Dynasty tietopalvelu Haku RSS Raision kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://julkaisut.raisio.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.10.2017/Pykälä 159

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginhallitus

§ 296

18.9.2017

 

 

Asianro 821/10.00.01.05/2017

§ 159

Kiinteistönluovutuskirjan ja maankäyttösopimuksen hyväksyminen

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunginhallitus 18.9.2017 296 §

 

                                                          ”Maankäyttöpäällikkö Outi Pekkala 6.9.2017

 

Kantokankaan asemakaavaehdotus (Ak 11:17) on ollut nähtävillä 30.3. - 28.4.2017 välisen ajan. Kaavan jatkokäsitelty odottaa nyt kaavaan liittyvien sopimusten hyväksymistä. Asemakaavaehdotukseen sisältyy *** omistama kiinteistö 680-410-4-70 Metsä-Alho, jonka alueelle asemakaavaehdotuksessa on osoitettu työpaikkatonttien korttelialuetta ja näihin rakennusoikeutta yhteensä 4344 k-m2. Koska maanomistaja saa asemakaavasta huomattavaa hyötyä, maanomistajan kanssa on neuvoteltu liitteenä oleva kiinteistön luovutuskirja ja maankäyttösopimus.

 

Sopimuksessa sovitaan mm. maankäyttömaksusta sekä maa-alueiden luovuttamisesta. Maankäyttömaksua maanomistaja suorittaa yhteensä 122.400,00 euron arvosta, joka sopimuksella kuitataan maksetuksi maa-luovutuksin siten, että katualueiden lisäksi kaupunki saa osan asemakaavan mukaisesta tontista 1174-4, josta kaupunki omistaa jo toisen puolen. Kaupunki saa lisäksi maanomistajan omistamat, Kantoniitun asemakaavan mukaiset katualueet sekä luovutettaviin alueisiin kuuluvat yhteisalueosuudet.

 

Sopimus on laadittu vakiintuneen mallin mukaisesti.

 

Kaupunginhallitus päättänee hyväksyä liitteenä olevan kiinteistön luovutuskirjan ja maankäyttösopimuksen allekirjoitettavaksi sekä esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi. Sopimus tulee allekirjoittaa ennen Kantokankaan asemakaavan (Ak 11:17) valtuustokäsittelyä.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

 

Kaupunginhallitus esittää laaditun kiinteistön luovutuskirjan ja maankäyttösopimuksen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.”

 

 

 

Liitteet

2

Maankäyttösopimus ***

 

3

Maankäyttösopimus ***_Liitekartta

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy laaditun kiinteistön luovutuskirjan ja maankäyttösopimuksen.

 

 

Päätös                                           

Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 

Tiedoksi

 

***

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa