnittelijan määräaikaisia virkoja jatketaan määräaikaisina v. 2019 ajan.

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunnan osalta merkittävin kustannusten nousu kohdistuu päivähoitoon. Uusia yksiköitä aloittaa vuoden 2019 aikana kaksi, Pasalanpuiston päiväkoti sekä Lautamiehenkadulla aloittava palvelusetelipäiväkoti. Lisäksi ehdotus pitää Veitikanraitin päiväkodin toiminnan jatkumisen ainakin alkuvuoden ajan. Sivistyslautakunnan ehdotus pitää sisällään myös muuta toiminnan kasvua mm. varhaiskasvatussuunnittelija, vastaava kuraattori, lukion kurssitarjonnan lisäys ja työväenopiston kurssitarjonnan lisäys.

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa sivistyslautakunnan esitykseen tehdään seuraavat muutokset:

Aineet ja tarvikkeet: -100.000
Palkat: -120.000

Vapaa-aikalautakunta

Vapaa-aikalautakunnan toiminta on jotakuinkin aikaisempien vuosien tasolla, vain aineisiin ja tarvikkeisiin on esitetty lisäyksiä, jotka osin johtuvat käyttöomaisuusinvestointien siirtymisestä käyttötaloudesta maksettaviksi. Talousarviopohjassa on edelliseltä vuodelta + 20.000 euroa kohdistettuna etsivän nuorisotoiminnan resursseihin.

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa vapaa-aikalautakunnan esitykseen tehdään seuraavat muutokset:

Aineet ja tarvikkeet: - 100.000

Käyttöomaisuusinvestoinnit
Poistetaan kohteet:
- Liikennepuiston kalustehankinta (liikennepuisto ei sisälly investointiehdotukseen) – 15.000 euroa
- Vaisaaren kentän ulkokaukalo (Vaisaaren kentän käyttäjäkunta huomioiden tulee mahdollistaa myös pienimpien luistelijoiden mahdollisuudet jäänkäyttöön) – 25.000 

Nuorisotyö: Nuorisotyön talousarviosta kohdistetaan 20.000 euroa keskusta-alueella tehtävän katunuorisotyön resursseihin tavoitteena mm. päihteidenkäytön ennaltaehkäisy.

Tekninen lautakunta

Tekniselle lautakunnalle hyväksyttiin kehysmenettelyssä +250.000 euroa lisäystä peruskehystasoon kohdistettuna pakolliseen sähkön, lämmön, vuokra- ja henkilökustannuksen (keittiö / Pasalan päiväkoti) nousuun sidottuna. Teknisessä lautakunnassa merkittävimmät muutokset kohdistuvat yleiseen hintojen nousuun.

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa tekniselle lautakunnalle on otettu huomioon muutokset työterveyshuollossa, jotka lisäävät vuokratuloa ja pienentävät ulkoisia vuokramenoja Naantalin yksikön osalta. Lisäksi maanvuokratuottojen arvioidaan toteutuvan lautakunnan esittämää arviota suurempina.

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa teknisenlautakunnan esitykseen tehdään seuraavat muutokset:

Vuokratuotot: +175.000 euroa
Vuokramenot: - 35.000 euroa
Palkat: - 25.000 euroa

Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnan alaisessa toiminnassa tulee muutos, kun Raision ympäristövalvonta on aikaisemmin huolehtinut myös ympäristökuntien valvonnasta ja tämä toiminta loppuu. Lähtökohtana on, että kun toiminnan volyymi vähenee, kustannukset eivät saa kasvaa. Lisäksi ympäristölautakunta on esittänyt maksujen korotuksia vuodelle 2019. Jo vuoden 2018 maksutuottojen arvioidaan ylittävän vuoden 2018 talousarviotason.

Kaupunginjohtajan ehdotuksessa ympäristölautakunnan esitykseen tehdään seuraavat muutokset:

Palkat: - 30.000 euroa
Maksutuotot: + 20.000 euroa

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy ohessa olevan talousarvion vuodelle 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2020–2021.

 

 

Päätös                                            Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet

 

Esittelijä teki talousarvion noudattamista koskeviin ohjeisiin seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

Talousarvion noudattamista koskeviin ohjeisiin lisätään kohta 6) seuraavasti:

 

6) Talousarviota ja sen määräyksiä on noudatettava toiminnassa. Tilivelvolliset vastaavat vastuualueidensa taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Tilivelvollisten viranhaltijoiden on valvottava, että vastuualueen toiminnassa noudatetaan hyväksyttyä talousarviota ja käyttösuunnitelmaa sekä niihin liittyviä tavoitteita. Toimintaa ja taloutta tulee sopeuttaa siten, että asetetut tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Mikäli on ilmeistä, ettei asetettuihin tavoitteisiin päästä, tulee asia välittömästi saattaa toimielinkäsittelyyn siten, että valtuusto voi päättää talousarvioon sisältyvien määrärahojen ja tavoitteiden muutokset kyseisen talousarviovuoden aikana.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tavoitteet kuntakonsernin yhteisöille

 

Esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

Raision Vuokra-asunnot Oy

 

Olennaiset talousarvioon vaikuttavat huomiot:

 

Osallistutaan Petäsmäen Kirjokallion alueella toteutettavaan matalaenergiahankkeeseen. Raision Vuokra-asunnot Oy pyrkii monipuolistamaan asuntotarjontaa mm. hankkimalla pieniä yksittäisiä asuntoja. Toimintavuoden aikana jatketaan suunnittelua myös suuremman asuntokohteen toteuttamiseksi.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Jonni Moislahti ehdotti Markus Maunulan kannattamana, että Raision Vuokra-asunnot Oy:lle asetettavien ”Merkittävien kehittämistoimien” kohtaan kirjataan, että ”yhtiön tulee tehdä suunnitelma kannattamattomien ja/tai huonon täyttöasteen kohteiden luopumisesta ja/tai muuttamisesta”.  Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus

 

Jonni Moislahti ehdotti Markus Maunulan, Veijo Mikolan, Saila Rinteen ja Juha Jormanaisen kannattamana, että kaupunginhallituksen kohtaan ”muut toiminnalliset tavoitteet” lisätään, että säästövapaiden saldot puretaan vuoden 2019 aikana kaupungin ohjeistuksen mukaiselle tasolle. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Esittelijä teki muutetun päätösehdotuksen siten, että konsernihallinnon kuluista poistetaan 2 500 €. Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta

 

Veijo Mikola ehdotti Vesa Parantaisen, Hannele Lehto-Laurilan, Juha Jormanaisen ja Saila Rinteen kannattamana, että 500 000 € palkkatulojen vähennys poistetaan ehdotuksesta.

 

1. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Veijo Mikolan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Maunula, Moislahti, Vuorinen, Koivisto ja Myllymäki) ja 6 ei-ääntä (Ek, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Jormanainen ja Rintee).

 

Puheenjohtaja totesi, että Mikolan ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. 

 

*********

 

Markus Maunula ehdotti Kalle Myllymäen ja Saila Rinteen kannattamana talousarvioon lisättäväksi, että vuoden 2019 aikana tehdään sote-palveluverkkoselvitys mukaan lukien toimipisteselvitykset. Selvitys sisältää vertailun lähikuntiin, myös kustannusvertailun ja kattavuuden osalta. Selvitys tehdään, mikäli sote- ja maakuntauudistus ei toteudu.  Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

********

 

Markus Maunula ehdotti Veijo Mikolan kannattamana talousarvioon lisättäväksi, että palvelusetelin käyttöä tehostetaan mahdollisuuksien mukaan. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

*******

 

Esittelijä teki seuraavan lisäyksen päätösehdotukseen: Työterveyshuollon mahdollinen kustannusvaikutus sisältyy sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan talousarvioon. Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Sivistyslautakunta

 

Hannele Lehto-Laurila ehdotti Veijo Mikolan kannattamana talousarvioon lisättäväksi, että yksityistä perhepäivähoitoa tulee käyttää aitona vaihtoehtona päivähoidon palveluvalikoimassa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Vapaa-aikalautakunta

 

Hannele Lehto-Laurila ehdotti Jonni Moislahden kannattamana talousarvioon lisättäväksi, että panostetaan Kesärannan kehittämiseen mm. uuden majoitusrakennuksen myötä ja Karhuluodon saaren kaavoitus mökkitonteiksi laitetaan vireille välittömästi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Käyttöomaisuusinvestoinnit toimielimittäin

 

Vapaa-aikalautakunta:

 

Mika Koivisto ehdotti Saila Rinteen ja Jonni Moislahden kannattamana, että lumetusjärjestelmän vesijäähdytystorni poistetaan vapaa-aikalautakunnan käyttöomaisuusirtaimiston osuudesta.

 

2. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Mika Koiviston tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 6 jaa-ääntä (Ek, Lehto-Laurila, Maunula, Vuorinen, Jormanainen ja Myllymäki) ja 5 ei-ääntä (Mikola, Parantainen, Moislahti, Rintee ja Koivisto). 

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. 

 

*******

 

Saila Rintee ehdotti Hannele Lehto-Laurilan kannattamana, että tehdään selvitys lammen rakentamisesta Kerttulan ulkoilualueelle lumetusveden saamiseksi ja kustannusten selvittämiseksi.

 

3. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Saila Rinteen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä (Moislahti, Jormanainen, Koivisto ja Myllymäki) ja 7 ei-ääntä (Ek, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Maunula, Vuorinen ja Rintee). 

 

Puheenjohtaja totesi, että Rinteen ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi. 

 

******

 

Mika Koivisto ehdotti Juha Jormanaisen kannattamana, että Vaisaaren kentän ulkokaukalo toteutetaan. 

 

4. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Mika Koiviston tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 jaa-ääntä (Ek, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Maunula, Moislahti, Vuorinen, Rintee ja Myllymäki) ja 2 ei-ääntä (Jormanainen ja Koivisto). 

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.  

 

 

Kunnallistekniikan investointiohjelma 2019 – 2021

 

Veijo Mikola ehdotti Hannele Lehto-Laurilan ja Jonni Moislahden kannattamana, että kaupungin ja vesihuollon investointiohjelman 2019–2021 hanke 3010 Raisionkaaren jatke siirretään vuodella eteenpäin.

 

5. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Veijo Mikolan tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Koivisto ja Myllymäki) ja 9 ei-ääntä (Ek, Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Maunula, Moislahti, Vuorinen, Jormanainen ja Rintee). 

 

Puheenjohtaja totesi, että Mikolan ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.  

 

***

 

Veijo Mikola ehdotti Hannele Lehto-Laurilan, Jonni Moislahden ja Vesa Parantaisen kannattamana, että kaupungin ja vesihuollon investointiohjelman 2019–2021 hankkeelle 3031 Hahdenniemen alueen kehittäminen (sis. Temppelivuoren ja venesataman) lisätään suunnittelumäärärahaa 20 000 €.  Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

***

 

Kalle Myllymäki ehdotti Juha Jormanaisen kannattamana, että kaupungin ja vesihuollon investointiohjelman 2019–2021 hankkeelle 3038 Yksityistiet lisätään 150 000 € toimintasuunnitelmaan vuodelle 2020. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

****

 

Veijo Mikola ehdotti Hannele Lehto-Laurilan ja Jonni Moislahden kannattamana, että investointihankkeiden 2019–2023 hankkeelle Keskusurheilukentän peruskorjaus lisätään 440 000 € vuodelle 2019. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Talonrakentamisohjelma 2019 - 2023

 

Jonni Moislahti ehdotti Veijo Mikolan ja Hannele Lehto-Laurilan kannattamana, että talonrakentamisohjelman 2019–2023 hankkeelle 4812 Kesärannan majoitusrakennus urakan kokonaissummasta vähennetään 200 000 € vuodelta 2019 ja se pyritään toteuttamaan ns. ranskalaisena urakkana. 

 

6. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotuksesta on tehty poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa esittelijän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Moislahden tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 1 jaa-ääni (Rintee), 9 ei-ääntä (Lehto-Laurila, Mikola, Parantainen, Maunula, Moislahti, Vuorinen, Jormanainen ja Koivisto) ja 1 tyhjä ääni (Ek). 

 

Puheenjohtaja totesi, että Moislahden ehdotus oli tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.  

 

*****

 

Jonni Moislahti, Sirpa Ek, Jari Salonen, Jarmo Rosama, talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi sekä kaupunginjohtaja Ari Korhonen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kun käsiteltiin Raision Vesi Oy:n tavoitteita.

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Moislahti, Ek, Salonen ja Rosama ovat Raision Vesi Oy:n hallituksen jäseniä, Järvi on yhtiön toimitusjohtaja ja Korhonen toimitusjohtajan läheinen.  Puheenjohtaja toimi esittelijänä tältä osin.

 

Elisa Vuorinen ja Jarmo Rosama poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kun käsiteltiin Raisio Vuokra-asunnot Oy:n tavoitteita. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Vuorinen ja Rosama ovat As Oy Kuulaharjat hallituksen jäseniä. Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila toimi kokouksen puheenjohtajana 29.10.2018 ja 2. varapuheenjohtaja Juha Jormanainen 31.10.2018 tältä osin. 

 

Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus poistui esteellisenä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kun käsiteltiin Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin tavoitteita.  Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Lehmus on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

 

Emma Lindqvist saapui 29.10.2018 tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.45. Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg ja tekninen johtaja Antti Korte poistuivat kokouksesta 29.10.2018 tämän pykälän käsittelyn aikana klo 13.40. Lisäksi Lehmus oli paikalla klo 16.45–17.45, Sandberg klo 15.10–15.45 ja Korte klo 15.45–16.20. Ympäristöpäällikkö Kirsi Anttila oli paikalla klo 15.45–15.52 ja hallintopäällikkö Anne Rantala klo 15.45–16.20.

 

Jari Salonen poistui 31.10.2018 tämän pykälän käsittelyn aikana klo 9.53, Janne Laulumaa klo 11.48, sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg klo 12.35, Hannele Lehto-Laurila ja Vesa Parantainen klo 14.30 ja sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus klo 15.10. 

 

Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta osallistui kokoukseen 31.10.2018 klo 10.15–10.46.

 

Kokouksen aikana pidettiin tavanomaiset kokous- ja lounastauot. Taukojen jälkeen todettiin läsnäolijat.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi omalta osaltaan vuoden 2019 talousarvioehdotuksen edellä mainituin muutoksin ja täydennyksin. 

 

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy ohessa olevan talousarvion vuodelle 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2020–2021.”

 

 

Liitteet

4

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2020-2021

 

5

Äänestysluettelo 12.11.2018 § 152_äänestys 1

 

6

Äänestysluettelo 12.11.2018 § 152_äänestys 2

 

7

Äänestysluettelo 12.11.2018 § 152_äänestys 3

 

8

Äänestysluettelo 12.11.2018 § 152_äänestys 4

 

9

Äänestysluettelo 12.11.2018 § 152_äänestys 5

 

10

Äänestysluettelo 12.11.2018 § 152_äänestys 6

 

Oheismateriaali

5

Lautakuntien talousarviokäsittelyt

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy ohessa olevan talousarvion vuodelle 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2020–2021.

 

Päätös                                           

Puheenjohtaja ehdotti, että aluksi pidetään ryhmäpuheenvuorot valtuustoryhmien suuruusjärjestyksessä, minkä jälkeen valtuusto käy yleiskeskustelun koko talousarviosta. Yleiskeskustelun jälkeen käsitellään talousarvioehdotukseen ja taloussuunnitelmaehdotukseen esitettävät muutokset toimielinkohtaisesti.

 

Käsittelyjärjestys hyväksyttiin.

 

Puheenjohtaja keskeytti kokouksen kokous- ja neuvottelutaukojen ajaksi klo 18.06–18.26, 20.15–20.29 ja 21.20–21.30.

 

Mikko Kangasoja saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.03 ja samalla varavaltuutettu Pasi Pohtio poistui.

 

Elinvoimapäällikkö Samu Mattila poistui kokouksesta klo 19.18.

 

Anneli Kivijärvi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.39 ja varavaltuutettu Mirja Hurskanen saapui klo 19.52.

 

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunta

 

Heikki Laine ehdotti Jari Pulkkisen, Vesa Parantaisen, Emma Lindqvistin ja Jyrki Yrttiahon kannattamana, että työllisyysmäärärahaa lisätään 200 000 €.

 

1. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Heikki Laineen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.  Äänestysehdotus hyväksyttiin. 

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 18 jaa-ääntä, 23 ei-ääntä ja 1 tyhjä ääni. Puheenjohtaja totesi, että Heikki Laineen ehdotus oli tullut valtuuston päätökseksi.

 

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

----

 

Aarre Lehtonen ehdotti Emma Lindqvistin ja Jyrki Yrttiahon kannattamana, että sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan kohdentamaton säästö -ehdotus -1,0 miljoonaa euroa poistetaan.

 

2. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Aarre Lehtosen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.  Äänestysehdotus hyväksyttiin. 

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 35 jaa-ääntä ja 7 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen päätösehdotus oli tullut valtuuston päätökseksi.

 

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

 

Käyttöomaisuusinvestoinnit toimielimittäin

 

Sari Suominen ehdotti Jari Pulkkisen, Tapio Soiniityn, Hannele Lehto-Laurilan ja Elisa Vuorisen kannattamana, että vapaa-aikalautakunnan käyttöomaisuusirtaimiston hankintaesitykseen lisätään 25 000 € Vaisaaren kentän ulkojääkaukaloon. 

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja tiedusteli, voidaanko päätös asiassa tehdä yksimielisesti. Saatuaan myönteisen vastauksen, puheenjohtaja totesi, että Sari Suomisen ehdotus oli tullut yksimielisesti valtuuston päätökseksi.

 

 

Kunnallistekniikan investointiohjelma 2019 - 2021

 

Jyrki Yrttiaho ehdotti Aarre Lehtosen, Mika Koiviston ja Jarmo Rosaman kannattamana, että kaupungin ja vesihuollon investointiohjelman 2019–2021 hankkeelle 3038 Yksityistiet kohtaan lisätään, että ”Raision kaupungin alueella yleisessä käytössä olevien yksityisteiden kunnossapitopalveluiden järjestämisestä, kilpailuttamisesta ja kustannuksista ym. vastaa edelleenkin nykyisen käytännön ja budjetoitujen määrärahojen mukaisesti kaupunki. Raision kaupunki tehostaa toimivien tiekuntien neuvontaa ja tukee niitä valtionavustusten hakemisessa ja vaativissa peruskorjaushankkeissa.” 

 

3. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Jyrki Yrttiahon tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.  Äänestysehdotus hyväksyttiin. 

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 25 jaa-ääntä, 17 ei-ääntä ja 1 tyhjä ääni. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen päätösehdotus oli tullut valtuuston päätökseksi.

 

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

-----

 

Pekka Heikkilä ehdotti Niko Toivosen kannattamana, että kunnallisteknisten investointien hankekohtaisiin perusteluihin 2019 hankkeelta 3500 Viheralueet vähennetään 40 000 € ja perusteluihin kirjataan ”Puisto- ja leikkipaikkakohteet (mm. Alppiruusupuisto, Kuloistenpuisto, Pohjoisraitti, sisääntuloteiden pientareet, Itäniityntien puusto ja liikenneympyrät). Lisäksi Hahdenniemen venelaiturien turvallisuus (80 000 €) siirretään omaksi hankkeeksi 3502 ja perusteluihin kirjataan, että ”Venesatamassa tehdään B-laiturin lankkuseinän uusimisen sekä A-laiturialueen kameravalvonta (80 000 €)).

 

4. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Pekka Heikkilän tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.  Äänestysehdotus hyväksyttiin. 

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 39 jaa-ääntä ja 4 ei-ääntä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen päätösehdotus oli tullut valtuuston päätökseksi.

 

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

 

Talonrakentamisohjelma 2019 - 2023

 

Saila Rintee ehdotti Pekka Heikkilän ja Emma Lindqvistin kannattamana, että talonrakentamisohjelman 2019–2023 hankkeelle 4812 Kesärannan majoitusrakennus palautetaan kaupunginhallituksen esityksessä vähennetty 200 000 €.

 

5. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Saila Rinteen tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.  Äänestysehdotus hyväksyttiin. 

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 31 jaa-ääntä, 11 ei-ääntä ja 1 tyhjä ääni. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen päätösehdotus oli tullut valtuuston päätökseksi.

 

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

-----

 

Sirpa Ek ehdotti Hannele Lehto-Laurilan, Jonni Moislahden ja Elisa Vuorisen kannattamana, että vapaa-aikalautakunta laatii hankkeelle 4812, Kesärannan majoitusrakennus, tarveselvityksen ja sen perusteella Tekninen keskus hankesuunnitelman, joka mahtuu kaupunginhallituksen esityksen raamiin. Tämä tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

6. äänestys

 

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus ja asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan äänestys, jossa pohjaehdotusta kannattavat äänestävät jaa ja Sirpa Ekin tekemää ehdotusta kannattavat äänestävät ei.  Äänestysehdotus hyväksyttiin. 

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 jaa-ääntä, 33 ei-ääntä ja 2 tyhjää ääntä. Puheenjohtaja totesi, että Sirpa Ekin ehdotus oli tullut valtuuston päätökseksi.

 

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

----

 

Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi sekä kaupunginjohtaja Ari Korhonen poistuivat esteellisinä kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi siltä osin kun käsiteltiin Raision Vesi Oy:n tavoitteita ja sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus siltä osin kun käsiteltiin Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin tavoitteita.

 

Esteellisyyden peruste hallintolain 28 § 1 mom. 5 kohta (yhteisöjäävi). Järvi on Raision Vesi Oy:n toimitusjohtaja, Korhonen toimitusjohtajan läheinen ja Lehmus on Kiinteistö Oy Kerttulan Jäähallin hallituksen puheenjohtaja.

 

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ohessa olevan talousarvion vuodelle 2019 ja taloussuunnitelman vuosille 2020–2021 edellä mainituin muutoksin ja täydennyksin.

 

 

 

 

Tiedoksi

 

www-sivut

 

 

Armi Peltonen, Konsernihallinto

 

 

Anna-Kristiina Järvi, Konsernihallinto

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa